VIERASKIRJOITUS
Kun lapseni oli suorittanut ala-asteensa loppuun, meni tuo kyseinen ala-aste totaaliseen peruskorjaukseen sisäilmaongelmien vuoksi. Meille ei kuitenkaan pälkähtänyt päähänkään, että lapsemme korva- ja poskiontelontulehduskierre olisi johtunut koulusta, olihan tulehduksia ollut jo siitä lähtien, kun hän meni ensimmäistä kertaa päiväkotiin.
Ensimmäiset epäilymme sisäilman aiheuttamista ongelmista heräsivät vasta seitsemännen luokan keväällä, kun sairastelu toistui toistumistaan, paheni ja edes suoritettu leikkaus poskionteloiden alueelle ei tuonut helpotusta.
Uudessa koulussa oli todettu sisäilmaongelmia jo useita vuosia sitten ja korjauksiakin oli suoritettu. Osa henkilökunnasta oireili ja saanut mm. astman. Osa ei oireillut mitenkään ja jos oireilikin, ei voitu varmuudella osoittaa sen johtuvan sisäilmasta. Meidän tilanteemme alkoi kuitenkin käydä tukalaksi, sillä aina kun lapsemme meni kouluun, tuli hän sairaaksi ja joutui olemaan kotona ainakin viikon epämääräisen väsymyksen ja voimattomuuden kourissa. Jokainen virustauti tuntui tarttuvan pelkästä katseesta – ja kestävän pitkään. Koulunkäynti ei poissaolojen takia suoranaisesti kukoistanut. Jatkuva sairastelu ja huoli alkoi käydä raskaaksi myös meille vanhemmille.
Loppuvuodesta lääkärin määräyksestä päätettiin, ettei lapsemme menisi enää tuohon kyseiseen kouluun. Kokeilimme kotikoulua kuukauden verran ja sen ajan lapsemme olikin terve ja hyvävointinen, vanhempien pedagogisten kykyjen rajallisuus tosin paljastui aika pian. Alkoi terveen koulun etsintä.
Vaikka asumme isossa kaupungissa, jossa vaihtoehtoja luulisi olevan, ei sopivaa koulua niin vaan löytynytkään. Eräässä koulussa, jonka ”sisäilmassa ei ole mitään ongelmia”, ehdimme olla viisitoista minuuttia, kunnes oireet ilmestyivät: päänsärky, silmien kutina ja äänen lähteminen. Toisessa koulussa ensimmäinen viikko sujui hyvin, sen jälkeen toinen viikko menikin kotona sairastaessa. Terveysasema, kirjasto ja jopa mummola alkoivat aiheuttaa oireita. Soitin lukuisia puheluita kouluihin ja virastoihin, mutta kukaan ei osannut varmuudella sanoa, mistä löytyisi koulu, jossa näin herkistynyt lapsi pystyisi opiskelemaan.
Onneksi kohdallemme ovat osuneet ymmärtäväiset, sisäilmaongelman tunnustavat ja ratkaisuihin pyrkivät rehtori ja luokanvalvoja. Epäonnistuneiden koulukokeiluiden jälkeen lapsemme saa nyt räätälöityä opetusta ja muutaman yksityistunnin viikossa. Ratkaisu on ollut suuri helpotus ja ihan oikea. Opinnot sujuvat ja sairastelu on loppunut.
Koska Suomen koulujen tilanne sisäilman suhteen on se mikä on, arvelen ettei tapauksemme ole ainutkertainen. Rohkaisen teitä kaikkia vanhempia, jotka painitte samankaltaisten ongelmien kanssa, puuttumaan tilanteeseen rohkeasti ja päättäväisesti. Jos lapsi oireilee jatkuvasti, voitaneen viitata kintaalla väitteelle ”koulumme sisäilma on riittävän hyvä”. Toiset oireilevat herkemmin, eikä kaikkia ilman cocktaileja nykymenetelmillä vielä osata mitata.
Koulu ei saa sairastuttaa lapsiamme ja ratkaisuja opetuksen järjestämiseen kyllä löytyy.
Vieraskirjoittaja
(julkaisemme tekstin nimettömänä)
Lue myös:
Laki syrjii syöpäsairautta aiheuttaville aineille altistuneita lapsia
Homepakolaiset: Sisäilmasairaus ja opiskelu – opas
