Kotimuan matkavinkit

DSCF7877
Loma. Olo on kuin sipulilla. Kesän ainekset ovat kerroksina ylläni.
nuotion hehku
veden viileys
auringon lämpö
kylmä juoma
saunan kuumuus
Kerroksia voi lisäillä toinen toisensa päälle auringon noususta laskuun.
DSCF7871 DSCF7872
Olin jo lapsena maailmankansalainen, mutta vasta neljätoistavuotiaana tutustuin Helsinkiin. Oli jonkinlainen shokki huomata, kuinka erilainen Suomi oli Helsingistä kuin mualiman navasta, siis Kuopion torilta, katseltuna.
Nyt tunnen itseni enimmäkseen helsinkiläiseksi, mutta minusta on tarpeellista näyttää lapsille sellaista ympäristöä, jossa minä olen kasvanut. Niinpä suuntasimme tämän kesän ensimmäisen lomamatkan Mikkelin seudulle.
Onneksi on gluteenitonta olutta
Tarkoituksemme oli retkeillä, mutta tuuli katkoi ensimmäisenä iltana telttamme kepit säpäleiksi. Kannoimme nukkuvat lapset autoon ja heräsimme aamulla Cumulus-hotellissa, jossa oli iloiseksi yllätykseksi oikein hyvä sisäilma.
Lapset heräsivät pettyneinä, koska emme olleetkaan nukkuneet teltassa, mutta innoissaan, koska olimme hotellissa. Seikkailu sai jatkua.

DSCF7812
Kesähattu Mikkelin torilta 15€

Suunnitelma oli etsiä telttaan uudet osat heti ja palata leiripaikalle, jossa Reinolla oli vielä muutama päivä töitä musaleirin ohjaajana. Teltan varaosia ei ollut saatavilla, joten yövyimme seuraavat kolme yötä hotellissa ja teimme retkiä lähialueelle puolihoidosta käsin.
musaleiri
Lapset sulautuivat leiriläisten joukkoon

 
Mikkelin lähistöllä nähtyä:
Heikkilän yrttitila ja -puoti on täydellinen retkikohde. Minä hengittelin syvään tilan yrttirpeltoja, joiden tuoksut hehkuivat auringon lämmöstä. Lapset saivat sillä välin tehdä rauhassa tuttavuutta tilan suloisiin eläimiin. Reino sen sijaan sai viäntää juurta jaksaen juttua tilan isoisännän kanssa.
heikkilä
Aivan Heikkilän yrttitilan vieressä sijaitsee Piispan marjat ja hedelmät. Siellä olemme käyneet monena vuonna poimimassa iltapäiväauringon lämmittämät mansikat omaan suuhun. Mansikat olivat juuri niin makeita kuin viimeksikin, vaikka sato oli vasta kypsynyt.
DSCF7794 DSCF7795
Odottamattoman kulttuurishokin aiheutti Visulahti. Lapsesta asti tunnari on ollut nakutettuna päähäni, mutta koskan en ole siellä käynyt.
Sisäänkäynnin kohdalla ajatus päivästä puuhapuistossa tuntui erinomaiselta. Kun pääsimme sisälle, totuus alkoi paljastua. Lapset pitivät paikasta ihan tosissaan, mutta meille vanhemmille paikka aiheutti hillittömiä naurukohtauksia.
Esimerkkinä ruoka: tilasimme koko perheelle kolme annosta Dinogrillistä. Jaksoimme syödä yhden. Siis koko nelihenkinen perheemme jaksoi syödä yhteensä yhden annoksen. Kenelle näin jättimegakokoiset annokset on tarkoitettu?
Matkailun tarkoitushan on avartaa, mutta vain sisäisesti. Toivoisin, että kotimaanmatkallakin voisi syödä hyvin ja terveellisesti.
DSCF7802 DSCF7805
Vesipuisto-osio näytti kyllä hauskalta, mutta emme olleet valmistautuneet uimapäivään. Toivottavasti ehdimme antamaan altaille ja vesihärveleille mahdollisuuden vielä tänä kesänä. Kuvan liukumäki nimittäin ei liukunut.
Tämänkertaisen lomarupeaman viimeiset päivät vietettiin mökillä kaloja verkoista napsien ja rantavedessä lilluen. Ensimmäiset mustikat ja kanttarellitkin löydettiin.
mökki
Paluumatkalla pysähdyimme tietenkin ruokaelämysten äärelle. Tertin kartano on vanha tuttu.
Ensimmäistä kertaa kävimme Heilan lähiruokatorilla, aivan 4-tien varrella Heinolan lähistöllä. Siellä hyllyt notkuvat mitä hienompia tuotteita lähialueen tuottajilta. Myös gluteenittomia tuotteita oli ennennäkemätön valikoima.
Seuraava kesäretkemme suuntautuu Poriin.
Mitä länsirannikolla olisi lasten kanssa nähtävä ja missä syötävä?

13 Comments

  1. Nimetön
    11.7.2014

    Kai Porissa sentään Yyteriin pitää mennä! Melko läheltä Poria löytyy myös Reiman tehdas tehtaanmyymälöineen (kai se on vielä siellä?). Sieltä voi löytää vaikka minkä haalarit talveksi murto-osalla siitä, mitä kaupassa maksavat. Ja paljon muuta…
    Tuolla visulahdessa pysähdyimme mekin kerran. Pysähdyksestämme on toki jo muutama vuosi aikaa, mutta kukaan ei ole esittänyt toivetta palata sinne enää uudelleen… Mainokset kuvat olivat todella kaikki, mitä siellä näkyi…

    Vastaa
    1. maria
      12.7.2014

      Heh, ei ole meilläkään puhuttu Visulahdesta vierailun jälkeen. Kiitos vinkeistä!

      Vastaa
  2. Umk
    11.7.2014

    Kävin hum. Ekaa kertaa Visulahdessa lasten kanssa ( 11v tyttöjen) sitten nuoren aikuis iän. Viimeksi 19v käväissyt. Silloin oli vesipuisto ja dinosaurusland ja vahakabinetti. Nyt tytöt viihtyi vesipuistossa ja Dinogrillin ateriat oli superisoja… Onneks otetimme vain hampurilaisia ja salaattia… Niidenkin hinnat pilvissä…

    Vastaa
  3. M
    11.7.2014

    Kirjurinluodolla vierähtää iltapäivä helposti lasten kanssa. Isot leikkipuistot, monta erilaista, liikennepuisto, uimaranta, eläimiä, kivaa hengailua. 🙂

    Vastaa
    1. maria
      12.7.2014

      Kiitos vinkeistä! Eläimiä! Pitää selvittää missä ne siellä Kirjurinluodolla luuraa.

      Vastaa
  4. Ulla
    12.7.2014

    Hieno retki teillä. Me olimme samaan aikaan mikkelissä päin, mökillä. Eilen kotiuduttiin ja kyllä taas maistuu aamukahvi kotona hyvälle . 🙂
    Eipä ole tullut Visulahdessa käytyä 😀

    Vastaa
    1. maria
      12.7.2014

      Meilläkin on mökki siinä Visulahden vieressä ja tuhat kertaa ajettu ohi. Kyllä siellä kerran kannattaa toki käydä, fiilistelemässä! Vesiosio näytti kyllä oikeasti ihan kivalta, vaikka kaikki muu olikin lähinnä hämmentävää.

      Vastaa
    1. maria
      13.7.2014

      Kiitos! Voi kun olisi aikaa käydä!

      Vastaa
  5. Nimetön
    13.7.2014

    Pakko suositella Porissa joen rannasta löytyvää ihanaa Ravintola Panimoa! (http://www.ravintolapanimo.fi/) Erinomaista palvelua ja ruoka oli todella hyvää! Kaikki ravintolan annokset oli mahdollista valmistaa gluteenittomina ja myös 2-vuotias matkailijamme sai omien toiveidensa mukaisen maukkaista kauden raaka-aineista valmistetun oikean illallisen eikä mitään ranskalaiset ja nakit annosta, mikä tuntuu olevan lapsille lähes joka paikassa tarjolla. Mies ihastui myös panimon omaan Muffloni olueen. 😉

    Vastaa
    1. maria
      14.7.2014

      Tätä kokeillaan. Etenkin tuo, että lapsille oikeat annokset, mutta pieninä, on harvinaista. Tosin meillä kun on kaksi lapsisyöjää, tilataan yleensä lapsille aina aikuisten annos kahdelle lautaselle jaettuna.

      Vastaa
  6. Titiuu
    13.7.2014

    Jokeen ei ainakaan kannata nyt mennä uimaan! Porissa on kiva maauimala. Ja pelle Hermannin leikkipuisto on ihan must-juttu! Tuo Koivuniemen herra on kyllä ihan huippu paikka! SUOSITTELEN!

    Vastaa
    1. maria
      14.7.2014

      Kääk, se joki. Kiitos kun muistutit. Kamala onnettomuus. Pelle Hermannin leikkipuisto! Sinne!

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top