Muutoksen tähän haluaa tehdä suomalaisyritys Kotkamills, joka on kehittänyt täysin uudenlaisen kertakäyttöisen kahvikupin. Sen kartonkia ei ole päälystetty muovilla, vaan kartongin vedenpitävyys on saavutettu muulla menetelmällä. Tämän innovaation avulla pahvimukia voisi nyt käyttää myös alkoholijuomien kanssa. Esimerkiksi festivaaleilla voitaisiin korvata ympäristölle erittäin haitalliset muovituopit kartonkituopeilla.

Uudenlainen kartonkikone saatiin käytiin puolisen vuotta sitten. Kemikaalitutka ei ole saanut tietoonsa, onko kyseisiä muovittomia kartonkimukeja jo käytössä.

Vähemmän muovia

Jätteiden suuri muovipitoisuus on ollut kiihkeän keskustelun aiheina viime aikoina monissa Euroopan maissa. Trendi kulkee selkeästi kohti yhteiskuntaa, jossa käytetään vähemmän muovia. Täysin muoviton kartonkikuppi onkin päässyt kiertotalouden kiinnostavimpien ideoiden listalle. Viimeisimpien uutisten mukaan idean kehittäneen Kotkamillsin taloudellinen tilanne on siitä huolimatta heikko. On siis epäselvää, pääseekö muoviroskan määrää merkittävästi vähentävä innovaatio suurille markkinoille kovinkaan pian.

Oma kuppi mukaan kahvilaan!

Yksi keino vähentää turhan muoviroskan syntyä on juoda kahvi kahvilassa paikan päällä tavallisesta posliinisesta tai lasisesta kupista. Moni nimittäin ottaa tottumuksesta pahvimukin, vaikka ei edes ota kahvia mukaansa.

Jos kahville ei millään ehdi pysähtyä, paras vaihtoehto on ottaa mukaan oma kestokuppi. Tarvittaessa oman kupin voi pestä edellisen käytön jäljiltä vaikka kahvilan vessassa.

Laadukas ja käytännöllinen kestokuppi pitää juoman myös kartonkista kuppia lämpimänä. Tärkeää on myös helppous ja käytännöllisyys. Kartonkisen kupin kaaduttua, kahvi- tai teeroiskeet sotkevat taatusti. Kestokupin saa sen sijaan tarvittaessa suljettua.

Safkanetin valikoimissa on kaksi Lifefactory-kestomukia, pienempi 375 ml ja isompi 470 ml kokoinen muki. Molemmissa mukeissa on erittäin kätevä korkki, jonka saa kokonaan irti, jolloin muki on helppo pestä. Juomista varten mukissa on kätevä suljin, jolla saa juotua mukin korkista juuri sopivasti kuumaa juomaa.

Tutustu Lifefactory-valikoimaan sekä muihin taloustarvikkeisiin Safkanetissä tästä.

Lähteet:
Yle
Kymensanomat