Kiitollinen joulutervehdys

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Aatonaatto isoisän luona

Toivottavasti kaikilla on ollut mukava joulu. Meillä joulu on ollut ihan samanlainen, kuin jokaikinen vuosi tätä ennen, tai ehkä vähän mukavampi. Joka vuosi nimittäin otan vähemmän stressiä valmisteluista. Tein kalkkunankin niin rennolla otteella, että unohdin kokonaan tehdä sille perinteisen luumukastikkeen. Silti jouluateria oli täydellinen!

Ainoa vastoinkäyminen tuli hetken kestävän itkun ja kitinän muodossa. Aiheutin parun, kun varoittelin lapsille, että joulupukki ei ehkä tuo niin paljon lahjoja tänä vuonna. Jokajouluinen ongelma on se, että saamme paljon lahjoja sukulaisilta, että mitään ei meinaa jäädä joulupukin tuotavaksi.

Lahjavyörystä huolimatta lasta huolestutti, ettei hän saa mitään lahjalistaltaan. Lapset tietenkin kirjoittivat kirjeet pukille hyvissä ajan ennen joulua. Ja ikävä kyllä listoilla oli varsin epärealistisia toiveita, kuten toinen kissa, barbitalo ja muumitalo. Coco on ollut meillä nyt tasan vuoden, eikä aikomuksissa ole hankkia toista eläintä. Eikä meille. myöskään hankita enää yhtään muovista jättihörskää.

Siksipä laitoin pukille varoitusviestin: lahjoja on vain muutama jokaiselle lapselle. Ja olisi hienoa, jos pukki voisi lausua muutaman sanan kiitollisuudesta ja joulun tarkoituksesta: yhdessäolosta ja rauhasta, sellaisista oikeista asioista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja niin pukki tekikin. Vaikka itse en välitä lahjaosuudesta, joulupukkiperinne on minusta ihana osa joulua.

Ehkäpä joku vuosi pukki voisi unohtaa lahjat kokonaan ja niiden sijaan tuoda koteihin viisaita ajatuksia.

7 Comments

  1. Nimetön
    25.12.2016

    Lahjat ja antaminen kuuluvat jouluun.
    Lasten jouluun kuuluu myös toivominen, ja toivoa täytyy voida juuri sitä, mitä haluaa. Ei lasten siis kuulu toivoa puuautoa tai maailman rauhaa, vaikka se vanhemmista olisikin parempi toive kuin loistava muovihärpäke.
    Rajoittaa saa lahjojen määrää, mutta silti lapsen toive tulee mielestäni muistaa ja sitä kunnioittaa. Vanhaa voi laittaa kiertoon, jotta uudelle mieluisalle saa tilaa. Ja sen uuden mieluisankin voi löytää kierrätettynä.
    Omille lapsilleni haluan lahjattoman joulun sijaan opettaa antamisen iloa. Tänä vuonna osallituimme joulupuu keräykseen, jossa lapset saivat itse valita lahjan saajan (sukupuoli & ikä) ja keksiä heille mieleiset lahjat, jotka sitten keräykseen annettiin. Oli lapsille tosi tärkeää ja vielä aattona mietittiin, olikohan lahjat menneet perille ja olleet saajille mieluisat.

    Vastaa
    1. Daniella
      4.1.2017

      Just näin!

      Vastaa
  2. Haluatteko siis, että lapsi tietää, keneltä sukulaiselta mikäkin lahja on, että niitä ei voi laittaa joulupukin säkkiin? Minä kerron kummien antamat lahjat, mutta muut on pukilta, kun 5v haluaa vielä uskoa. Kaikki lahjat on samassa säkissä.

    Vastaa
  3. Meillä
    26.12.2016

    Samaa mieltä,kaikkea ei tarvii saada,mutta jos se muovihärpäke on se ykkösjuttu niin sen voi ostaa vaikka kimpassa sukulaisten kanssa?Kyllä kaikkien on hybä
    miettiä kulutustaan,mutta joku raha siihenkin?

    Vastaa
  4. Paprika
    28.12.2016

    Mie olen ennen ollut vähän lahja-ajatusta vastaan, mutta tänä vuonna jotenkin en jaksanut kapinoida. Meidän tyttö sai tosi ihania leluja, kuten junaradan ja Huvikummun. Siltikin hän sanoi, että paras joululahja oli viettää joulua ystävänsä kanssa (meidän perhetutut olivat meillä viettämässä joulua). Uskon siis, että merkityksellisempää on vuoden jokaisena päivänä muistaa, että millaiset asiat on merkityksellisiä itse ja näin opettaa sitä myös lapselleen, sen sijaan, kun kytätä sitä joululahjojen määrää. Ihanaa, että teidän pukki oli mukana kertomassa kauniita juttuja lapsille.

    Vastaa
  5. Ihana tarina
    13.1.2017

    Ihana tarina! ???

    Meillä ekaluokkalainen sanoi joulun jälkeen, että hänellä oli ihan paras joulu.. & jatkoi: koska hän sai nukahtaa autoon ja isi suostui kantamaan hänet sieltä sisälle ❤️✌️?

    Vastaa
    1. Maria
      13.1.2017

      Ihana!

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top