Matka Menorcalla lasten ja isäni kanssa meni odotettuakin paremmin. Lentopelosta huolimatta, lentokoneessa aikakin lensi siivillä. Pienen cabin-laukkuni sisältö riitti koko viikoksi, puhtaita vaatteita oli laukussa vielä tulomatkallekin. Alkuviikosta oli onneksi muutama puolipilvinen päivä. Joten ehdimme tutkimaan pikkukaupunkeja ja nähtävyyksiäkin. Muuten aurinko porotti ja lämpö helli, mutta jopa herkkäihoisin, kolmivuotias punapäämme, selvisi palamatta. Aurinkovoiteita käytettiin todella vähän,...
Napanuoran nirhaaja
Isänpäivä meni. Tiedän, olen aina myöhässä näissä teemajutuissa. Mutta isänpäiväviikonloppu oli kiireinen. Tytön päiväkotiryhmä kutsui isät perjantaina kakkukahveille. Lauantaina poika ei malttanut pidätellä opettelemaansa isänpäivärunoa, joka tuli ulos ranskaksi. Sunnuntaina juhlittiin vielä isoisät ja avattiin postin tuomat isänpäiväterveiset. Parasta antia oli miehen kolmasluokkalaisen pojan lähettämä runokokoelma. Vihkossa oli koko 3A-luokan kirjoittamat isänpäivärunot. Kokoelma edustaa...
Outo tyyppi
Minä ja lapset katsomme joskus lasten laulukilpailuja. Salaa. Onneksi iskällä on lätkätreenit sunnuntai-iltaisin, silloin meille avauttuu loistava mahdollisuus katsoa ”kiellettyjä” ohjelmia. Reinon mielipide lasten laulukilpailuista on joidenkin mielestä ehkä kummallinen. Sellainen, etten sitä sellaisenaan kehtaa tähän näpytellä. Sanotaan nyt näin, että hän ei pidä yhdistelmästä lapset, kilpailu, telkkari, katsojaluvut, mainokset, raha, levy-yhtiöt ja niin...