BookBeat teki minusta äänikirjojen ystävän – Kokeile ilmaiseksi!

Kaupallinen yhteistyö BookBeat

Lapsena minulla oli aina kirja kesken. Varsinkin kesällä luin paljon. Raahasin joka viikko kirjastosta kotiin Neiti Etsiviä ja Viisikoita täyteen ahdatun repun. Nuorena luin tietenkin Anne Frankin päiväkirjan, Sofian maailman, Mika WaltariaMargueritte Duras’n koko tuotannon, sekä eri filosofien näkemyksiä maailmasta.

Tässä välissä on kuitenkin ollut viidentoista vuoden jakso, jolloin luin vain pari kirjaa vuodessa. Minulle se on vähän.

Nyt olen taas parin vuoden ajan taas lukenut enemmän ja enemmän. Suurin lukuinnoitus on tainnut tulla DNRS-aivotreenistä. Tutustuttuani käytännössä mielen voimaan, olen lukenut kasoittain meditaatio- ja aivo-aiheisia kirjoja, joissa tarjoillaan tieteellinen selitys ilmiölle. Toisaalta olen nauttinut myös kaunokirjallisuudesta aivan uudella tavalla.

Luin myös raskausaikana paljon, kuten myös vauvan synnyttyä. Vietin kuusi viikkoa rauhaisaa lapsivuodeaikaa, jolloin sänkymme oli reunustettu ruualla, hyvillä kirjoilla sekä vauvan rievuilla. Kun vauva nukkui, minä luin kirjaa.

Mutta tämä elämänvaihe lopahti nopeasti, kun vauva kiinnostui ympäröivästä maailmasta ja nukkui vähemmän päiväunia. Muutaman kuukauden harmittelin, kun lukutahtini hidastui. Kertakaikkiaan, en enää löytänyt niin paljon aikaa lukemiseen.

Mutta nyt olen löytänyt ratkaisun!

Äänikirjojen kanssa aamupalalle

Olen jo pitkään seurannut vierestä, kun puolisoni naurahtelee ääneen kuunnellessaan iltaisin mielenkiintoisia podcasteja kuulokkeistaan. Silti jostain syystä minulle kynnys siirtyä fyysisstä kirjoista äänikirjoihin on ollut korkea.

Nyt olen parin viikon ajan testannut BookBeat -äänikirjapalvelua ja olen suorastaan hurahtanut äänikirjoihin! Uusi maailma on avautunut minulle!

Minulle on tullut tavaksi kuunnella äänikirjaa illalla noin puolisen tuntia ennen iltameditaatiota. Tämä on loistavaa, sillä vauvan unikoulun jälkeen meillä on otettu säännöksi, että makuuhuoneessa ei saa olla valoa, vauvan mentyä nukkumaan. Fyysisen kirjan lukeminen on siis ollut mahdotonta illalla sängyssä, sillä en ole voinut käyttää valoa. Kännykältä lukeminen olisi tietenkin vaihtoehto, mutta näytön valon tuijottaminen juuri ennen nukahtamista ei taasen ole niin hyvä idea. Valo nimittäin voi haitata unta.

Varsinainen paras kuunteluhetki minulle on kuitenkin aamu, jolloin saatan kuunnella kirjaa viidestä kahdeksaan. Siis koko ajan kun häärään keittiössä vauvan ja isompien lasten aamupalan kanssa. Myös lapset ovat kuunnelleet toisella korvalla, sillä aamuisin en käytä kuulokkeita, vaan kuuntelen puhelimen kaiuttimesta. Michelle Obaman Minun tarinani on yksi kirjoista, joita lapsetkin ovat mielellään kuunnelleet.

Myös suomalaisen fysiikan tohtorin, Johanna Blomqvistin kirja Kvanttifysiikasta energiahoitoihin herätti paljon ajatuksia minussa ja lapsissa.

En ole koskaan käynyt New Yorkissa, paitsi tarinoissa.

Tarinoiden kuuntelu on luontainen tarve

Ensinnäkin, minut on yllättänyt miten helppoa äänikirjapalvelun käyttäminen on. Palveluun kirjauduttua tuhansien kirjojen valikoima on valmiina kuunneltavaksi. Mutta toiseksi olen yllättynyt siitä miten hyvältä kuunteleminen tuntuu.

En tiedä, voiko tämä olla totta, mutta olen nukkunut erinomaisen hyvin ne pari viikkoa, jotka olen kuunnellut äänikirjaa. Olen nähnyt uniakin joka yö, vaikka yleensä näen unta vain silloin tällöin.

Uskon, että meillä ihmisinä on todellakin tarve kuulla tarinoita. Tuhansia vuosia ennen kun ihmiset ovat osanneet välittää tietoa merkein tai symbolein, tarinoita ja tietoa on nimenomaan jaettu eteen päin kertomalla. Kertomisen ja kuuntelemisen tapahtuma on tärkeä hetki, jolloin kaikki muu pysähtyy.

Tämä on hassua, mutta tuntuu että äänikirjojen kuuntelu on vaikuttanut myös omaan kirjoittamiseeni. Kun nyt kirjoitan, kuulen ääneni voimakkaammin kuin ennen.

Ilmainen kokeilu!

Koodilla marianordin Voit kokeilla BookBeatia ilmaiseksi kuukauden ajan (vain uudet jäsenet). Tarjouksen pääset lunastamaan helposti tästä linkistä.

BookBeatissa on valtava määrä kirjoja sekä muun muassa erittäin hyviä meditaatioäänityksiä. Olen niin innoissani valikoimasta, että ymmärrän että sen edessä voi hetkeksi mykistyä ja ihmetellä, mistä sitä aloittaisi.

Tässä muutamia kirjoja, joita voin suositella:

Suosituksia BookBeatista

Kuuntele ainakin tämä!

Tärkein suositukseni on Eckhart Tollen Läsnäolon voima. Tätä voi syystä sanoa kirjaksi, joka jokaikisen pitäisi kuulla tai lukea. Isäni, joka jo vaikutti menetetyltä tapaukselta mielen vaivojensa kanssa, on muuttunut täysin luettuaan tämän teoksen. Hän ihmetteleekin, että eikö joku olisi voinut vinkata hänelle jo 45 vuotta sitten, että omia tunteita ja ajatuksia ei tarvitse kuunnella ja että egoon ei tarvitse samaistua.

Itse olin lukenut kirjan jo joskus aiemmin, mutta huomaan, että löydän kirjasta taas aivan uusia asioita kuuntelemalla. Todellakin suosittelen, aivan jokaiselle!

Tieto ja hyvinvointi

Yuval Noah Harari / Sapiens – Ihmisen lyhyt historia
Jordan B. Peterson / 12 elämänohjetta
Asta Raami / Älykäs intuitio
Eben Alexander / Kaikkeuden sylissä: Neurokirurgin matka tietoisuuden ytimeen
Anna Keski-Rahkonen / Unihiekkaa etsimässä
Peter C. Gotzsche / Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus – Näin lääketteollisuus on turmellut terveydenhoidon
Michelle Obama / Minun tarinani

Kaunokirjallisuus

Anthony Doerr / Kaikki se valo jota emme näe
Maja Lunde
 / Mehiläisten historia
Kazuo Ishiguro / 
Ole luonani aina / ja Pitkän päivän ilta
Jo Nesbo / Harry Hole -sarja
Mika Waltari / Sinuhe egyptiläinen
Harper Lee / To Kill a Mockingbird

PS. Jos haluat parantaa kielitaitoa, tai ikävöit jotain kieltä, kannattaa tutustua äänikirjoihin eri kielillä. Itse aion kuunnella seuraavan kirjan espanjaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top