Formaldehydiä meillä kotona

Kipitin juuri kotiin Joutsenmerkin toimistolta Kampista, jossa olin kertomassa sisustus- ja perhebloggaajille sisäilmasta.

joutsenmaria
”Kuuntelemassa @joutsenmerkki -illassa asiaa arjen kemikaaleista. @marianoniin kertoi sisäilmasta – ei kovin hilpeä mutta hyödyllinen ilta.” Leluteekin Emilia Instagramissa

 
Puhuin puoli tuntia, joten en ehtinyt kertoa kaikkea. Kerroin sisäilman merkityksestä terveydelle ja nostin esiin muutamia tyypillismpiä sisäilman epäpuhtauksia. Tällä hetkellä elämme sisäilman homebuumia, muut sisäilmaa huonontavat tekijät meinaavat jäädä vähemmälle huomiolle. Korjataan asia!
Ensimmäinen rakennusterveyteen liittynyt kohu porisi 1970-luvulla, jolloin useat valmistajat keksivät rakentaa pientaloja edullisesti ja nopeasti lastulevystä. Asukkaiden muuttaessa sisään, alkoi outoja sairastumisia ilmetä ympäri Suomen. Syylliseksi paljastui lastulevyn sisältämä formaldehydi.
TIetenkin olen pohtinut seikkaa, että meillä kotona on liimatun puulattian alla 80-luvun lastulevyä! Lisäksi muutama vanha huonekalu on haissut jo vuosia formaldehydille. Sattumalta eräs rakennusterveysasiantuntija-kollegani tekee tutkimusta formaldehydin mittaustavoista ja tyypillisitä pitoisuuksista kodeissa, joten hän lupautui mittaamaan kotimme pitoisuuden.
Muutama tuttavani on altistunut 70-luvun lopussa ja 80-luvun alussa formaldehydille lastulevyisissä lapsuudenkodeissaan. Toinen tuttavista oli muutama vuosi sitten alkanut koota iillä alkavan yrityksen valmistamaa pinnasänkyä ja herännyt sairaalasta. Pinnasängyssä oli ollut valmistusvirhe, se oli sisältänyt liikaa formaldehydiä. Tuttavani oli saanut vakavan reaktion avatessaan pinnasängyn pahvipakkauksen.
DSCF9378
Formaldehydi-mittaus käynnissä

Formaldehydiä on lastulevyn lisäksi huonekaluissa, MDF-levyssä, paperituotteissa, tapeteissa, maaleissa, laminaattilattioissa, kankaissa, siivoustuotteissa, kosmetiikassa… Lista on pitkä!
Esimerkiksi tapeteista formaldehydiä vapautuu erityisesti silloin, kun tapetti on märkää. Lastulevystä tai laminaattilattiasta formaldehydiä voi vapautua vuosikausia.
Formaldehydi on onneksi varsin hyvin tunnettu pahis suomalaisessa rakennusteollisuudessa, joten sitä osataan vältellä varsin hyvin. Tosin, esimerkiksi Jenkeissä paljastui muutama kuukausi sitten, että Amerikkalaisen brändin kiinassa valmistetussa laminaattilattiassa oli suuria pitoisuuksia formaldehydiä. Lattiaa on asennettu arvioiden mukaan jo satoihin tuhansiin amerikkalaiskoteihin.
Formaldehydin aiheuttamat yleisimmät oireet ovat silmien ärsytysoireet (kutina, pistely, punoitus ym.) ja ylähengitysteiden limakalvojen ärsytys, mikä aiheuttaa yskää ja nenän tukkoisuutta. Hengitysilman formaldehydipitoisuuden noustessa voi ilmaantua päänsärkyä, pahoinvointia ja väsymystä. WHO kuitenkin on sitä mieltä, että formaldehydialtistusta pitäisi välttää kaikin keinoin, sillä aineen tiedetään myös aiheuttavan syöpää.
Avasin muutama päivä sitten sähköpostini:
​”Hei Maria. Sain tulokset tänään asunnostasi otetuista formaldehydinäytteistä. Formaldehydi-pitoisuus oli asunnossasi alhainen n. 10 µg/m3, oman aineistoni ihan siellä häntäpäässä. Asumisterveysterveysohjeen mukainen maksimipitoisuushan on peräti 100 µg/m3, Työterveyslaitos sen sijaan käyttää viitearvoa 15 µg/m3, jonka ylittävä pitoisuus ”viittaa epätavanomaisiin lähteisiin”, mutta tämä pitoisuus on siis senkin alle, eli ei syytä huoleen formaldehydin suhteen!”
Tosin Asumisterveysohjeen mukaan herkimmät oireilevat pitoisuuden ollessa vain 5 – 10 μg/m3.
Mutta olen nyt silti ihan tyytyväinen tulokseen. Menen nukkumaan levollisin mielin. Hyvät yöt. Zzzz.

31 Comments

  1. SK
    11.3.2015

    Heippa, kiitos mielenkiintoisista ja hyödyllisistä tietopläjäyksistä 🙂 Itse olen altistunut homeelle ja kosteusvaurion mikrobeille, ja tästä seurannut erittäin tarkka hajuaisti (ikävä kyllä..aiheuttaa välillä tylsiä tilanteita) ja astman ensioireet. Siten muutettiin uudiskohteeseen kun ajattelin siellä olevan turvallista asua sisäilman kannalta. Mutta, laminaattilattia siellä tietenkin on 😀 Satutko tietämään, kuinka eri pitoisuuksia pystyisi mittailemaan tai mittauttamaan tällainen vuokralla asuja? Tai miten ylipäätänsä rakennusten uudistuotannossa otetaan huomioon tällaiset seikat?

    Vastaa
    1. maria
      11.3.2015

      Oireiletko siellä?
      Laminaattilattiassa voi tosiaan olla formaldehydiä tai ärsyttäviä VOC- tai SVOC- tai VVOC-päästöjä. VOC-päästöt ovat niitä yleisimmin tutkittuja. Yleensä päästöt eivät kuitenkaan ylitä virallisia raja-arvoja, joten vuokralaisen on vaikea vaatia, että lattiat pitäisi vaihtaa. Ehkä paras keino olisi parantaa asunnon ilmanvaihtoa. Se pienentää myös materiaalipäästöjen pitoisuuksia sisäilmassa.
      Uudistuotannossa otetaan yleensä nämä asiat huomioon valitsemalla M1-luokan tuotteita. Tosin nekään eivät sovi aina altistuneille henkilöille. Lisäksi tuotteiden kostuminen työmaalla tai asennusvaiheessa voi muuttaa niiden ominaisuuksia.

      Vastaa
      1. SK
        12.3.2015

        Kiitos vastauksesta! En oireile täällä, laittoi vain miettimään ja huolestumaan tuo syövänaiheuttaja -sananen. Tässä asunnossa on myös ilmastointikanava joka huoneessa.

  2. Maria
    12.3.2015

    Sitä syövän aiheuttajaa on tosiaan niin monessa tuotteessa, että sitä on takuulla jokaisessa kodissa. Mutta jos oireilisit, suosittelisin tutkimaan mahdolliset aiheuttajat. Jos kaikki hyvin ja ilmanvaihto pelaa, ottaisin ihan rauhallisesti asian kanssa.

    Vastaa
  3. Nimetön
    13.3.2015

    http://www.iltasanomat.fi/jaakiekko/art-1426176134889.html Näin toimitaan myös monien vanhojen päiväkotien kohdalla, joissa lapset ovat 8-10h päivittäin!! Maalia vaan päälle…Huolestuttaa ja paljon!

    Vastaa
    1. maria
      13.3.2015

      ! Huhhuh! Stachybotruksesta on valmistettu kemiallisia aseita. Se on todella, todella tehokas hermomyrkky!

      Vastaa
  4. Päivi
    26.3.2015

    Käsittelimme vasta saunan sille tarkoitetulla sävytetyllä aineella (M1). Jälkeenpäin olen miettinyt, kuinka saunan lämmössä ja kosteudessa siitä vapautuu kemikaaleja. Millä suosittelisit saunan käsiteltävän? Vai pitäisikö jättää lauteet ja seinät käsittelemättömälle puupinnalle?

    Vastaa
    1. maria
      26.3.2015

      M1 on hieman ongelmallinen tuossa tilanteessa. M1 tuotteet kun on testattu normaaliolosuhteissa eikä poikkeavissa lämpöolosuhteissa. Itse en käsittelisi saunaa millään.

      Vastaa
  5. Huolestunut äiti
    4.7.2015

    Hei Maria ja kiitoksia hienosta blogistasi. Osaatko sanoa mikä voisi auttaa, kun makuuhuoneessamme on todella huono ilma. Ikkuna on lasitetulle parvekkeelle, mutta parvekelaseja ei voi pitää auki kissan vuoksi, joten varsinkin kesäisin parvekkeen kuumuuden takia täysin raitista ilmaa ei tule. Tosin ongelma on myös kylmemmällä säällä, mutta se ei ole yhtä paha silloin. Huomaan aivan selkeän eron siirtyessä olohuoneesta makuuhuoneeseen..ikäänkuin iskee todella vaikeasti hengitettävä raskas ilma. Ja nenäni on koko ajan siellä ollessa tukossa. Minulla on pieni vauva, joka nukkuu samassa makuuhuoneessa ja mietin, että voisiko tähän auttaa esim.ilmanpuhdistaja tai ilmankosteuttaja? Kyseessä vuokra-asunto kerrostalossa, joten emme voi suuria muutoksia tehdä. Asunto rakennettu 2000-luvun alussa. Kiitos suuresti jo etukäteen, jos pystyt antamaan vinkkejä! 🙂

    Vastaa
    1. Huolestunut äiti
      4.7.2015

      Se vielä lisäys, että petivaatteet vaihdetaan usein ja pölyjä pyyhitään/imuroidaan. Tosin pölyä tulee paljon. Voikohan sisäilmassa olla jotain muuta mikä sen noin saa tunkkaiseksi ja vaikeuttaa hengitystä?

      Vastaa
      1. maria
        5.7.2015

        Millainen lattiamateriaali huoneessa on?
        Entä ilmanvaihto? Luultavasti koneellinen tulo- ja poisto?
        Silloin yleensä ilma on huonoa koko asunnossa eikä vain yhdessä huoneessa.

    2. maria
      5.7.2015

      Hmm, ongelma voi olla melkeinpä mikä vaan homeesta sisäilman VOC-ongelmaan tai puutteelliseen ilmanvaihtoon. Itselleni tulee ensimmäisenä mieleen, voiko parvekkeen seinä olla ongelma. Monesti parvekkeiden vastaiset ulkoseinät tehdään kevytrakenteisina ja niitä ei tehdän huolellisesti työmaalla. Höyrynsulut miten sattuu ja rakenteet homehtuvat näin ollen muutamien vuosien kuluessa. Jos haluat, lähetä sähköpostiin vähän lisätietoja, niin voin pohtia asiaa.

      Vastaa
  6. mozz
    30.8.2015

    Meillä on vuoden vanha omakotitalo. Oireilemme koko perhe. Nokkosrokkoa, yskää, ihottumaa ym. Voc-mittausta suunniteltu. Ja tietenkin homenäytteet otetaan. Pettymys on valtaisa. Asuimme 5 vuotta hometalossa ja nyt kaikki alkaa alusta. Mikä täällä suomenmaassa mättää?

    Vastaa
    1. maria
      31.8.2015

      Millainen rakenne talossanne on? Kivi- vai puutalo?

      Vastaa
      1. mozz
        1.9.2015

        Puutalo.

      2. maria
        1.9.2015

        Hmm. Jos haluat, voit lähettää lisätietoja sähköpostiin kotitalouskriisi@gmail.com
        Uusissa puutaloissa tyypillisiä ongelmia on esimerkiksi höyrynsulut tiivistämättä, joll1in ilma virtaa eristetilasta sisäilmaan. Eristeiden mukana voi tulla kuituja, eristeiden sisältämiä kemikaaleja sekä muita epäpuhtauksia.
        Tiedätkö mitä teillä on eristeenä? Entä mitä materiaalia lattiat ovat?

  7. mozz
    4.9.2015

    Höyrysulut on kuulemma tiivistetty. Meillä on laminaattilattia. Voisiko se aiheuttaa päästöjä ja sitä kautta allergiaa? Mikä olisi paras lattia päästöjä ajatellen? Koti tullaan kyllä tutkimaan perusteellisesti. Ei näinkään voi jatkua.

    Vastaa
    1. maria
      4.9.2015

      Kuulemma? Entä onko alapohja puurakenteinen vai betonia. Jos alla on betonia ja siihen päälle laitettu esim Tuplex-aluslattia, voi se aiheuttaa oireilua.

      Vastaa
  8. mozz
    4.9.2015

    Pystyisikö kodin terveystarkastus- saada selville oireiden aiheuttajan? Sitä miettii mihin suuntaan tästä edetä. Eniten pelkää, että syy ei selviä.

    Vastaa
    1. maria
      5.9.2015

      Varmasti onnistuu. Teen myös itsenäisesti, jolloin tulee edullisemmaksikin. Laita mulle viestiä kotitalouskriisi@gmail.com T Maria

      Vastaa
  9. mozz
    5.9.2015

    Kiitos vastauksista. Olen yhteydessä tämän syksyn aikana.

    Vastaa
  10. Miuakaroliina
    13.11.2015

    Hei!
    Laitoin sähköpostia sinulle aiheeseen liittyen. -91 okt, alapohja betonia, parkettilattiat, tiilitalo, koneellinen ilmanvaihto.. Joku kodin terveystarkastus olisi varmasti tarpeen? Kiitos jos ehdit sähköpostiin vastata!

    Vastaa
  11. […] on, että huoneilmassa formaldehydiä en ole kuitenkaan koskaan haistanut. Ja meiltähän kävi kolleganikin mittaamassa sisäilmamme formaldehydipitoisuuden, joka oli poikkeuksellisen […]

    Vastaa
  12. Katja
    17.1.2016

    Yhdessä muuten meille potentiaalisessa omakotitaloehdokkaassa on laminaatin alle jätetty muovimatot ja seinissä on lastulevyä, poistuuko päästöongelmat vaihtamalla lastulevyt kyprokkiin ja poistamalla muovimatot kun laminaatti vaihdetaan parkettiin pintarempan yhteydessä? Imeytyykö yhdisteitä betoniin, josta ne sitten jatkaa huoneilmaan haihtumista?

    Vastaa
  13. […] Umpinaisen tason alle ja taakse kassaantui suuret pölykäämit. Uskon, että TV-taso oli osasyy lastenhuoneen sisäilmassa todettuun formaldehydiin. […]

    Vastaa
  14. Onko tietoa voiko formaldehydi (kastunut mdf + laminaatti) aiheuttaa silmän sisäistä tulehdusta ja iriittiä? Vai homeko kuitenkin syy? Nimimerkillä väitän että jompi kumpi.

    Vastaa
  15. Timothy dalton
    4.9.2017

    Hei.muutin tässä vähän aikaa sitten uuteen kämppään ja aloin saamaan sielä hengenahdistusta ilmoitin isännöitsijälle ja testasivat sielä ilman vaihdon ja toimi.sitten vaihtoivat vielä muovimatonkin uuteen kun sieltä voi tulla jotakin voc myrkkyjä.mikään ei auttanut ja vaihdoin kämppää vähän uudempaan ja se oli valmistunut v:2003…oleskeltuani pari päivää kämpässä niin sama juttu.mikähän ihme tässä voi olla?..liian vähän korvausilmaa?

    Vastaa
  16. Iina
    16.7.2018

    Mites osb-levyn terveellisyys? Onko samaa luokkaa kuin tavallisen lastulevyn?

    Vastaa
  17. hannawee
    24.6.2019

    Hei Maria, osaatko sanoa, voiko formaldehyldiä tms. vapautua noin 10 vuotta sitten asennetusta keittiökaapistosta vieläkin, kun lämpötila nousee astianpesukonetta käytettäessä? Edellisellä asukkaalla ei ollut ap-konetta eli ilmeisesti itse koeponnistan nyt kaappeja kun haisevat pistävälle, erityisesti tiskauksen yhteydessä mutta jonkin verran myös kun laskee kuumaa vettä viemäriin. En ole varma materiaalista, ehkä mdf, mutta jonkinlaista kosteudenkestävää levyä ovat. Voinko jotenkin edesauttaa, että myrkyt lähtee? Asunnossa on koneellinen ilmanvaihto.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top