Minä ja lapset katsomme joskus lasten laulukilpailuja. Salaa. Onneksi iskällä on lätkätreenit sunnuntai-iltaisin, silloin meille avauttuu loistava mahdollisuus katsoa ”kiellettyjä” ohjelmia.
Reinon mielipide lasten laulukilpailuista on joidenkin mielestä ehkä kummallinen. Sellainen, etten sitä sellaisenaan kehtaa tähän näpytellä. Sanotaan nyt näin, että hän ei pidä yhdistelmästä lapset, kilpailu, telkkari, katsojaluvut, mainokset, raha, levy-yhtiöt ja niin edelleen.
Mutta en voi sille mitään, lapset tykkäävät katsoa lauluohjelmia. Ja lapset tykkäävät erityisen paljon lasten lauluohjelmia. Vaikka monet osallistujista ovat teinejä ja näyttävät mielestäni aikuisilta, lapset näkevät heissä lapsen. Ja esikuvan tietenkin. Se on muuten jännä juttu. Lapsi tunnistaa lapsen, vaikka toinen olisikin aikuiseksi meikattu tai 180 senttinen teinihujoppi.
Itse olen epämusikaalinen, joten vilpittömästi ihailen laulukilpailuiden taidonnäytteitä. Kaikki laulavat paremmin kuin minä. Epämusikaaliseksi olen kuitenkin onnellisessa asemassa. Vaikka katsomme musiikkiohjelmia todella harvoin, musiikkikasvatus on silti hallussa.
Lasten ja Reinon suosikkipuuha yhdessä on soittaminen: piano, rummut, bongot, kongat, djembe, ukulele, melodika, munniharppu, huuliharput, kitara… Kaikki käy. Musasessiot syntyy hetkessä! Ja minäkin saan osallistua (säälistä?)!
Tässä pieni näyte siitä, mitä iskä ja poika ovat tehneet. Uskokaa tai älkää, biisi on nauhotettu, kun poika oli vasta kaksi ja puoli -vuotias.
Poika räppäsi, minä äänitin, iskä teki biitin.
Poika on ylpeä räpistään ja kuuntelee biisiään radiosta ihaillen, mutta hieman epäuskoisena. Kappale soi siis Reinon radio-ohjelmassa. Työn alla -ohjelma tulee Bassoradiossa perjantaisin kello neljästä kuuteen.
Älkää säikähtäkö, ohjelma juttuineen on aika erikoinen!
25.10.2013
Itse asiassa olen aivan samaa mieltä Reinosi kanssa kysymyksestä
Tuontapaisissa ohjelmissa. Täällä Ranskassa suurta polemiikkia on nostattanut pienten tyttöjen missikilpailut. nehän ovat aivan järkyttäviä
Ja äidit ovat touhussa mukana,kaiketikin omien misseys haaveidensa vuoksi. No se siitä
Mutta tuo perheemme yhteinen musisointi kuulostaa jännältä
Varsinkin jos jokainen osallistuu tapahtumaan omien mieltymystensä ja kykyjensä mukaan.
mikä voisikaan olla parempaa yhdessäoloa. …….. Kuin musisoiminen.
Sillä LAULU pidentää ikää
Uskoopi Ulla
27.10.2013
Kiitos Ulla! Laulun iloa Ranskaan!
27.10.2013
Kaksplus on uudistunut! Mistä ihmeestä löytää vanhemmat kirjoituksesi?! Ja ihana räppi :3
27.10.2013
NO niin. Kiitos huomautuksesta! Nyt sivupalkissa on arkisto, josta löytää kaikki vanhat horinat. Tervetuloa uuteen kaksplussaan!
27.10.2013
Jou ihana Fidel! Oli kiva kuulla sen ääntä. Jos ei oo aiemmin käyny selväks, oon ihan fani. Enkä mä oo koskaa fanittanu muuta ku ehkä Ricky Martinia. ;))) Lunaki vaikuttaa ihanalta muksulta.
29.10.2013
Ihana! Kiitos!