Vappu on aivan mahtava juhla, sillä silloin voi bilettää lasten kanssa. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta minusta on aivan superkivaa mennä bileisiin omien lasten kanssa. Minulle ei tullut mieleenkään hankkia lapsille hoitajaa vapuksi. Minusta vappu on juuri sellainen juhla, jolloin lapset saavat olla juhlissa mukana tasavertaisina. Yksi iso syy tähän on varmaankin se, että vappuna...
Viiniä muista maista
Espanjalaisten sukujuurteni luonteeseen kuuluisi pumpata viiniä suoraan maaperästä. Välillä minulla on tunne, että minut on revitty juuriltani ja haukon tyhjää. Viini on vieläkin osa kulttuuri-identiteettiäni. Viini on osa espanjalaisten elämää lapsesta saakka. Olen juonut viiniä ruokajuomana ensimmäisen kerran varmaankin jo alle viisivuotiaana. Kyllä. Espanjassa on ollut aivan tavallista antaa lapsille vedellä laimennettua viiniä ruuan kanssa....
Alkometri
Poika on tasan metrin pituinen. Ja minä mietin, pitäisikö hänen jo maistaa perjantaioluestani huikka. Kerran taisin jo kysyäkin. Ei kelvannut. Mies on sitä mieltä, ettei missään nimessä tarvitse maistattaa. Kunnioitan hänen mielipidettään, enkä aio enää kysellä tyhmiä. Olen juonut vedellä laimennettua viiniä ruokajuomaksi nelivuotiaasta. Muistan hyvin, kuinka pääni tipahti aina lautaselle, kun nukahdin tapaksien,...
Koulut loppu, olut ei
Täällä kirjoittaa kukkahattutäti vasten tahtoaan. Raivo näpyttelee. Kouluvuosi loppuu tänään. Tapahtumaan ei liityisi kohdallani sen kuumempia tunteita, ellei meillä sattuisi olemaan radio päällä. Aamun aikana kuultu uudet versiot suvivirsistä: Ryyppy – Stig Märkää – Petri Nygord Sokka irti – Cheek Siideripissis – Jukka Poika Missä maassa on samanaikaisesti neljä juomisesta kertovaa biisiä valtion omistaman...