Raaka nakki lautasella

Jonkin aikaa sitten minulla oli kunnia laittaa ruokaa eräälle kymmenvuotiaalle. Ruokaa laittaessani juttelin, lähinnä itselleni, mutta ääneen, että teen tällä kertaa pastabolognesea soijarouheesta. ”Ettei joka aterialla tarvitse syödä eläintä.”
Siinä olikin sopiva hetki kysyä kymmenvuotiaalta mitä mieltä hän on lihansyönnistä. Poika vastasi, että hänestä on parempi olla ajattelematta asiaa, ettei tulisi paha mieli.
Istuin hänen vierelleen.
”Siis mitä sinä sanoit? Tuleeko sinulle paha mieli miettiessäsi, että syöt lihaa, joka on peräisin eläimestä?”
Kävimme pitkän keskustelun siitä, mitä on omatunto. Mitä on moraali. Mitä on olla nöyrä. Mitä on tiedostaminen. Mikä erottaa ihmisen eläimestä. Ja mikä on hyvä ihminen.

Olen kertonut lapsilleni jo aivan pieninä, mitä liha on ja mistä se tulee. Ei kai se ole liian raakaa? Minulle vastenmielistä olisi väistellä totuutta ja kasvattaa lapsia valheessa.
Oma periaatteeni on, että lapsia ei saa opettaa vaimentamaan omatuntoaan edes pienissä, jokapäiväisissä asioissa. Jos jokin tuntuu pahalta, sille on syy. Ajatus että, lihan syöminen sisältää eläimen tappamisen, täytyy pureskella joka kerta, vaikka lounaan ääressä, jos lautasella sattuu olemaan nakki.
Keväällä julkaistiin Elina Lappalaisen viimeisin kirja, lapsille suunnattu Nakki lautasella. Se on hankittava, jotta saan ra’an totuuden lisäksi eläintuotantoa koskevat faktat kuntoon.
P.S. Oletko jo ehtinyt lukemaan kirjaa lapsille? Millaisia reaktioita aiheutti?