Olen ollut niin tyytyväinen lasten koulun tarjoamaan varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen. Opetukseen kuuluu paljon ilmiöpohjaista oppimista: siis tiedettä, taidetta ja taitoja hienosti mietityissä kokonaisuuksissa. Myös ruokakulttuuri on iso osa opetusta.
Tänä vuonna lapset ovat taas tutustuneet muun muassa ruuan tuotantoon. Tänään perehdyttiin tarkemmin lähiruokaan ja erityisesti pölyttäjähyönteisten merkitykseen ruuantuotannon kannalta. Lähdin mielelläni nuoremman lapsen ryhmän kanssa opettajien avuksi, kun ryhmä vietiin tutustumaan Stadin tarhaajien ja hunajafrendien mehiläispesiin Töölössä, Pauligin Huvilalla.
Mehiläistarhurit olivat yhteistyössä koulun opettajien kanssa järjestäneet radan, johon kuului monta tehtäväpistettä. Opimme ensin mehiläisten keskenäisestä kommunikaatiosta. Osaamme nyt kaikki näyttää tanssimalla, missä suunnassa mehiläispesältä on kukkia. Seuraavaksi tutkimme mehiläisten ja kukkien rinnakkaiselosta, siis siitä, miten kukat ja kasvit hyötyvät pölyttäjistä ja toisin päin. Opettaja oli valmistanut loistavan kukkamallin, jonka avulla lapset saivat itse kokeilla, mitä tapahtuu, kun mehiläinen käy imemässä mettä tai keräämässä siitepölyä kukasta toiseen. Saimme myös maistella mehiläisen siitepölyä, jota myydään myös nettikaupassani Safkanetissä.
Mehiläishoitajat olivat asettaneet muutaman kennoston lasitelineeseen, joten seuraavalla pisteellä saimme tarkastella mehiläisiä läheltä mutta turvallisesti lasin läpi. Näimme pienenpieniä munia, paksuja toukkia ja kolmen mehiälisen syntymän. Minusta kiinnostavinta oli huomata, miten paljon lämpöä mehiläiset tuottavat. Lämpö tuntui kädelle lasin läpi.
Keskipäivällä söimme eväät. Sattumalta lapsen ja minun eväsleivät olikin pakattu käteviin ja ekologisiin Bee’s Wrap -mehiläisvahakääreisiin. Nämä on loistava keino vähentää muovin käyttöä. Myös Bee’s Wrapit löydät Safkanetistä.Jännittävin hetki oli varmasti kaikkien mielestä käynti mehiläispesillä. Saimme ihanat kukkahatut ja hanskat ennen käyntiä. Lopuksi saimme maistella hunajaa. Mehiläishoitaja kertoi kiinnostavan faktan: saksalaistutkimuksen mukaan kaupunkihunaja on puhtaampaa kuin maalaismehiläisten keräämä hunaja, sillä maalla kerätyssä hunajassa on enemmän torjunta-ainejäämiä.
Muistoksi hauskasta ja opettavaisesta retkestä ostin monta purkkia hunajaa. Tässäpä muuten hyvä lahjavinkki lasten opettajille koulujen päättäjäisiin.
PS. Muistahan osallistua tähän mahtavaan arvontaan!
25.5.2017
Hei! Kuinka hyvin säilyvää tuo mehiläisvahakääre on? Onko arvioita, kuinka moneen käyttökertaan sopii 🙂
25.5.2017
Itselläni ollut käytössä yli vuoden. Tässä Luomutsin kekemus: https://safkanet.fi/2017/05/15/vuoden-verran-testattu-muovikelmun-korvike/