Voi pentamon pentamax (lastenkirjasta lainattu kirosana).
Nyt ottaa päähän ja rankasti.
Minun piti tänään ilmoittaa teille lukijoille, että joudun marraskuussa pitämään blogia hieman säästöliekillä. Teen rakennusterveysasiantuntijaopintojeni lopputyötä. Minun piti kirjoittaa sisäilmaan ja arkkitehtuuriin liittyvä tutkimukseni jo kesällä, mutta kappas vaan, viimetinkaan jäi.
Joudun siis käyttämään kaiken mahdollisen työajan kirjoitustyöhön. Mutta, uskoisin, että myös blogini saa uuden sysäyksen isosta kirjoitusurakasta. Ehkä tännekin kirjoittaminen tulee sulavammaksi, kun saa puristettua ulos parisataasivuisen tekstipökäleen.
Ajatukseni oli, että rauhoitan koko marraskuun kirjoittamiselle, mutta asiathan eivät ikinä mene suunnitellusti. Minulla on muutamia sisäilmasta sairastuneita asiakkaita, joille suunnittelen täydelliset huoneistojen peruskorjaukset. Remontit ovat viivästyneet ja nyt kun minun pitäisi kirjoittaa, työmailla on kriitiiset hetket, joita minun pitäisi valvoa.
Mutta kuten mainoksissa sanotaan ”ei tässä vielä kaikki”.
Meidän taloyhtiössä paljastui eilen vesivahinko aivan meidän aikuisten makuuhuoneen seinän toisella puolella. Juuri sängynpäädyn kohdalla, seinän takana, on taloyhtiön wc-tila, jonne on asennettu pesukone on vuotanut rakenteisiin. Olenkin noin viikon ajan ollut ihmeissäni flunssaoireista, joita perheellämme on ollut. Mietin, että pitääkö minun perua sanani turhista influenssarokotteista ja antibiooteista.
Eilen vesi lainehti pesuhuoneesta rappukäytävään asti, mutta ties kuinka kauan vuoto on valunut välipohjaan. Koin eilen ensimmäistä kertaa syvää inhoa rakasta työvälinettäni, pintakosteusmittaria, käyttäessäni. Rakenteet ovat kostuneet myös meidän makuuhuoneen puolelta.
Onneksi en kiirehtinyt lääkäriin hakemaan antibiootteja oireisiimme. Lapsen korvatulehdus parani heti, kun suljimme kosteusvaurioituneen huoneen ja paransimme asunnon ilmanvaihtoa.
Makuuhuone on nyt paketissa, sillä siellä kaikkia yskittää ja nenät alkavat vuotaa. Viimeyön nukuin patjalla lastenhuoneessa. Lapsistahan se oli vain hauskaa.
Mutta minulla on kyllä kuppi aivan piripintaan täynnä homejuttuja. Intohimoisesti hoidan muiden asioita, mutta ei kiinnostaisi enää omassa elämässä aiheen kanssa painia. Yhtään. Loogisesti ajatellen tuntuisi, että meidän homekiintiön pitäisi olla jo täynnä.
No onneksi vaurio on paikallinen ja helppo korjata. Mutta silti ärsyttää niin, että meinaa läikkyä yli. AAAAARG!!! Ylimääräinen remppahässäkkä ei nyt kiinnosta ollenkaan.
P.S. Kuvat on toiselta remonttityömaalta. Tästä tulee ihana homeeton ja kemikaalipihi miniasunto lapsiperheelle! Onnekkaat ovat ne, jotka tänne muuttavat.
Aiheesta saakin kivan postaussarjan. Olen auttanut näitä asiakkaita asunnon etsimisessä, remontin suunnittelussa sekä turvallisten ja terveellisen rakennus- ja sisustusmateriaalien valinnassa.
3.11.2015
Voi että! Mä luulen, että näistä ongelmista ei päästä koskaan täysin. Sen verran arvaamatonta elämä on. Just kun saat sen balanssiin, poksahtaa jossain putki tai jotain. Meilläkin kodin ongelman lisäksi nyt epäillään ongelmaa lapsen hoitopaikassa. Mutta yritän säilyttää mielenrauhani. Nääs eilen oli telkkarissa Marja Hintikka Livessä insertti perheestä, jotka ensin osti ja korjasi hometalon, sitten salama poltti sen poroksi, rakensivat uuden, ja siihen tuli vesivahinko. Ja silti näyttivät oikein tyyniltä ja toiveikkailta:)
4.11.2015
Joo, näin myös sen ohjelman. Uskomattoman ok olivat kaiken tapahtuneen jälkeen.
3.11.2015
Voi miten kurja uutinen. Meillä suihkukopin saumat kasvaa hometta mutta huoltomiesten mukaan asialle ei tehdä mitään koska emme vietä aikaa vessassa. Meillä on kaksi pientä lasta jotka jatkuvasti flunssassa mutta kun ei se home siellä vessassa meitä haittaa. Harmittaa. Voimia teille taisteluun ja onneksi tiedät mitä tehdä.
4.11.2015
Voi ei, kyllähän se home sielläkin haittaa. Varsinkin, jos on rakenteissa. Argh. Tsemppiä taistoon!
3.11.2015
Muutammepa mihin asuntoon tahansa aina on kosteusvaurio jonka kanssa saa taistella. Vaikuttaa siltä, ettemme ikinä pääse eroon tästä ongelmasta.
4.11.2015
Voi ei, teillä myös! Tsemppiä!
3.11.2015
Ostimme vanhan 70luvun kodin joka riskirakenteita täynnä. Ainut miksi uskallettiin oli se että 10 lapsinen perhe ei sairastellut kun 5v asui siellä. Mekin ollaan 6v asuttu ja terveenä oltu . Paikkoja puretaan kokoajana ja rakennetaan uusiksi. Vuotoja on ollut tasa katto aikaa mutta kaikki kuivunut. Sisäilma parani kun yläpohjasta purut pois ja erityisesti vanhat pahvit/muovit. Talo tiivistyy niin tarvitsimme koneellisen ilman vaihdon – ihanaa kun aamulla voi herätä raikkaaseen ilmaan. Uutta taloa siitä ei saa mutta olen kiitollinen että talomme on kaikesta huolimatta terve ja siitä hyvää huolta pidetään.
4.11.2015
Oho! Varsin uhkarohkeaa! Talonne kuulostaa poikkeusyksilöltä. Yleensä 70-luvun talot ovat varsinaisia homepommeja. Varmaankin olet jo tutustunut http://www.hometalkoot.fi -sivustoon. Siellä on hyvin lueteltu riskikohdat.
3.11.2015
Hei!
Näyttää hurjalle tuo rakennustyömaa. Onko sielä tarkoitus purkaa vielä paikkoja? Vaatii varmasti hurjastu tietoutta korjata näitä hometaloja. 🙁 itse olen vähän samanlainen kuin sinä eli minua kiinnostaa ihan älyttömän paljon kaikki rakennusasiat. Mutta taidan jättää ne vielä toistaiseksi itsekseen lukemisen asteelle. Mielenkiinto heräsi myös kirjoitusurakkaasi kohtaan. Mikä on kirjan aihe? Vai onko se vielä salaisuus. 🙂 itsekin haaveilen, että kirjoitan vielä joskus kirjan meidän elämästä.
4.11.2015
Tästä ei enää voi purkaa. Lattialautojen alla näkyy jo alakerran asunnon katto! Kirjoitan lopputyötäni, jossa käsittelen arkkitehtuurin ja sisäilman / terveellisyyden yhteyttä.
3.11.2015
Hei,
tsemppiä. Juuri tuon takia pelottaa vähän asua kerrostalossa. Itse olen joutunut tässä parin vuoden sisään muuttamaan 2 kertaa vesivahinkoa (muiden aiheuttamaa) pakoon.
Vaikka miten pitäisi huolta omasta asunnosta, se ei riitä, jos huolimattomia naapureita asuu vieressä ja lisäksi sellaisia, joita ei kiinnosta korjata asioita hyvin.
Mua rupesi kiinnostamaan, että miten käytönnössä autat asunnon etsimisessä? Annetaako sulle joku toimeksianto ja mitä veloitat?
Jos olet myös arkkitehti, niin voiko sulta pyytää apua terveellisen ja halvahkon talon suunnitteluun ja toteutukseen? Tuntuu, ettei itse pääse yhtään eteenpäin.
4.11.2015
Yleensä asiakkaat lähettävät mulle kohdenumeron ja katson asuntoilmoituksen läpi. Jos vaikuttaa hyvältä, menen asiakkaiden mukaan katsomaan asuntoa. Sitten punnitaan riskit ja tarvittaessa tutkitaan. Kyllä, rakennusten suunnittelu on myös hommani!
3.11.2015
Voi ei! Kovasti tsemppiä ja voimia koko perheelle!
4.11.2015
Kiitos! Kyllä tää tästä…
4.11.2015
Voihan harmi! Ymmärrän, että kenkuttaa, kun olisi paljon muutakin tekemistä. Tsemppiä kovasti! Meillä tänään alkoi asunnossa purkutyöt ja asustamme seuraavat viikot vanhempieni mökillä. Kantovesi ym. tekee omat haasteensa varsinkin, kun puolitoistavuotias vilpertti keksii koko ajan mitä hulluimpia jekkuja. Mutta asun vaikka teltassa, jos oireet pysyvät edes pienesti kurissa! Kaikki järjestyy kyllä 🙂
4.11.2015
Hyvä että teillä alkoi työt näin nopeasti! Olehan yhteydessä Jussiin niin tulee tsekkaamaan että puretaan tarpeeksi ja korjataan kunnolla! Tsemppiä evakkoon, teillekin!
4.11.2015
Eilen juttelimme Jussin kanssa ja hän tulee perjantaina asunnolle tarkastamaan tilannetta. Jännittää jotenkin ihan hirveästi, että meneekö kaikki hyvin remontissa ja saadaanko kaikki kuivatettua oikein! Onneksi Jussi sanoi, että asunto on muuten tosi hyvin tehty ja muutenkin materiaalit hyvät. Ilmavuotoja tosin löytyi, jotka olen itsekin huomannut näiden silmieni kanssa. Mutta ne on ilmeisesti helppo korjata.
4.11.2015
Varmasti jännittää. Itseänikin, kun monta eri tekijää, pitää olla tosi tarkkana. Kiva että tekin olette vihdoin löytäneet hyvä asunnon!
5.5.2016
Hei,
Meillä juuri ostetussa kerrostalo-osakkeessa vanhojen kaappien takaa löytyi vanha kosteusvaurio ja hometta. Oli päässyt pesimään siellä todella monien vuosien ajan, ilmeisesti ainakin yli 10, sen tarkempaa tietoa ei ole (meille ei myytäessä tästä kerrottu, mutta myyjillä ei välttämättä ollut oikeastikaan tietoa tästä). Kaapin taustalevy oli kunnolla mustunut, ja betonikin vaikuttaa hieman homeiselta, mutta voi olla vain kaapin homeestakin tarttunutta.
Onneksi löysimme tämän ja vika korjataan, ja toivottavasti ilman taistelua. Huomenna tilataan kosteuskartoitus, sitten eteenpäin. Mutta! Mistä löytää luotettavaa apua! Näissä kommenteissa mainittiin Jussi – kukahan hän on? 🙂 Mitään otsonointeja en asuntoon haluaisi, myrkkyjen takia, ja toivon että meitä kuunnellaan.
Kaupan purkuperuste tämä ei ilmeiseti ole, mutta kyllä ottaa päähän muuttaa vuokralle tässä välissä ja tehdä kunnon remontti pintaremontin lisäksi.. Onko sulla kokemusta vastaavista jutuista, että home tullut ilmi ennen kuin on edes ehditty muuttaa paikan päälle? (Ja yhä – onneksi tosiaan näin!).
4.11.2015
Varmaan pintakosteusmittaritkin kehittyneet tässä aikain saatossa, mutta toistakymmentä vuotta sitten ei ollut mitään tekoa moisella vempeleellä, koska se ei näyttänyt kosteutta paikassa joka tirsui sitä.
4.11.2015
😀 onneksi nyt aika hyviä nämä vehkeet. Mutta ei näillä hometta löydä, hometta voi olla vaikka pintakosteusmittari näyttäisi aivan normaalilukemia.
4.11.2015
Ou nou. Me asuttiin vuosikausia kosteusvauriokämpässä tietämättämme.Ja ihmeteltiin jatkuvaa sairastelua. Onneksi sentään jotain hyödyin, sain homenenän!
Tsemppiä!
5.11.2015
Voi ei! Mutta joo, sitten kun koti on hyvä, homenenästä on jopa iloa.
9.11.2015
Itseäni turhauttaa kun tuntuu, että on tosi vaikea löytää luotettavaa apua home-epäilyn selvittämiseen. Meillä talo haisee ummehtuneelle mutta kalliiden tutkimusten jälkeen virallinen kanta on ettei mitään vikaa ole missään. Kuitenkin talo ja vaatteet haisee. Mitä tässä nyt vielä pystyy tekemään kun ei voi koko taloa purkaa vain varmuuden vuoksi mutta ei haluaisi riskeerata omaa eikä lasten terveyttäkään. Turhauttavaa.
9.11.2015
Voi ei. Missä päin olet, ehkä osaan suositella kollegaa lähistöltä?
11.11.2015
[…] todettiin kosteusvaurio noin viikko sitten. Paikalla kävi erittäin pätevä kosteusmittaaja (www.kuivaus.com) ja totesi, että kosteutta on […]
14.12.2015
Hei. Miten meillä ei ole todettu hometta mutta haisee vaatteet yms. Muutto kuukauden päästä. Miten tohinko viedä huonekalut uuteen kotiin otsonoinnin jälkee. Pelkään että kahden kuukauden aikana mitä ollaan asuttu tässä on tuhonnut huonekalut yms.
15.12.2015
Haju ei ole koskaan hyvä merkki. Kannattaa ehkä tehdä niin että siirtää tavarat varastoon, antaa tuulettaa hetken ja ottaa sitten pienen määrän tavaraa kerrallaan uuteen kotiin. Sitten voi kokeilla miten vahva haju on ja aiheuttaako oireita.
18.12.2015
[…] homeremontti on vieläkin kesken. Homma levisi viereiseen huoneeseen, sillä huoneissa on yhtenäinen lattia. Remontin yhteydessä […]
26.12.2015
[…] meillä oli ankea joulu. Paitsi että, mitään ei puuttunut, vaikka kaikkea oli vähän. Homeremonttimme valmistui aatonaattona. Viimeiset remonttimiehet lähtivät aatonaattona kuudelta illalla. […]
13.2.2016
”Aiheesta saakin kivan postaussarjan” -tätä odotan malttamattomana! 🙂