Tsunami, lapsikaappaus, malaria, liikenneonnettomuus, dengue-kuume, maanjäristys… tässä muutamia, joita olen etukäteen pelännyt. Myrkyllisistä tuhatjalkaisista en ollut kuullutkaan, joten niitä en osannut listalleni lisätä.
Roikuin riippumatossani, kun tytär alkoi huutaa kivusta ja kauhusta. Ensireaktioni oli adrenaliinin aiheuttama ponnahdus riippumatosta, mutta sitten muistin että kyseessä on lapsi, joka pelkää muurahaisia. Hän huutaa siis samalla tavalla, jos halalle tulee pienenpieni muurahainen. Ehkäpä hän taas liiottelee. Sitten lapsi huusi kovaan ääneen, että punainen lisko puri häntä jalkaan.
En ollut kuullut koskaan punaisista liskoista, jotka purevat, joten rauhottelin ja sanoin että ehkä joku kasvi vaan pisti tai jokin hiekassa ollut roska. Kävelin rauhallisin askelin lohduttamaan ja huomasin, että jalassa oli todella pistojälki, jota ympäröi vaalea, turvonnut läiskä.
Otin lapsen syliin ja juoksin rantaravintolaan kysymään, voiko rannalla olla punaisia liskoja. Sitten lapsi alkoi kuvailla otusta madoksi. Pian ravintolanpitäjä kaivoikin puhelimestaan kuvia erilaisita hyönteisistä, joita hän näytti lapselleni. Pieni pää pudisteli, kunnes ruudulla oli kuva punertavasta tuhatjalkaisesta.
Ravintolanpitäjä näytti hetken huolestuneelta ja pyysi minua näyttämään kohdan, jossa pistäminen oli tapahtunut. Kyselin varmaan muutamankin kerran ”Is this dangerous?”, mutta ravintolan mustapaitainen sanoi, että ei hätää. Sitten hän sanoi, että hänellä on onneksi oikea lääke.
Ja näin tapahtui. Tunnin päästä tytär jo juoksenteli rantahiekalla. Muistoksi jäi tarina, jonka hän haluaa jakaa tuttujen ja vähän tuntemattomienkin kanssa.
Siispä Thaimanmatkaajat: Varokaa punaisia tuhatjalkaisia ja kannattaa ehkä varottaa niistä myös lapsia. Toisaalta nämä ovat hyvin harvinaisia otuksia ja rajut allergiareaktiot ovat myös hyvin harvinaisia.
Myöhemmin tytär kertoi, että oli luullut kippuralle käpertynyttä tuhatjalkaista suureksi leppäkertuksi ja siksi hän oli hieman koskettanut sitä jolloin ötökkä olikin puolustukseksi pistänyt.
Luonto on hurja, mutta niin ovat myös sen lääkkeet ja pelko ei saisi koskaan estää elämästä. Olisin taatusti jäänyt kotiin, jos olisin tsunamin lisäksi tiennyt pelätä myrkyllisiä tuhatjalkaisia – eikä siitä olisi ollut mitään muuta kuin haittaa minulle ja rakkailleni, sillä emme olisi kokeneet näitä ihania päiviä ja seikkailuita, mitä täällä yhdessä olemme viettäneet.
Ja kaikesta kasvaa aina viisaampana. Ja jos vielä saan joku päivä tietää, mikä tuon kasvin nimi on, joka taannutti ärhäkän piston, niin kiitos maailmankaikkeudelle!
4.1.2017
Huh, onneksi ei tuon pahempi reaktio 🙂
Kovasti näyttää Aloe -kasvilta tuo.
4.1.2017
Edessä on aloe, mutta tähän pistokseen käytettiin sen takana olevaa pienilehtistä kasvia.
5.1.2017
Eipä ole kuulunut,mihin kissasi laitoit loman ajaksi. Kissa tuntui aluksi niin kovin tärkeältä,nyt vain voiteet mielessä mainostarkoituksessa.
5.1.2017
Oletko tosissasi. tässä nyt puhutaan matkan aikana tapahtuneesta. eikös se ole ihan sama missä kissa on kunhan on hyvässä hoidossa 😀 ihme mielensäpahoitaja tai trolli sinäkin.
6.1.2017
Heh!
6.1.2017
Niin jotenkin tuntuu pakomatkalta kuitenkin…
7.1.2017
Pakomatka talvesta, todellakin!
9.1.2017
Me ummikot reissattiin vuosi sitten Thaimaassa ja esikoinen (10-v) onnistui saamaan itselleen Denguen. Ennen matkaa pullotin etikkaa meduusan piston varalle ja valmistauduin vähän kaikkeen, mutta en Dengueen. No, siitä selvittiin hengissä. Reissu oli denguesta huolimatta ihan mieletön ja ensi talvena taas mennään. Otan ötökät nyt uudeksi paniikin kohteeksi. 😉
9.1.2017
Kääk!!! Missä päin olitte kun sai denguen? Sitä vielä tässä pelkään…
10.1.2017
Älä pelkää. 🙂 Ihan sivistyksen keskeltä Bang Taolta (Phuketia) sai. Lapsi läträsi makean veden ääressä kaloja ihmetellen monena päivänä, eli taisi vaan olla huonoa onnea. Hyttyskarkotteita ei tarvittu – tai siis olisi varmaan tarvittu, mutta käyttämättä jäi.
30.1.2017
[…] mahdolliset ikävät kämmit ja hätätilanteet. Ennen matkaa kävin mielessäni läpi monenlaisia vaaroja, mitä voisimme Thaimaassa kohdata. Käytin vaaralistaa työkaluna kun pakkasin nesessääriin pienen […]
13.6.2017
[…] kosmetiikasta ja Thaimaasta: Kosmetiikkaa tropiikkiin Eettisiä elefanttielämyksiä Thaimaassa Myrkyllinen tuhatjalkainen pisti lastani Resepti terveeseen lomaan: bungalowi ja merituuli Hiiltä hammastahnan […]