Edullinen ratkaisu homeoireisiin keksitty – haaste leviää somessa

Sosiaalisessa mediassa leviää kuvia, joissa ihmiset ovat paperipussi päässään.

Mistä ihmeestä on kyse?

Vaikuttaa vitsiltä, mutta takana on vakavampi viesti.

Sisäilmasta sairastuneita ei oteta todesta, vaan oireita voidaan vähätellä työpaikoilla, sairaanhoidossa, päiväkodissa, varuskunnassa, ja niin edelleen. Esimies voi todeta, että sinä nyt vaan olet tuollainen herkkis. Teknisellä puolella voidaan hermostua kaiken maailman vinkujiin, kun vähän nenä vuotaa tai silmät kirvelevät. Työterveyslääkäri saattaa kehottaa rentoutumaan ja olemaan pelkäämättä.

Vähättelyä esiintyy edelleen, ja kohtuuttoman paljon etenkin lääkärien ja yhteiskunnan taholta. Kyseessä on ongelma, joka aiheuttaa lukuisine oireineen kärsimystä sairastuneelle samoin kuin mikä tahansa muu fyysinen sairaus. Tämä ongelma tulee yhteiskunnalle sitä kalliimmaksi, mitä kauemmin virallinen järjestelmä jatkaa ristiriitaisen tiedon ja asenteen levittämistä.

homeoire

Vähätelläänkö syöpään sairastunutta, vaikka syövänkään syntyperästä ja sairastumismekanismista ei ole olemassa aukotonta tutkimusnäyttöä?

Tupakan vaaroista on vähemmän tutkimustietoa kuin kosteusvauriomikrobien, mutta silti sisäilmasairasta ei oteta todesta terveydenhuollossa. Kemikaalien sekä muiden ympäristötekijöiden vaikutuksista terveyteen on jatkuvasti lisääntyvää tutkimusnäyttöä. Hajusteille oireilevia on jo 40% kansasta.

Koska sisäilmasairaus on niin monimutkainen ja moniselitteinen, on helpompaa kuitata kaikki kuvitteluksi ja psykosomaattiseksi. Koska sisäilmasairaan hoito on altisteen välttäminen, eikä lääketehtaan valmiste, tarjotaan käytösterapiaa tai paperipussiin hengittelyä, kuten Terve Sisäilman blogissa Elina Seitz kertoo.

Elina aloitti yhdistyksen verkkovertaistukiryhmässä kampanjan postaamalla itsestään sinne kuvan paperipussi päässä. Pian intoutuivat muutkin ryhmäläiset ottamaan selfieitä pilke silmäkulmassa. Nyt paperipussikuntoutusta harjoitetaan jo neuloessa, ruokaa laittaessa tai jopa autoa ajaessa! Myös lapset on otettu mukaan kuntoutukseen.

Paperipussikuvallaan sosiaalisessa mediassa sairastunut voi tuoda esille, että tämä sairaus on ihan todellinen, ei korvien välissä!

Tue sisäilmasairaita ja ota kuva itsestäsi paperipussi päässä. Hätätapauksessa käy pahvilaatikkokin!

Postaa kuvasi someen hästägillä #paperipussipelastaakunsisäilmaahistaa

Blogiteksti ja kampanjakuvia

Piia Raita

Kirjoittaja on itsekin sairastunut Terve Sisäilma ry:n puheenjohtaja ja sisäilma-aktiivi.

2 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top