Isänpäivä meni. Tiedän, olen aina myöhässä näissä teemajutuissa.
Mutta isänpäiväviikonloppu oli kiireinen. Tytön päiväkotiryhmä kutsui isät perjantaina kakkukahveille. Lauantaina poika ei malttanut pidätellä opettelemaansa isänpäivärunoa, joka tuli ulos ranskaksi. Sunnuntaina juhlittiin vielä isoisät ja avattiin postin tuomat isänpäiväterveiset.
Parasta antia oli miehen kolmasluokkalaisen pojan lähettämä runokokoelma. Vihkossa oli koko 3A-luokan kirjoittamat isänpäivärunot. Kokoelma edustaa kai hyvin suomalaista isää –tai siis lasten näkemystä isistään.
Runoista voi päätellä, että keskiverto isä pitää:
- sählystä
- lätkästä
- jalkapallosta
- urheilusta
- makaamisesta
- telkkarista
- ruuasta
- herkuista
- karkeista
- väkevistä karkeista
- sipseistä
- suklaasta
- makkarasta
- pleikkarista
- mökkeilystä
Hyviä keskivertoisät ovat sen sijaan:
- rakentamaan
- kertomaan vitsejä
- kutittamaan
- lohduttamaan
- leikkimään
- opettamaan
- hallitsemaan teknologiaa
Meidän isän mietteitä oli viikonlopun Metro-lehdessä. Kaikki kunnia isille!
Nyt kun isänpäivä on ohi, voin kai sanoa muutaman kriittisen sanan. Kuinka moni mies epäonnistuukaan ensimmäisessä tehtävässään isänä? Luulisi, että aikuiset miehet osaavat käyttää saksia. Mutta ei.
Reino on saanut leikata molempien lasten napanuorat. Ja siinä hän on epäonnistunut. Olen varma, eivät nuorat ole poikki, vaan venyvät ja venyvät.
Pitäiskö napanuoraa vähän nirhata tietoisesti?
Otin uuden askeleen napanuoraprojektissani eilen. Annoin nelivuotiaalle luvan ylittää suojatien ja kulkea korttelin ympäri kotiovelle yksin.
Sydän kurkussa seurasin pientä kulkijaa kadun toiselta puolelta. Annoin lapselle löysää, mutta minun puolellani kiristi niin, että kipeää teki. Poika ei huomannut mitään. Asteli tyytyväisenä lätäköihin omaa tahtiaan.
Mitä mieltä olette? Olenko hullu?
Minkä ikäiselle lapselle annatte luvan kulkea yksin kadulla?
13.11.2013
4-vuotiaan :oo ?! Hurjalta kuulostaa, itse en uskaltaisi!
13.11.2013
Tämä on tietenkin tosi lapsikohtaista. Meillä on siis rauhallinen ja harkitseva tyyppi. Ja pidän koko ajan näköyhteyden lapseen.
13.11.2013
Meillä myös napanuoran katkaisu ei onnannut 🙂 Oli niin sitkeetä tavaraa…
13.11.2013
Nimenomaan lapsikohtaista. Minulla vilkas ja eläväinen tyttö, ensimmäisiä kertoja oli pihalla yksin itä-helsinkiläisessä lähiössä (suht rauhallinen alue, ei isoja vilkasliikenteisiä autoteitä lähellä) 3-vuotiaana. Vuoden verran silmäkovana istuin ikkunan äärellä tuijottamassa ettei vaan häviä mihinkään. En tainnut jaksaa istua varttia pidempää ja kerrat oli harvassa. 4-vuotiaana uskalsin lähteä ikkunasta sen verran et kävin laittaa muutaman tiskin ja takaisin ikkunaan kurkkaamaan. Ja taas mentiin noin vuosi näin. Sieltä se luottamus hiljalleen kasvoi ja 5-vuotiaana tyttö sai olla rauhassa pihalla ja äiti rauhassa laittaa tiskit ;).
Kyllä varmasti huutoetäisyydelle voisin päästää rauhallisen 4-vuotiaankin kadulla.
13.11.2013
Huh. Kuulostaa järkevältä.
13.11.2013
Lapsukaiseni ovat jo 20-30 vuotiaita ja heidän ollessaan pieniä asuimme 5000 asukkaan maaseutukylässä.
Silloin 5v tyttäreni rullaluisteli yksinään läpi kylän mummulaan 2km ja takaisin sekä seurakunnankerhoon sai luvalla polkea pyörällä yksin ( yksi tien ylitys ).
5-vuotiaana hän kävi myös yksin kirjastossa.
Siitä miten nuorena poikani oli yksin ulkona, en uskalla kirjoittaa mitään =D
15.11.2013
😀 Kerro vaan!
16.11.2013
Minähän luotan 3-vuotiaaseen esikoispoikaani ihan täysin. Rauhallinen kuin mikä ja tietää, ettei autotielle saa mennä. Mutta en silti laskis yksin kulkemaan. Ai miksi? No samasta kuristavasta tunteesta johtuen, jonka sinäkin kuvailit ja sitten siksi että olen luultavasti toiseksi vainoharhaisin ihminen maailmassa. Siis askeleen päässä salaliittoteoreetikoista. Jos päästäisin lapsen yksin jonnekin kadulle kävelemään, olen VARMA, että joku nappaisi hänet mukaansa. Sydämeni pysähtyi, kun mieheni kertoi unohtaneensa lompakkonsa autonn kauppareissulla ja jätti pojan odottamaan (pikku)kauppaan kahdeksi minuutiksi hakeakseen lompakon. Minähän olisin totta kai napannut pojan mukaani. Oikeasti poika kyllä on paljonkin itsekseen, ulos menee aina yksin edeltä ja etenkin kesäisin kun ollaan paljon ulkona, mutta äitin täytyy välillä käydä kääntämässä ruokaa pannulla, on poika sen aikaa yksin. Pihapiirimme on turvallinen ja taloyhtiön talot ovat ”piirissä”, jonka keskellä on leikkipuistoa. Huh. Mulle on todella kova paikka se, että lapset kasvavat.
17.11.2013
Niin. Ymmärrän. Itsellänikin vilahtaa päässä noita ajatuksia. Tuntuu ihan käsittämättömältä, että miten voi IKINÄ laskea nämä yksinään jonnekin. No, siksi otankin näitä pieniä askelia. Itseni takia. Lapset kyllä pärjäävät.
17.11.2013
Huh, neljävuotias yksin liikenteessä. Ei ei ei! En päästänyt omaani.
Eihän sellainen tappi näe edes kovin kauas, saatikka että tappi itse näkyisi kovin kauas(autojen välistä jne.)
Ja sekin vielä, että minuakin pelottaisi, että joku nappaisi pikkuisen mukaansa. Se on se isoin pelko minullakin. Vaikka lapseni on jo teini, niin tätä asiaa pelkään todella paljon.
17.11.2013
No, en nyt ihan voisi sanoa, että liikenteessä. Annan hänelle illuusion yksin kulkemisesta. Katson kun on hyvä väli autoissa ja sanon pojalle, että ”Katso, tuleeko autoja. Päätä itse milloin ylität” Ja kyttään ihan hulluna… Ja sitten kävelen kadun toista puolta ”vierellä”…
18.11.2013
Meille on tulossa esikoinen ja olen miettinyt tätä ihan samaa asiaa jo jonkin aikaa. Ollessani itse lapsi saimme kulkea aika vapaasti, kunhan olimme siellä, missä ilmoitimme olevamme. Muutama vuosi sitten tehtiin tutkimus, että lasten reviiri on pienentynyt, eikä tutkija ainakaan pitänyt sitä hyvänä asiana. Nyt jo huomaan itsessäni piirteitä siitä, että napanuora on kuin benji-köysi. Haluaisin päästää lapseni kulkemaan samoin kun itse kuljin. Lapsuuteni oli onnellinen, kun sai mennä ja leikkiä ihan ilman äidin huolestumista (tai ainakaan sitä ei näytetty :D)
Tapaan työkseni lapsia, joilla on ahdistuneisuutta tai muunlaista problematiikkaa. Olenkin tullut siihen tulokseen, että lapselle siirtyy äidin ja isän kuva maailmasta. Jos kotona stressataan kaiken vaarallisuudesta, niin lapsesta voi, jos hän on herkkä, tulla ahdistunut ja näin lapsi uskoo maailman olevan hallitsemattoman paha. Haluaisin, että oma lapseni uskoisi omiin kykyihinsä selvitä suojatien ylittämisestä tai kaverin luona yöpymisestä ihan ilman suurta draamaa.
Minusta sinä, Maria, olet järkevä äiti-ihminen ja seuraan blogiasi mielenkiinnolla. Minusta olet kykenevä arvioimaan, päästätkö lapsesi yksin jonnekin. Veikkaanpa, ettei meidän lapsuudessamme ollut lainkaan niin hysteerisiä vanhempia, mitä nykyään 😉
19.11.2013
KIITOS! Juuri tämän oikeastaan halusinkin sanoa. Jos kirjoitan tästä uudelleen, niin siteeraan kyllä kirjoitustasi.
Itsekin olen saanut kulkea lapsena uskomattoman vapaasti. Heti ekaluokkalaisesta rajat olivat suunnilleen omani. Sain mennä niin kauas, kuin jaksoin pyöräillä, hiihtää tai kävellä. Omalla vastuullani oli, että jaksoin myös takaisin kotiin.
20.11.2013
Miten voi olla mahdollista!! Just tänää katottiin 1.7kk tytön kaa pikku-Lotta niminen Astrid Lindgrenin elokuva. Siinä pikku 5- vuotias tyttö oli onnellinen ja teki itsekseen pihapiirissä ja sen ulkopuolella asioita yksin, kun äiti teki kotona kotitöitä. Tuli vahvasti oma lapsuus mieleen ja siitäkään ei ole edes aikaa, miten maailma muuttuu ja ihmiset ovat niin pelkääviä? Haluisin että lapseni saisi myös vapauksia tehdä ja kokea kavereiden kanssa ja yksin niinkuin itsekkin sain ,ilman että olen minuutin välein laittamassa tekstaria! Olet ihanan oloinen äiti!
21.11.2013
Tutkimusten mukaan nykyään on sitä paitsi turvallisempaa kuin koskaan. Mutta ihmiset ja etenkin vanhemmat pelkäävät enemmän. Myönnän, olen ihan pelosta heikkona, kun ajattelen maailmaa ja lapsiani. Mutta se on minun ongelmani. Ei lasten. Pikku-Lotta on ihana elokuva!
23.11.2013
Vähän olit rohkea Maria! Tiedän, etten ikinä pystyisi tohon. Todennäköistä on , ettei mitään kauheaa sattuisi, mutta entä sitten jos niin kävisikin. Itse syyttäisin itseäni varmasti tällöin loppu elämäni.
Kun muutimme takaisin Helsinkiin, olin jo aluksi aivan paniikissa siitä, kuinka bussit ja iso tie aiheuttavat vaaraa talomme edessä. Huomaan, että F on jo tämän muutaman kuukauden aikana oppinut valtavan hyväksi liikenteen seuraajaksi. Toki menemme (vielä monta vuotta) käsi kädessä tien lähellä ja yli, mutta olen huomannut myös, että kaupunkilaislapsi on alkanut oppia kaupungin tapoja. Kun Helsingissä pienet matkustavat sporalla, maalla mennään lehmien seassa pellolla. Lapsi oppii ne taidot, mitä ympärillä tarvitaan, jos siihen annetaan mahdollisuus.
F:n luonne on vaan sellainen, että ensi vuonna ei vielä ylitettä katuja eikä surffata korttelissa 😉