Hurraa, koulut loppu ja suvi suloinen. Paitsi meillä lasten leikkikoulu jatkuu vielä pari viikkoa ja aurinkokin polttaa.
Olen pitkään vastustanut aurinkovoiteita ja luottanut ihon omaan kykyyn ruskettua. Mutta pakko se on myöntää, alkukesän aurinko polttaa naamani hetkessä. Tältä naamani näytti puolipilvisen toissapäivän jälkeen:
CosmEthics-appi onkin viuhunut tänään tiuhaan, kun olen etsinyt itselleni sopivaa aurinkovoidetta. En vielä ole ehtinyt aurinkovoideostoksille, joten tänään olen käyttänyt aurinkosuojana meikkipussukasta löytämääni EcoCert-sertifioitua meikkivoidetta, jossa on aurinkosuojakerroin 25.
No ihmeitäkö vaadin aurinkovoiteelta kun sen valitseminen on niin vaikeaa? Aurinkovoiteen tärkein ominaisuus on tietenkin suoja auringolta, mutta aina ympäristön ja terveyden ehdoilla. Suurin osa aurinkovoidevalmistajista ei ole ollenkaan samaa mieltä kanssani. Joudun jättämään suurimman osan aurinkovoide-ehdokkaista hyllyyn. Esimerkiksi purkin kyljessä oleva maininta sensitive tai kids ei kerro tuotteen turvallisuudesta mitään.
Aurinkosuoja toteutetaan kosmetiikassa joko kemiallisesti tai fysiologisesti, nanomateriaalit tavallaan yhdistelevät näitä kahta.
Kemiallisiset UV-filtterit voivat imeytyä elimistöön, hormonitoimintaa häiritseviä UV-filttereitä on löydetty jopa äidinmaidosta. Rintamaidosta on löydetty muun muassa 3-benzylidene camphoria (3-BC) ja 4-methylbenzylidene camphoria (4-MBC). Tällä hetkellä jotkin aurinkovoiteet saattavat vielä sisältää EU:n, vasta vähän aikaa sitten, kieltämää 3-BC -filtteriä, joka on mahdollisesti hormonihäiritsijä. Aineen tulisi hävitä EU:n alueella myytävistä tuotteista vuoden 2016 aikana. EU:n ulkopuolella matkaillessa täytyy siis olla erityisen tarkkana, sillä muualla aurinkovoiteet voivat sisältää ihan mitä vain. Pohjoismaissa voi helposti välttää kiellettyjä UV-filttereitä valitsemalla Joutsenmerkittyjä aurinkovoiteita, sillä niissä ei ole kiellettyjä aineita.
Itse en haluaisi käyttää myöskään aurinkotuotteita, joiden UV-suoja on toteutettu nanomateriaalein. Nanomateriaalien ominaisuudet ovat todella moninaisia: sama nanohiukkanen saattaa vaikuttaa eri tavoin eri kokoisena. On oikeastaan lähes mahdotonta tutkia kaikkien nanomateriaalien eri muotojen vaikutukset.
Tässä lainaus EU:n lausunnosta liittyen kosmetiikan nanomateriaaleihin :
The use of nanomaterials as cosmetic ingredients, such as UV filters in sunscreens, may bring certain benefits to the consumer. However, the same nanomaterial that gives a cosmetic product useful properties, can also pose a risk to the consumer. At the nano-scale, materials may show a change in, or have novel, physicochemical properties, behaviour, and/or effects, compared to conventional equivalents. The ability of nanomaterials, especially nanoparticles in the lower nanometre size range, to penetrate biological membrane barriers adds a further dimension to the toxicology of particulate materials. Due to the very small dimensions, and certain surface characteristics, some insoluble or partially-soluble nanomaterial may be able to penetrate biological membrane barriers and reach certain organs that are otherwise protected from (larger) particulate substances. Where the systemically-available nanomaterials are insoluble or partially-soluble, and persistent, such exposure may lead to harmful effects due to the potential interaction of the particle surfaces with biological processes and moieties close to the molecular level. This requires a thorough safety evaluation of any nanomaterial that is intended for use as a cosmetic ingredient, in the same way as other ingredients, but with special considerations to nano-features.
Itse menen vielä pidemmälle ja valitsen luultavasti aurinkovoiteen, jossa on mahdollisimman lyhyt sisällysluettelo. UV-filtterinä voisi olla vaikkapa tuttu ja turvallinen sinkki tai titaanioksidi. Aurinkovoidemarkkinoilla ilahdutti tämä Hurraaw-puikko, jossa on mainittu, että puikon sisältämä sinkkioksidi EI ole nanomuodossa (non-nano zinc oxide). Propsit siitä!
Ja kertokaas, miten te suojaudutte auringolta?
31.5.2015
Mielenkiinnosta kysyn, löysitkö lapsillesi turvallista aurinkovoidetta? Kiitos hyvästä blogista 🙂
31.5.2015
No, siis mikä vaan mikä sisältää sinkkiä tai titaanioksidia mutta EI nano-muodossa. Vähän aikaa sitten on astunut voimaan uusi EU-direktiivi, jonka mukaan tuoteselosteessa täytyy mainita jos tuote sisältää nano-kokoisia hiukkasia. Esim yksi tuote, jota näin monissa kaupoissa on ”ACO Kids Sun Sensitive”. Sen tuoteselosteessa kuitenkin lukee ”titanium dioxide (nano)”, en siis tätä käyttäisi.
Tämä on nyt yksi vaihtoehto, jonka voisin ostaa: http://www.iherb.com/badger-company-sport-sunscreen-cream-broad-spectrum-spf-35-unscented-2-9-fl-oz-87-ml/42077
Tosin olen niin surkea nettikaupoissa, että saattaa olla että ostan ihan perus sinkkivoidetta apteekista esim: https://www.hyvinvoinnin.fi/weleda-calendula-sinkkivoide?utm_source=tradetracker&utm_medium=affiliate_network&utm_content=CPA&utm_campaign=tradetracker
Tässähän ei lue, non-nano mutta luotan siihen, että valmistaja ilmoittaa ainesosat kuten EU vaatii.
31.5.2015
Mäkin olisin tarkentanut että mitä teillä lapsilla käytetään?
31.5.2015
No ei vielä käytetä mitään, kun en ole vielä tehnyt päätöstä! Mutta jotain jossa on UV filtterinä (NON-NANO) sinkki tai titaanioksidi.
31.5.2015
Tässä vielä googlailin. Tätä voisin myös kokeilla: http://www.biosolis.info/fi_fi/ingredients
31.5.2015
Siis käsitinkö mä nyt oikein:myös luonnonkosmetiikan aurinkorasvat voi olla huonoja just noiden nanojen takia? Jossain blogissa kirjoitettiin että niitä nanojakin on erilaisia hyviä ja huonoja. Miten ihmees sitä osaa ny ostaa muksuille hyvää aurinkorasvaa.
31.5.2015
En ole varma, onko luonnonkosmetiikassa erityisesti rajoituksia nanomateriaaleille. Kannattaa lukea siis tuoteseloste.
Tässä vielä yksi aurinkotuote, jossa mainitaan NON-NANO http://www.biosolis.info/fi_fi/ingredients
1.6.2015
https://www.hyvinvoinnin.fi/lovea-bio-aurinkorasva-spf-30 tätä tuli ostettua täksi kesäksi , tiedä sitten onko tässäkin jotain huonoja aineita. Ihan mahdoton tavallisena kuluttajana ottaa selvää mitä mikäkin aine on inci listoissa. Turhauttaa välillä kosmetiikan hankkiminen ! 😀
1.6.2015
Suomenkielisellä sivulla sanotaan ”Mikropartikkeleina olevat mineraalifiltterit vähentävät voiteen näkyvyyttä (valkoisuutta) iholla”. Lause johtaa harhaan. Tavallinen sinkkioksidi on pieniä partikkeleita – mikrokokoisia todennäköisesti. Tavallisessa muodossa sinkistä ja titaanioksidista jää vaalea iholle kalvo. Mutta NANOpartikkeleina aineet toimivat kuten valmistaja sanoo. Purkin kyljessä EI kuitenkaan lue, että tuotteessa olisi nano-kokoluokan materiaalia. Saksalaiselta sivulta kuitenkin voi lukea, että samassa tuotteessa on nano-kokoluokan sinkkiä. http://www.lovea.nl/lovea-bio
Nyt huomasin, että nano-maininta koskee vain suojakerroin 15 -tuotetta, suojakerroin 30 -voiteessa ei ole mainittu nanoa!
1.6.2015
Hei Maria,
tästä aiheesta jaksan paasata minäkin, meillä on lapsilla ja aikuisilla toista kesää BIOSOLIS. Se sisältää vain mineraalifilttereitä. Tuotteet eivät sisällä nanopartikkeleita.
P.S. Omassa blogissani alekoodi, joka käy mm. Biosoliksen tuotteisiin.
1.6.2015
Hyvä!
Mutta huom. Biosoliksen SPF 15 ja Antiage-tuotteessa on myös nanoa.
Muut tuotteet vaikutti kyllä ihan ok!
1.6.2015
Ei kai? Ei ainakaan nettisivujen inci-listauksessa. Tsekkaan tänään kotona purkin kyljen vai tsekkasitko jo?
1.6.2015
Tuossa spf30 ei ole, mutta suojakerroin 15 sis nanoa. Katsoin nettisivun inci-listasta.
2.6.2015
Ei ole nanopartikkeleita Biosoliksen missään aurinkosuojissa, se lukee selvästi myös ulkopakkauksen takapuolella.”Guaranteed without nanoparticules.” Varmistin tämän myös maahantuojalta, koska tuntui niin uskomattomalta, että olisi, eikä siis ole. 😉
3.6.2015
Hyvä näin! Mä olen seonnut bräbdeissä se oli Lovea, jonka joissain tuotteissa oli nanoa!
1.6.2015
Ruohonjuuren uudessa Alga Maris- aurinkovoidesarjassa ei näköjään ole nanoja ja löytyy voiteet erikseen kasvoille sekä vartalolle. Lähtevät ainakin minulla seuraavaksi testiin! 🙂
1.6.2015
Jes, kiitti vinkistä Rosa!
1.6.2015
Löytyy myös Jolie shopista ja webshopista!
1.6.2015
Jes! Kuten myös tuo aurinkosuojana käyttämäni meikkivoide.
11.5.2016
Siis eikö noissa Biosolis- ja Alga Maris-voiteissa ole alumiinia ja siksi ne ois myös ”kiellettyjen listalla?” Kävin tänään 11.5.16 katsomassa sisällysluetteloja ja ”Alumina” osui silmään. Myös CosmEthics-appi älähti samasta asiasta…
1.6.2015
Biosolis meilläkin toista kesää käytössä. Hyvä on ollut käytettävyydeltään pienten kanssa. Ja kiitti Maria aikaisemmasta CosmEthics vinkistä!
1.6.2015
http://kauppa.ruohonjuuri.fi/karanjaoljypohjainen-aurinkosuojaoljy-spf30/ACOREL-3700343046020/dp?openGroup=626
Mitä olet mieltä, olisiko tämä hyvä?
1.6.2015
Voisi ollakin. Jotkuthan vannovat pelkkien öljyjen nimeen. Esimerkiksi porkkanaöljyssä ja avokadoöljyssä on kai ihan hyvät suojakertoimet. En ole koskaan kokeillut! Pitäisi.
3.6.2015
täällä käytössä aurinkosuojana lierihattu, kevyt huivi hartioille/kaulaan, varjossa käyminen välillä (ja kevyet pitkähihaiset & -lahkeiset vaatteet välillä) 🙂
3.6.2015
No tällä setillä minäkin olen tähän mennessä pärjännyt. Mutta nyt itseäni kyllä hieman kauhistuttaa se UV-määrä mikä on tullut saatua lapsena ja nuorena kun en vielä välittänyt asiasta. Olen palanut ja paljon. Nyt voisin olla hieman varovaisempi. Huomaan, että palan puolipilvisenäkin päivänä.
3.6.2015
EWG eli Environmental Working Group on julkaissut keväällä luettelon, heidän määreittein mukaisen, hyvistä aurinkorasvoista. Suosittelen tutustumaan. CosmEthics on saman tyyppinen kuin EWG ja EWG itse tuottaa tutkimus ja analyysisisältöä. Heillä on myös tarkemmat tiedot aineosista kuin CosmEthicsillä.
Opas:
http://www.ewg.org/2015sunscreen/
Tuoteluettelo:
http://www.ewg.org/2015sunscreen/best-sunscreens/best-beach-sport-sunscreens/
4.6.2015
No nyt on hyviä linkkejä! KIITOS!
4.6.2015
Kiva lista, mutta siellä ei ollut yhtään merkkiä (en ainakaan itse tunnistanut), joita löytyisi Suomesta.
Lisäksi siellä oli suositeltu tuotteita, jotka sisältävät EU:ssa kiellettyjä aineita aurinkorasvassa. Esim sinkkioksidi:
http://www.ewg.org/skindeep/product/617147/Babyganics_Mineral-Based_Sunscreen_Lotion%2C_SPF_50%2B_/
En siis kyllä oikein kyllä herätä luottamusta tuo lista.
4.6.2015
Totta että ei suomesta löydy näitä, ilmeisesti moni (ei minä) ostelee sujuvasti nettikaupoista.
Sinkkioksidi ei ole kielletty aurinkorasvassa.
Tässä ECHAN lausunto:
http://ec.europa.eu/health/ph_risk/committees/sccp/documents/out222_en.pdf
”A considerable part of the investigations and their results submitted have been performed 15 or more years ago and consequently cannot fulfil modern requirements. However, there is a broad basic knowledge on Zn2+ and its compounds, e.g. ZnO.
The physico-chemical specifications of ZnO used in many of the studies are incomplete, the purity/impurities not specified. On the other hand, ZnO is practically insoluble in water. Thus, in general, ZnO may be considered as a non-toxic substance, including when used in cosmetic products.
The main concern of the present evaluation is related to the risk assessment of micronised (approximately 0.2 μm) ZnO, which may be coated by other compounds, and which is used as an ingredient in sunscreen formulations.
Micronised ZnO has been demonstrated to be photoclastogenic, possibly photo-aneugenic, and a photo-DNA damaging agent in mammalian cells cultured in vitro. The relevance of these findings needs to be clarified by appropriate investigations in vivo.
There is a lack of reliable data on the percutaneous absorption of micronised ZnO and the potential for absorption by inhalation has not been considered.
As to a safety assessment of an use of UV-filters by children over the age of 1 year, the SCCNFP issued a position statement (SCCNFP/0557/02).”
Tästä voi taas päätellä saman, eli mikro- tai nanokoossa tuote saa eri ominaisuudet.
4.6.2015
Uudehko EU-säädös kieltää sinkkioksidin käytön UV-filtterinä kosmetiikassa, ainoa fysikaalinen suoja listalla on titaanioksidi.
http://ec.europa.eu/consumers/cosmetics/cosing/index.cfm?fuseaction=search.results&annex_v2=VI&search
5.6.2015
Minun silmillä tuolla listassa ei ole sinkkioksidia. Titaanioksidi kylläkin!
Hahaa, tämä olikin lista SALLITUISTA!
5.6.2015
Mutta sinkkioksidia saa olla aurinko tuotteissa sellaisenaan. UV-filtterinä nanomuodossa ei.
4.6.2015
Myös monien suosittelema Biosolis sis. Sinkkioksidia:
http://www.sinunapteekki.fi/catalog/biosolis/biosolis-aurinkovoide-spf-kasvoille-vartalolle-p-6138.html
Sinunapteekki.fi on muuten muuttanut tuotetekstejään!
4.6.2015
Niimpäs todellakin sisältää. Vanhoja tuote-eriä myydään ja toki virheellisiä tuote-eriä menee aina läpi. Tämä on uudehko säädös.
Kyllä tuo Terveyskirjastokin vielä vuonna 2009 suosittelee sinkkioksidin käyttöä.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=hpa00014
5.6.2015
Tää on musta aika olennainen tieto: Sinkkipastassa käytettävä sinkkioksidi on niin isokiteistä, että se heijastaa näkyvästi valon takaisin ja saa ihon loistamaan valkoisena. Kun kidekokoa pienennetään, voiteen valkoisuus vähenee. Mikrokiteisen sinkkioksidin kyky imeä itseensä UV-säteitä ulottuu UVB-alueelta näkyvään valoon saakka.
13.3.2016
Löysin Biosolisin lasten aurinkovoidetta suojakerroin 50+, mutta tämä sisältää alumiinia? Onko sama josta aiemmin puhuttiin?
15.3.2016
Kyllä. Itse en halua käyttää alumiinia tai nanomateriaaleja sisältävää kosmetiikkaa.
5.6.2015
Onko kokemusta porkkanaöljystä?
5.6.2015
mitä mieltä Lidlin lasten aurinkovoiteista?
5.6.2015
Lidl jossa joskus käyn, on remontissa! Joten en ole katsellut Lidlin aurinkovoidevalikoimaa. Yritän googlata netistä, mitä löytyy.
5.6.2015
Mun mielestä nuo Lidlin Cienin lasten aurinkorasvat voi heittää suoraan roskiin, itse en ikivä laittaisi niitä edes itselleni. Niiden teho perustuu pääasiassa kemiallisiin suojiin, jota ei suositella käytettävksi lapsille.
6.6.2015
Jos näin on, olen samaa mieltä!
6.6.2015
Mä sain justiinsa testiin Acorellen uusia aurinkosuojatuotteita, mutten ole ehitnyt niistä vielä kirjoittaa. Ei kemiallisia filttereiä, ei nanopartikkeleita, ei sinkkiä, ei hajusteita ja hajoaa luonnossa. Nyt siis ainakin kyse 50 spf suihkeesta (käy myös lapsille) ja 30 spf geelistä kasvoille. Huulille mullakin on Hurrawn huulirasva 🙂
6.6.2015
Jes! Kuulostaa hyvältä!
13.8.2015
Acorellen spf 30 tuotteessa näytti olevan alumiinia. Kuin myös Lovea Biossa ja Biosoliksessa. Hö.
13.8.2015
Totta, huomasin saman. Olen käyttänyt tänä kesänä vain Biosoliksen 6 -karanja-öljyä. Ja sitäkin vain silloin tällöin.
18.6.2015
Toimisikohan vauvan sinkkivoide aurinkovoiteena?
19.6.2015
Toimii!
1.7.2015
Miten hyvin sinkki voide suojaa auringolta?
2.7.2015
Sellainen, joka jättää ihon valkoiseksi ilmeisesti suojaa erittäin hyvin!
10.8.2015
Ja dödönä myös!ELi todellinen monitoimivoide. Ja halvimillaan 3 euroa tuubi.
28.10.2015
Voi apua. Kaiken selvittelyn jälkeen ei kemiallista suojaa eikä nanopartikkeleita olisi siis algamaris ja acorellen aurinkosuoja jäljellä ja molemmissa alumiinia… Onkohan se millaisessa muodossa? Jotain pitäisi Thaimaan reissulle saada itselle ja lapsille käyttöön vaikka vaatesuojalla toki mennään pääasiassa. Mikä nyt sitten on pienin paha?
28.10.2015
Joo! Itseasiassa tätä itsekin pohdin, että miksi näissä on alumiiniä! Sinkkivoide ei (kai) sisällä nanopartikkeleita.
17.5.2017
Moikka,
Onko aurinkosuoja-asiaan tullut lasten kohdalla päivitystä/ kokemuksia? 🙂 Löytyyköhän nykyään alumiinitonta non-nano -vaihtoehtoa; ihan suossa olen näiden kahlaamisen kanssa.
Kiitos xx