Luonto on viisas. Meidän tehtävä on vain oppia uudellen sen salat. Ekologinen pesuaine on koko ajan ollut olemassa aivan silmiemme alla.
Uskon, että jokaisella kasvilla on käyttötarkoituksensa. Kaupungissa kasveilla ajatellaan olevan yleensä lähinnä koristearvoa. Mutta estääkö tämä näkökulma näkemästä koko potentiaalia?
Olen jo vuosia puhunut kemikaalipihistä elämäntavastani, johon kuuluu kaikkien arjen valintojen punnitseminen ja vaihtoehtojen löytäminen ympäristölle haitallisille kemikaaleille, kuten pesuaineille. Olen vaihtanut kaikki kodin nestemäiset pesuaineet Sopo – palasaippuihin, joilla pesen kaiken hiuksista astioihin ja lattioihin.
Minulta on kysytty usein vinkkejä pyykinpesuun. Tavanomaiset pyykinpesuaineet kuormittavat vedenpuhdistamoja ja vesistöjä, sillä ne sisältävät fosforia ja synteettisiä hajusteita.
Pari viikkoa sitten löysin vaihtoehdon, jota voin todella suositella. Vastaus löytyi aivan kotinurkalta, puiston laidalta. Kastanjapuista!
Pyykinpesuaine hevoskastanjoista
Muutama viikko sitten näin lähipuistossa valtavat kasat lasten keräämiä hevoskastanjoita. Aloin tutkia, voisiko hevoskastanjoita käyttää jotenkin. Googlaus tuotti nopeasti tuloksen, että toisin kuin jalokastanja, hevoskastanjat ovat myrkyllisiä, joten iltapalaa niistä ei ainakaan saisi. Seuraava hakutulos sen sijaan tuotti tunteen, että kaikki palaset loksahtelevat paikalleen: hevoskastanja sisältää saponiinia, ainesosaa, jolla on hyvä pesuteho.
Myös luomukaupoista saatavien pesupähkinöiden teho perustuu saponiiniin. Olen itsekin joskus käyttänyt pyykinpesuun pesupähkinöitä. Olen kuitenkin kokenut ne hieman hankaliksi ja kalliiksi, eikä niiden käytöstä tullut rutiinia. Pesupähkinät tuodaan kaukaa. Itseäni on alkanut kiinnostaa yhä enemmän paikallisuus ja paikallisten raaka-aineiden käyttö.
Päätin siis kokeilla hevoskastanjapesuainetta arjessa. Olen nyt pessyt kaikki perheen pyykit muutaman viikon ajan hevoskastanjaliuoksella ja olen erittäin tyytyväinen pesutulokseen! Erityisen tyytyväinen olen kuitenkin siitä, että tiedän että viemäristämme menee pesulaitokselle huomattavasti entistä vähemmän haitallisia kemikaaleja.
Olen niin vakuuttunut tästä, että olen päättänyt kehittää tästä uuden tuotteen Sopo-saippuasarjaani.
Pesuaineen valmistaminen hevoskastanjoista
Pesuaineen valmistaminen on todella helppoa, mutta vaatii hieman viitseliäisyyttä. Ensin on kerättävä hevoskastanjat. Itse olen kerännyt niitä lähipuistosta. Lapset ovat keränneet kastanjoita usein valmiiksi suuriksi kasoiksi. Myös omat lapset ovat tykänneet keräämisestä, joten tässä vaiheessa on mahdollisuus päästä hyvin helpolla.
Seuraavaksi huuhtasin kastanjat siivilässä jotta sain niistä pois mahdolliset leikkipuiston hiekat. Tämän jälkeen pilkoin kastanjat puoliksi terävällä veitsellä. Tässä vaiheessa on hyvä noudattaa erityistä huolellisuutta. Kastanjan kuori voi olla tosi liukas. Kastanjat on kuitenkin yllättävän helppo puolittaa.
Puolitetut kastanjat pilkoin tehosekoittimella, tehosekoittimen erillisessä silppuriastiassa. Tein hevoskastanjoista karkeaa rouhetta. Seassa saattaa olla muutamia suuriakin palasia. Tämän rouheen kuivatin 45 asteisessa uunissa päivän ajan. Kuivan rouheen voi säilyttää vaikka kangaspussissa tai lasipurkissa. Rouhe voi myös kuivattaa huoneen lämmössä, vaikkapa patterin päällä. Hevoskastanjat ovat tuoreina yllättävän kosteita, joten rouhetta kannattaa käännellä silloin tällöin, jottei rouhe homehdu.
Tämän jälkeen rouhe on valmis käyttöön. Laita rouhetta reilu puoli desiä purkin pohjalle. Tämän jälkeen kaada rouheen päälle muutama desilitra kiehuvaa vettä ja anna liuoksen seistä noin puoli tuntia (kastanjarouheen voi jättää likoamaan myös pidemmäksi aikaa). Tämän voit siivilöidä nesteen pesulokeroon. Kastanjarouheen voi jättää purkin pohjalle ja käyttää uudelleen pari tai jopa kolme kertaa.
Hevoskastanjarouheen valmistus:
- kerää hevoskastanjoita (hevoskastanjoita on katu- ja puistopuina)
- pilko kastanjat puolikkaiksi (tämä voi olla turha vaihe, jos sinulla on erittäin tehokas tehosekoitin)
- silppua kastanjanpuolikkaat tehosekoittimella karkeaksi rouheeksi
- kuivata rouhe uunissa alle 50 asteessa tai huoneen lämmössä
- säilö kuiva rouhe.
Hevoskastanjoiden käyttö pesuaineena
- laita reilu puoli desiä rouhetta purkkiin tai astiaan
- kaada muutama desilitra vettä (mitä kuumempaa vesi on, sitä nopeammin pesuaine valmistuu)
- anna liuoksen seistä puolesta tunnista päivään (mitä pidempään liuos seisoo, sitä enemmän saponiineja liukenee)
- siivilöi neste ja kaada pyykinpesukoneen pesuainelokeroon
- voit käyttää rouhetta 1-3 kertaa
Ihania pesuhetkiä! Olisi kiva kuulla kokemuksiasi hevoskastanjapesuaineen käytöstä!
Kuvat Oskari Ranta / Olotilaproductions
17.10.2023
Olen kuullut tuosta ja joskus kävin jopa keräämässä hevoskastajoita Helsingistä. Muistaakseni laitoin pesupussiin puolikkaita kastanjoita ja pesin sillä pyykkiä. Ihan puhdasta tuli. Muistaakseni jopa pystyi pesemään useammin samoilla pähkinöillä. Pitäs ottaa uudelleen käyttöön.