Lautahenkilö ja blogihaaste

Minulle ehdotettiin osallistumista A Beautiful Body Project -haasteeseen. Hmm. No, okei.
Mennään mutkan kautta.
Olen lautamies. Keväästä asti olen toiminut maallikkotuomarina oikeudenkäynneissä, joissa käsitellään törkeitä rikoksia. Se on vastuullinen ja kiinnostava tehtävä.
Luin vähän aikaa sitten, että sukupuoleen viittaavien ammattinimikkeiden käyttö on suosituksista huolimatta lisääntynyt. Kiinnitin vasta silloin huomiota vanhentuneeseen lautamies-nimikkeeseen. Sehän pitäisi pikaisesti korvata sanalla, joka ei luo mielikuvaa, että tuomarin tehtävä soveltuisi paremmin toiselle sukupuolelle.
Perinteiden arvostamisesta puhuminen on ihan pöppyä. Puhemiehestäkään ei haluttu luopua, mutta kukapa sitä enää muistaa, kun puheenjohtaja paukauttaa sauvaansa.
Nyt laitan mutkat suoriksi ja menen haasteeseen.

Lautanainen olisi minulle sopiva nimike. Sellainen minusta on tullut lasten saamisen jälkeen. Nauroin vedet silmissä, kun menin imetyksen lopetettuani ostamaan rintaliivejä rinnoille, joita ei ole. Selvyyden vuoksi: Vuosina 1999-2008 kokoni oli 70D. Raskaana ollessani olen kantanut huimia 70G-voimia. Viimeisimmän raskauden jälkeen rintani ovat kutistuneet kutistumistaan, kunnes ne saavuttivat fysikaalisen tyhjiön sekä ”espressokuppikokoon” (70A).
Mutta en ole hetkeäkään murehtinut asiaa. Olen seurannut raskauksista ja imetyksestä johtuvia muodonmuutoksia uteliaana. Viimeisillään raskaana olen aina ihmetellyt, mitä mahalle ja etenkin mahanahalle tapahtuu vauvan tultua ulos.
Kahden raskauden jälkeen totean, että naisen vartalo on uskomaton! Se venyy ja vanuu ja omalla kohdallani sitten vielä kutistuu kuin villapaita väärässä pesuohjelmassa.
Muistan, kuinka olin yhdeksänvuotiaana telttailemassa kukkaniityllä parhaiden kavereideni kanssa. Juttelimme makuupusseissamme illan hämärtyessä. Juuri ennen nukkumaanmenoa supateltiin oikein hiljaisella äänellä. Silloin vertailtiin reisiä ja puristeltiin esille mukaselluliittiä. Minä en löytänyt itseltäni rasvapahkuroita, ja se HÄVETTI! Ajattelin surullisena, että tähän loppuivat yökyläilyt osaltani. (Olenkohan muuten jo kirjoittanut tästä joskus?)
Naisilla ja tytöillä on tapana luoda yhteenkuuluvuuden tunnetta surkuttelemalla ja vertailemalla vartaloitaan. Näissä tilanteissa tunnen itseni ulkopuoliseksi.
Eikä minulla silti mikään virheetön vartalo ole! Aina voi keksiä jotain, mistä valittaa. Mutta miksi ihmeessä tekisin niin? 
Vitsailemme aina mieheni kanssa, että olen antanut yhden tissin pojalle ja toisen tissin tytölle. Tuossa ne nyt tuhisevat, rakkaat palleroiseni. Vaihtokauppa kannattaa!