Meidän homeremontti on vieläkin kesken. Homma levisi viereiseen huoneeseen, sillä huoneissa on yhtenäinen lattia. Remontin yhteydessä päätin parantaa asumisterveyttä tiivistämällä lattiarakennetta niin, ettei eristetilasta pääse epäpuhtauksia sisäilmaan. Tästä lisää toiste.
Harmittaa silti! En ole koskaan valittanut meidän asunnon lattiasta. Se on ihme. Mutta olen ihan totta ollut todella tyytyväinen meidän asunnon vanhaan lattiaan. Olen ollut tyytyväinen kolmesta syystä: lattia oli kivan näköinen, se sopi hyvin rakennuksen aikakauden tyyliin eikä se haissut millekään. Eihän sitä useinkaan näkynyt lelujen alta. Mutta nyt se on purettu. Nyyh.
Pieni pakokauhu iski, kun tajusin, että pitää valita uusi lattiamateriaali vanhan ja hyvän tilalle. Uusista materiaaleista irtoaa aina jonkin verran materiaalipäästöjä, vaikka tuote olisi kuinka priimaa.
Olen tehnyt konsultointityötä muutamille erittäin herkistyneille asiakkaille. Asiakkaiden kohteet on suunniteltu alusta alkaen niin, että materiaalien päästöt on minimoitu. Eräs asiakas päätyi laittamaan koko asunnon lattiaksi keraamiset laatat – tulee muuten hieno! Toiselle asiakkaalle tulee eteinen, märkätilat ja keittiö laatoilla. Muiden tilojen lattiat ovat täystammiparkettia.
Tammi ja muut kovat lehtipuut, ovat yleensä puulajeista vähäpäästöisimpiä. Pahimpia ovat sen sijaan havupuulattiat, joissa saattaa tuntua ”puun hajua” – siis luonnollisten hartsien hajua vuosikymmeniä. Varmasti suurin osa teistä lukijoistakin pitää puun hajua miellyttävänä. Herkistyneitä se kuitenkin saattaa ärsyttää.
Pyysinkin erittäin herkistyneen ystäväni (joka on myös asiaakkani) avukseni lattiakauppaan, tai oikeastaan Novafloor-näyttelytilaan, jossa ei ole lainkaan henkilökuntaa! Ehkä parempi niin, sillä välillä on kyllä kiusallista haistella myyjien ihmetellessä… Minulla on tarkka hajuaisti, mutta ystävälläni on vielä tarkempi. Meille sisustusmateriaalin ulkonäkö on toissijaista. Terveellisyys ja hajuttomuus ovat tärkeimmät valintakriteerit.
Ensimmäisen nuuhkauksen jälkeen, altistunut apurini oli ällikällä lyöty! Etenkin tammiset lankkuparketit sekä lankkulattiat olivat lähes hajuttomia. Pienenpieni, muttei kuitenkaan häiritsevä tuoksu oli lakatuissa puulattioissa sekä laminaatissa. Alustavasti olin päättänyt valita käsittelemättömän tammilattian, jonka maalaisin itse erikoislakalla, joka sulkee materiaalipäästöt.
En ollut ajatellut hankkivani öljyttyä lankkuparkettia. Mutta koska vahattu tammi oli kuintenkin niin hajuton, unohdin lakkaussuunnitelman ja päätin ostaa valmiin tuotteen. Päädyin harmahtavaksi värjättyyn tammiparkettiin, jonka aion asentaa 45-asteen kulmaan huoneeseen nähden, kuten meidän vanhakin lattia oli asennettu.
Parketit saapuivat tänään tehtaalta, mutta remontti ei ihan vielä ole siinä vaiheessa, että päästäisiin asentamaan. Jännitys tiivistyy. Onko meillä koti jouluksi?
PS. Arvonnan voittaja on nimimerkki Hiutale, joka vastasi että ”Renkaat sopis parhaiten tähän sekametelisoppaan!”. Voittajalle on lähtenyt viesti.
*Blogiyhteistyö, jonka vastineena sain alennusta tuotteista
15.12.2015
Meillä on myös uudiskohteessa lakattu tammiparketti eikä haise yhtään millekään. Olen ollut siihen todella tyytyväinen! Nyt kun yhdestä huoneesta menee parketti vihtoon niin oli tosi kiva että samaa parkettia saa vielä.
2.6.2016
Mitä parkettia käytitte?
15.12.2015
Moi Maria! Tuli mieleen, että voisitko joskus tehdä postauksen erilaisten huonekasvien vaikutuksesta huoneilmaan?
16.12.2015
Tästä on aika vähän tutkimustietoa. Mutta jotain kyllä tiedän aiheesta!
17.12.2015
Moi! Ootko huomannut Biofarben-maalien haisevan pitkään kuivumisen jälkeen? Meillä on pöytä maalattu Biofarbenin valkolakalla kuukausi sitten ja haju on edelleen tosi vahva. Melkein päänsärkyä aiheuttava. Vaikea uskoa, että lakan pitäisi tavalliseen verrattuna sopivampi esim. Allergiaperheisiin…
18.12.2015
Mä en ole koskaan kokeillut tota valkolakkaa! Olen käyttänyt vain noita savi- ja kalkkimaaleja. Hyvä tietää tosta hajusta! Uskoisin, että lähtee kyllä pois, mutta saattaa tosiaan kestää ikävän kauan.
30.12.2015
Hei Maria,
Mistä olet ostanut kalkki- ja savimaaleja? Minkänimisiä tuotteita olet käyttänyt, onko antaa suositusta? Olisi kiinnostava kuulla kokemuksia tästä, kun en ole vielä kokeillut itse. Osto kun jää aina harkinnan tasolle, ja valitsee tutut perusmaalit.
30.12.2015
Biofarbenia sekä Auroa olen käyttänyt. Biofarbenia nyt viimeaikoina. Se taitaa olla edullisempaakin, sitä suosittelen. Biofarbenilla on kätevä nettikauppa.
29.12.2015
[…] asennuksen jälkeen olin kiperän valinnan edessä. Valitsin lattiamateriaaliksi Novafloorin tammilankkuparketin sen hajuttomuuden takia. Parketin alle on kuitenkin aina laitettava askeläänieriste. Olen […]
10.4.2016
Hei, olen jo pitkään seurannut blogiasia ja sisäilmaan ja terveelliseen asumiseen liittyvät kirjoitukset kolahtavat erityisesti. Suunnitelmissa on ensiasunnon osto, joka tuntuu erittäin jännittävältä näin allergioiden näkökannalta. Etenkin hajusteallergia on viimeisen vuoden aikana pahentunut. Nykyisessä asunnossani elän oireetonta elämää, vaikka kyseessä onkin halvoilla materiaaleilla valmistettu talo. Pelastuksena varmaankin 13 vuotta vanhat pinnat, joista ärhäkimmät hajut ovat haihtuneet. Osaisitko sanoa onko tapetointi realistinen vaihtoehto hajusteallergikolle? Osaatko suositella ”liimausainetta” tai tapettimallistoa? Entä lattialaatat, mainitsin eräässä postauksessa keraamiset laatat? Onko nämä aina turvallinen vaihtoehto vai onko näissä eroja tai huomioitavia asioita? Vastauksista näihin kysymyksiin olisi huimasti apua.
10.4.2016
Keraamiset laatat tms. ovat lattiaan kyllä varmin. Tapeteissa valitsisin jonkin täysin muovittoman ja tapetointiin liisteri, ei liima. Mutta kyllähän eniten vaikutusta on talon rakenteilla ym. Suosittelen 1900-1950 rakennettuja taloja, mutta niissäkin voi olla vaikka mitä pielessä. Mutta uudet talot on kyllä minun kokemuksen mukaan todella riskejä.
16.8.2017
Hei! Onko hopeahiukkaset mielestäsi parketin lakassa verrattavissa biosidikäsittelyyn?
Kiitos avusta 🙂
16.8.2017
Tosi vaikea sanoa. Hopea tuntuisi turvallisemmalta kemiallisesti, mutta silti koen että on turhaa pinnoittaa suuria alueita antibakteerisilla aineilla.
4.1.2018
Hei! Blogisi linkki erikoislakkaan, joka sulkee materiaalipäästöt ei valitettavasti enää toimi. Mikä tuote on kyseessä tai onko suositella lakkaa, maalia (väritön) tms. joka sulkisi materiaalipäästöt kotimaisesta koivuvanerista ja olisi VOC:iton käsittely puuvalmiille mäntylauta lattialle? Kiitos 🙂
5.1.2018
Kyseessä oli Vociton.fi:n tuote. Voi olla ettei sitä enää saa.