Sain kaksi lasta kahden vuoden aikana ja nyt odotan kolmatta. Kolmannen synnyttyä isosisarukset ovat kuitenkin jo 7 ja 9-vuotiaita ja lasten isovelipuoli on jo teini. On ollut mielenkiintoista seurata, miten erilaista odotus nyt on verrattuna toiseen raskauteen. Olen myös pohtinut pienen ja ison ikäeron vaikutuksia omaan ja perheemme hyvinvointiin.
Esikoisen ollessa vielä taapero halusin jo toisen vauvan. Tätä en kuitenkaan tullut ajateelleksi vauvakuumeesani: Liian tiuhat synnytysvälit saattavat olla haitallisia niin lasten kuin vanhempienkin terveydelle. Tähän johtopäätökseen on tullut tutkija tutustuttuaan lukuisiin tutkimuksiin aiheesta. Professorin ajatuksia voi lukea tästä Helsingin Sanomien jutusta. Tässä linkki myös MTV3:n kirjoittamaan juttuun aiheesta, jos Hesarin juttu näkyy vain tilaajille.
Pienen ikäeron mahdolliset hyvät ja huonot puolet
Esikoisen ja toisen lapsemme ikäero on tasan kaksi vuotta. Enkä nyt jälkikäteen voi sitä oikeastaan harmitellakaan, sillä tuntuu että kaikki on mennyt juuri niin kuin pitikin.
Yksi ajatus pienen ikäeron taustalla taisi olla se, että tehdään lapset samaan rykäisyyn. Pelko saattoi olla, että jos kerran tottuu normaaleihin yöuniin, ei sen jälkeen enää koskaan halua enää uudelleen vauvarumbaa. Tutkijakin epäilee tämän olevan yksi syy sille, että monet haluavat kaksi tai kolme lasta ja nimenomaan pienellä ikäerolla:
– Ruuhkavuodet näyttäytyvät nykyisin tosi karmeina. Vanhemmat pelkäävät lasten aiheuttamaa stressiä ja yrittävät rutistaa perheen pikkulapsiajan mahdollisimman lyhyiksi. Tutkimusprofessori Anna Rotkirch / HS
Meidän tapauksessa hyvää pienessä ikäerossa on tietenkin se, että lapset ovat äärettömän hyviä ystäviä keskenään. He voivat leikkiä tunti- tai jopa päiväkaudet kahdestaan. Tämä on jotain, mitä ainoana lapsena ihailen. Toisaalta, pieni ikäerokaan ei takaa sitä, että lapset tulisivat toimeen keskenään. Tiedän monia perheitä, joissa pienellä ikäerolla syntyneet lapset ovat lähinnä tasavertaiset riitapukarit ja tilanne repii vanhempien hermoja kuin kuopus isoveljen hiuksia.
Pieni ikäero ei siis takaa sitä, että lapset saisivat toisistaan seuraa – siis leikkiseuraa eikä taistelukaveria.
Yksi hyvä käytännön seuraus pienestä ikäerosta on se, että lasten lelut ovat enimmäkseen yhteisiä ja vaatteita ja tarvikkeita on helppo kierrättää isommalta pienemmälle ilman vuosien varastoimista. Tosin meillä pikkusisko ei enää niin kovasti pidä isoveljen vaatteista, joten isoveljen vaatteet annetaan nykyään naapurille.
Pienen ikäeron riskit äidin terveydelle ja parisuhteelle
Itse en tullut ajatelleeksikaan, että synnyttäminen kahden vuoden välein voisi olla haitallista myös terveydelleni. Toisaalta tietenkin näin on! Onhan odotus, synnytys ja imetys hyvin kuluttavaa naisen keholle. Tätäkään en tiennyt, että WHO eli Maailman terveysjärjestö suosittelee, että vanhemmat odottaisivat vähintään kaksi vuotta, ennen kuin he ryhtyvät yrittämään sisarusta lapselleen. Meidän tapauksessa olimme siis melkein vuoden liian aikaisessa. Ja ehkäpä siitä oli myös haitallisia seurauksia.
Kehoni palautui päälle päin katsottuna raskauksista todella hyvin. En saanut raskausarpia tai -kiloja. Hiukset putosi, mutta hampaat sain pitää (ennen sanottiin että jokainen raskaus vie naiselta yhden hampaan), koska olen pitänyt hyvää huolta omasta ravitsemuksestani. Vatsalihaksissa toisaalta on pieni erkauma. Mutta muuten minusta ei fyysisesti huomannut että olisin saanut kaksi lasta pienellä aikavälillä. Mutta jotain muuta kyllä meni vähän pieleen.
Toisen raskauden aikana ja erityisesti sen jälkeen sairastuin vakavasti sisäilmasta ja uskon, että raskauden ja vauva-ajan aiheuttama stressi oli yksi iso osasyyllinen. Tässä tekstissä kerron lisää mekanismista, joka todennäköisesti aiheutti sairauden puhkeamisen.
Uskon, että limbinen järjestelmäni jäi esikoisen vauva-ajan jälkeen ylikierroksille. Olin joka hetki varpaillani ja valmiina reagoimaan pienimpäänkin vauvan inahdukseen. Lopulta tämä nerokas järjestelmä, jonka tarkoitus on taata, että pidän vauvasta hyvää huolta, toimi minua vastaan. Tiedostamaton mieleni sekä limbinen järjestelmä olivat jatkuvassa hälytystilassa etsien uhkia, jolta minun pitäisi suojautua. Olenkin sanonut, että luonto on viisas, mutta jossain tapauksissa se menee nerokkuudessaan näsäviisauden puolelle.
Näin jälkeen päin kun mietin, niin kiinnostavinta on se, että itse en tuolloin tunnistanut reaktioherkkyyttäni stressiksi.
Ei olekaan epätavallista, että raskauden tai vauva-ajan jälkeen äidillä puhkeaa autoimmuunisairaus, allergia tai yliherkkyyksiä tai että olemassaolevat vaivat pahenevat. Esimerkiksi sisäilmasairaus ja kilpirauhasongelma on alkanut monilla tutuillani juuri lapsen vauva-aikana tai muun stressaavan elämäntilanteen aikana.
Stressi on paha tietenkin myös yleisesti mielen hyvinvoinnille ja sen myötä parisuhteelle. Myös meillä lasten pieni ikäero ja sen aiheuttama stressi oli varmasti yksi tekijä parisuhteen silloisiin ongelmiin. Vanhemmat erovavat useimmiten lasten ollessa vain 2–4 vuotiaita. Ja se on kyllä todella harmillista!
Ison ikäeron mahdolliset hyvät puolet
Ehkä meidän tapauksessa ei pitäisi edes puhua isosta ikäerosta. Lapsethan voivat syntyä vaikka kahden- tai jopa kolmenkymmenen ikävuoden erolla (kuten presidenttiperheessä). Seitsemän, yhdeksän ja neljäntoista vuoden ikäero on siis ihan normaalin rajoissa. Mutta iso ero tässä silti on siihen edelliseen, että lapsilla olisi vain kahden vuoden ikäero.
Erilaista verrattuna edelliseen raskauteen on ainakin se, että minua hemmotellaan. Muistan kyllä, kun esikoinen teki puolitoistavuotiaana myös minulle jalkahierontaa, mutta kyllä hieronnat joita nykyään saan on ihan toista luokkaa. Sen lisäksi että minä pidän lapsista huolta, saan heiltä myös todella paljon apua kotitöihin. Tarvittaessa voin pötkötellä aamulla pitkään sängyssä ja pyytää tuomaan vettä, hesarin ja vaikka omenan sänkyyn.
Uskon, että myös vauva-aika tulee olemaan. Viimeksi en päässyt edes vessaan, jos puoliso ei ollut kotona. Nyt minulla on sen sijaan kaksi rakastavaa ja luotettavaa vauvanhoitajaa. Uskallan jo unelmoida siitä, että voin mennä vaikka kylpyyn ja vauvasta pidetään huolta sen aikaa.
Ison ikäeron ihanuus on se, että voi odottaa vauvaa yhdessä koko perheen kanssa!
Mikä on hyvä ikäero?
Ennen kuin seuraavan vauvan jälkeen antaa vauvakuumelle vallan, kannattaa miettiä tarkkaan. Jos biologinen kello tikittää vastaan, ei tietenkään kannata aikailla. Vahingoille ei sen sijaan voi mitään. Joskushan uusi raskaus alkaa ennen kuin ensimmäset kuukautiset edes ovat ehtineet alkamaan imetyksen takia.
Mutta muuten miettisin tarkkaan ennen kuin yrittää tulla raskaaksi pienellä ikäerolla.
Meillä taustalla oli pitkä lapsettomuus (tämä tarina onkin vielä kertomatta blogissa), joten en millään uskonut, että tulisin raskaaksi niin nopeasti. Siksi ehkä aloitimme yrityksen niin pian edellisen jälkeen. Toisaalta, suoraan sanottuna en tuolloin tiennyt pienen ikäeron riskeistäkään ja toivoin juuri sitä kahden vuoden ikäeroa, joka lopulta toteutuikin.
Meidän tapauksessa loppu hyvin, kaikki hyvin: Parisuhteen ongelmat selvitettiin ja myös stressaavan raskauden ja pikkulapsiajan kärjistämistä terveysongelmista olen parantuntut viimeisen vuoden aikana. Olemme kokemuksen viisaampia ja vahvempia. On ihanaa saada uusi tulokas tähän perheeseen, joka on niin eri näköinen kuin seitsemän vuotta sitten.
Millaisia kokemuksia teillä on lasten ikäerosta? Mikä teille oli paras? Kiinnostaa myös, onko muita, jotka uskaltavat kertoa pienen ikäeron aiheuttamista ongelmista terveydelle tai parisuhtelle.
8.4.2018
Poika tuli 3kk ikään, kun aloin haaveilemaan jo seuraavasta. Ihan hyvä, ettei tätä haavetta alettu toteamaan, koska lapsen isän kanssa meni sukset todella pahasti ristiin paria kuukautta myöhemmin ja näin ollen erottiin.
Sanotaan, että lapsen ollessa alle 1-vuotias, ei saisi erota, mutta siinä tilanteessa en nähnyt mitään muuta vaihtoehtoa.
Nyt poika on 2-vuotias reipas touhottaja ja alkaa olla myös välillä apunakin kotitöissä (tottakai myös aiheuttaa toisinaan kaaosta ja harmaita hiuksia). Yöt on helpottunut vauva aikaan verrattuma hurjasti ja näin ollen oma vauvakuume on myös vähän karissut pois, vaikka uusi mies olisi vauvaan vaikka heti valmis. Sanoisin, että ehkä joku 5-vuotta on ikäerona aika passeli, koska silloin kerkiää itse huokaista hetken välissä ja edellinen lapsi on jo sen ikäinen, että osaa olla oikeasti jo vähän avuksikin.
8.4.2018
8lasta 13vuodessa, suurin ikäero lasten välissä 3v9kk. Kroppani on toipunut joka kerta nopeasti ja olen aina voinut hyvin. Meidän perheeseen pienet ikäerot on sopinut hyvin. 🙂
8.4.2018
Ensimmäisen ja toisen lapsen ikäero on 1 v 3 kk, toisen ja kolmannen ikäero 20 minuuttia. Pikkuinen esikoinen ja keskoskaksoset tuntuivat alkuun aika kamalalta yhdistelmältä, mutta loppujen lopuksi vaikutus esim. parisuhteeseen oli jopa positiivinen – tuntui, että meistä hitsautui hyvä tiimi. Mies oli koko ajan erittäin perheorientoitunut ja hoiti niin esikoista kuin vauvojakin mahdollisimman paljon, yöheräilyt lankesivat yhtä lailla molemmille. Kaksosten syntyessä olin 25-vuotias, joten ehkä osin iän takia palauduin fyysisesti nopeasti enkä kokenut mitään erityisiä somaattisia negatiivisia terveysvaikutuksia, sen sijaan mieli oli kyllä välillä melko matalalla pitkän aikaa. Meille odotetaan nyt neljättä vauvaa ja ikäero edellisiin tulee olemaan yli 4 vuotta. Tämä tuntuu itsestä tosi pitkältä väliltä ja jännittää, miten isot lapset ottavat vauvan vastaan. Kolme vanhinta ovat tiivis tiimi 🙂
8.4.2018
Meillä ekan ja tokan ikäero 2v9kk ja aika kiirettä sitä sillon kyllä oli ku toka synty ja taapero siinä sivussa. Aika usein kävi niin että vauva sylistä johonki keinuun tai sitteriin ja tekee ruokaa tai laittaa välipalaa ym. Vauvalle tullu tosi vähän sellasta oikeeta huomioo.
Nyt kolmas on 9kk ja toka pian 7v ja eka 9v. Ja tosiaan allekirjoitan tuon että odotus oli ihanaa koko perheen odotusta ja sama jatkui vauvan synnyttyä. Isommat on aivan ihana pieni apu arjessa! Suosittelen ehdottomasti tätä! Ja vauva saa omaa aikaa ja huomioo kun isommat on koulussa ja eskarissa. Tää on bueno!!
8.4.2018
Olen aina ajatellut, että hyvä ikäero olisi siinä neljän vuoden tienoilla. Esikoiseni täyttää syksyllä sen neljä ja meillä on kihlattuni kanssa vasta suunnitteluvaiheessa meidän yhteinen lapsi. Ikäeroa tulisi siis esikoiseni ja tämän suunnitteluvaiheessa olevan välille kuutisen vuotta. Kihlatulleni on tytär, joka täytti jokunen aika sitten 13 ja ottopoika, joka täyttää piakkoin 17.
9.4.2018
Meillä on kaksi poikaa ikäerolla 2v3kk (4v ja 2v) ja pian syntyy kolmas poika samalla ikäerolla. Olen ollut todella tyytyväinen tuohon ikäeroon. Lapsilla on paljon seuraa toisistaan. Riitojakin tulee, mutta ajattelen, että on arvokasta oppia selvittämään ristiriitatilanteita, sopimaan ja neuvottelemaan. En voisi siis olla tyytyväisempi tähän reilun 2 vuoden ikäeroon. Se, miten raskaaksi sen arjen pienten lasten kanssa kokee, on myös paljolti asennekysymys. Olen äärimmäisen kiitollinen, että meillä on ollut mahdollista saada kolme lasta ja se kiitollisuuden avulla jaksan raskaimmatkin hetket (esim. kun sairastetaan kaikki yhtä aikaa). Elämä on juuri niin raskasta kuin ajattelemme sen olevan. 🙂
9.4.2018
Meillä on 2 lasta, tyttö ja poika. Lapsilla on vuosi ikäeroa. Helmikuussa 14 ja helmikuussa 15 syntyneet. Olihan alussa rankkaa ja olin väsynyt, mutta nyt kun lapset jo 3 ja 4v niin paljon leikkivät keskenään (tappelevat myös). Tätä ikäeroa en kyllä suosittele kenellekään.. pidempi väli parempi.
Neuvolassa oltiin ainoastaan huolissaan siitä (toista lasta odottaessa) että kestääkö minun keho ja siitä että syntyykö toinen lapsi kovinkin etuajassa. Kaikki sujui kuitenkin hyvin.
9.4.2018
Itselläni ei vielä ole lapsia. Olen kuitenkin vanhin lapsista ja minulla on 1v2kk, 4v, 5v, 7v ja 10v nuoremmat pikkusisarukset, tosin vanhinta sisarustani lukuunottamatta 4 muuta on uusista suhteista. Nyt aikuisiällä ja lapsuuttakin muistellen koen pienen ikäeron niin ihanana ja paljon antaneena asiana. Olimme kuin paita ja peppu pieninä, täydensimme toinen toisiamme ja toimimme yhdessä. Meidän suhde on uskomattoman läheinen. Teini-iässä riitelimme paljon, mutta nykyään olemme taas toistemme parhaat kaverit. Tämä läheinen suhde on pisin ihmissuhde mitä tulen elämässäni kokemaan. Nuorempien sisarusten kanssa välit eivät ole yhtä läheiset, mutta uskon, että ne lähentyvät kun he kasvavat isommiksi ja elämäntilanteemme ovat enemmän samankaltaiset. Nuorimmilla sisaruksillani on reilun kolmen vuoden ikäero ja näen sen hankalampana kun minun ja vanhimman sisarukseni suhteen. 3 vuotta on paljon lapsena ja yhteisiä kiinnostuksen kohteita ei ole niin paljon. Kun toinen haluaa leikkiä toinen haluaakin lukea itsekseen kirjoja tai jotain muuta. Heillä uskon kyllä suhteen oleman aikuisiällä korvaamaton. Lapsuusiässä pieni ikäero antaa paljon.
9.4.2018
Mä ajattelen, ettei ihanteellista ikäeroa sisarusten välillä ole. Moni perhe kokee oman ikäeron lastensa välillä just oikeaks. Ehkäpä vain useamman lapsen erilaisilla ikäeroilla omaavat vanhemmat voivat vertailla mikä ollut heille hyvä. Hyväksi/raskaaksi koettuun ikäeroon vaikuttaa lasten persoonat, vanhempien oma henkinen ja fyysinen hyvinvointi, keskinäinen energia ynnämuut asiat. Mulla itsellä on useampi sisarus. Kokonaisia pienellä ikäerolla ja puolikkaita lähes 20 vuoden ikäerolla. Pikkuveljeni on 1,5 v nuorempi ja lapsina oltiin super tiimi, sitten meille syntyi vielä pikkusisko kun olin 5 ja veli 3,5 vuotias. Hän ei päässyt leikkieihin mukaan samalla lailla ja vaikka oli tietysti meille rakas osattiin veljen kanssa käyttää häntä aika hyvin hyväksi. (Vietiin karkit, päätettiin jos kelpuutettiin leikkeihin leikkiroolit yms) Siskonkin kanssa riideltiin vaikka ikäeroa oli enemmän ja teinivuosina oltiin kyllä tosi ärsyyntyneinä tosiimme. Nyt kun molemmat ollaan aikuisia ollaan lähennytty eritavoin.Veli edelleen molemmille rakas mutta ehkä nyt meitä ydistää naisena olo ja olemme toisillemme monessa peilit ja rakkaat rakkaat siskokset. Mulla itsellä kaksi lasta myöskin 1,5 ikäerolla. Mä ajatellen sen niin, että se menee samaan syssyyn, samaan väsymykseen, vauva/taapero sumuun ja nää ainakin on keskenään super tiimi. Tottakai tulee riitoja, mutta ne kuuluu mun mielestä jokaiseen sisarsuhteeseen. Ja oon myös huomaavani sellasen hyvän puolen pienessä ikäerossa että uhma ei ehkä ole aivan niim voimakkaana, kun on myös suht tasavertainen sisarus kehen sitä voi kohdistaa ja kenestä peilata tunteiden purkauksia, ja reagointimalleja. (Lapsihan oppii lähes kaiken havainnoimalla ympäristöään) Jos on ainut lapsi uhmaan liittyyvä turhautuminen ja tunteiden hämmentävä kirjo purkautuu ja tiivistyy niihin vanhempiin ja voi tuntua tosi raskaalta. Toki se on raskasta kun on kaks uhmakasta, mutta ehkä se lasti on vähän kevyempää. Enkä tiiä puhunko ihan höpölöpöä, tää on vaan mun omaa keittiöpsykologisoinnin ja havainnoinin tulosta. On tärkeää ottaa huomioon oma jaksaminen kun miettii mahdollisua sisaruksia. Ja sit miettiä ajatteleeko toivottavaa ikäeroa lasten vai aikuisen kantilta. Niissähän on eri motiivit ja kokemukset, mikä lapselle optimaali ja entä aikuiselle. Mutta olkoon ikäeroa tai ei, on ihan super mahtavaa että on sisaruksia. Omia sisarussuhteitani ajatellen olen ihan äärimmäisen kiitollinen, että mulla on niitä ja eri ikäeroilla. Mieletön tuki ja voimavara elämän eri vaiheissa. Mut vielä super tärkeä asia on se että vanhemmat osaa olla tasavertaisia lapsilleen. Se vaikuttaa sisarusten suhteeseen hamaan vanhuuteem saakka!
10.4.2018
Minua niin kyllästyttää ainainen pelkäminen ja jokaa ikisen asian suunnittelu? Miksi lapsia saadessa pitää päätä vaivaa sellaisella asialla kuin pieni ikäero vaarantaisi äidin terveyden? Rankkaa se on, sitä en kiellä, mutta elämään kuuluu myös kärsimys, sitä koetaan tavalla tai toisella. Ovathan ennen muinoin ihmiset saaneet lapsia sen kummempaa ajattelematta, niin miksi sitten nyt koemme ylitsepääsemätöntä pelkoa kaikesta?
Tottahan lapsista on huolehdittava kunnolla, mutta tämä nykyinen lasten liiallinen paapominen menee mielestäni yli se, että pitäisi antaa rikkumaton huomio lapselle. Riittävästi kyllä, mutta jos lapsi saa liikaa huomiota, kasvaa hänestä egoisti. Sen takia minua kyllästyttää tämä WHO:n suositus, koska se lisää lisääntymiseen littyvää turhaa stressiä.
10.4.2018
Mielestäni tärkeää, että näistä lasten ikäeroasioista puhutaan sillä aivan liian monet vanhemmat eroavat kesken pikkulapsiarjen ja se on minusta hyvin surullista.
Meillä lapset syntyneet 2010 ja 2014 ja nyt kolmatta odotetaan, la kesällä. Eli kaikkien välissä se neljä vuotta. Siinä neljässä vuodessa olemme aina saaneet lapset pois vaipoista, syömään itsenäisesti, nukkumaan kunnon yöunet jne. Joten odotusaikana ei juurikaan ole ollut jo valmiiksi esim. Univelkaa tai ylimääräistä stressiä vanhemmista lapsista. Kuitenkin kaksi vanhinta sisarusta leikkii ja touhaa paljon yhdessä ja heillä on läheiset välit, toki riitojakin on kuten varmasti kaikilla sisaruksilla.
Lasten ikäeroon on vaikuttanut kuitenkin sekin että tunnemme miehemme kanssa hyvin itsemme, olemme aina tienneet ettei meistä ole valvomaan öitä monta vuotta putkeen, kaipaamme yhteistä aikaa ja haluamme vaalia myös parisuhdettamme, ja luulen ettei se olisi onnistunut yhtä hyvin jos olisimme tehneet lapset pienillä ikäeroilla. En myöskään olisi voinut kuvitella olevani montaa vuotta putkeen kotiäitinä. Lasten välissä olen pystynyt opiskella ja päässyt hyvin mukaan työelämään. Kaikki on siis mennyt tähän asti ainakin juuri oikealla tavalla meille.
10.4.2018
Tytöillä eroa 5,5 vuotta. Sain keskittyä raskausaikaan oman lapsen kanssa, joka odotti innolla sisarusta ja ymmärsi, kun äitiä väsytti. Vauva valvotti, isompi meni jo eskariin, sai nukkua aamulla vauvan kanssa aamupäikkärit. En todella ottaisi sitä omalle kohdalleni, että tekisin pienellä ikäerolla lapset. Pää ei kestäisi ? saatika parisuhde. Lapset ovat lapsia kuitenkin elämässä niin pitkään, että se on aivan sama, onko ikäero 1 tai 4 vuotta. Elämä on nyt, elämä on lapsien kanssa, eikä sitten, kun lapset ovat aikuisia.