Maaliskuun hakusanat top 10

1. koti talouskriisi
On nyt. Mitä sitä peittelemään. Meillä on tänä vuonna tiukkaakin tiukempi talouskuri. Mätkyjä tuli reilusti ja lisäksi aloitin kalliin koulutuksen. Onneksi kohta on pääsiäinen, jonka alle paastoilu, säästäminen ja nuukailu sopii kuin muna päähän. Suunnittelen seuraavaksi ensi viikon ”säästöruokalistan”, kertokaa siis edullisimmat (mutta myös terveelliset) ruokavinkkinne!
2. perhehytti
Ikävää, että joka kuukausi on runsaasti näitä väärään blogiin ajautuneita. Saan matkapahoinvointia raitiovaunussakin, etenkin jos matkaan selkä menosuuntaan. Merisairaaksi tulen jo laiturilla. Perhehytti ja minä emme sovi yhteen.
1812571
3. keidas juontaja
Sehän olen minä! Vuosi sitten kun sain puhelun tuotantoyhtiöltä, en voinut uskoa korviani.  Miten kenellekään voi juolahtaa, että minusta tulisi tv-juontaja!? Kirjoitin tunnelmistani, kun ohjelma oli vasta haaveen tasolla. Olisi mieluummin pettynyt heti, kuin odottanut epätietoisena päätöstä ohjelman toteutuksesta. Toisin kävi, Keidas alkaa ensi tiistaina (15.4.) kello 20.30.
4. istukka etuseinässä
Minulla oli se molemmissa raskauksissa! Ja silti tunsin vauvojen liikkeet jo viikolla 12. Tämän muistan siksi, että tunsin liikeet saman päivänä kun kävin rakenneultrassa.
5. maria nordin puoliksi espanja
Jep. Isäni on espanjalainen.
6. bikinialueen sokerointi
Luonnon monimuotoisuus on turvattava. Karu bikinirajamuoti on tehnyt satiaisista uhanalaisia. Pelastetaan ne, pelastetaan ne! (Melodia Auttajat-piirretyn tunnarista)
7. millä pesuaineella hometäplät saa parhaiten pois
Kankaasta hometäpliä on mahdotonta saada pois. Jos hometäpliä esiintyy rakennuksessa, kannattaa pikapuoliin selvittää syy homeelle otollisten olosuhteiden muodostumiselle. Homekorjauksen periaate on poistaa vaurioitunut materiaali ja korjata rakenne fysikaalisesti toimivaksi.
8. helpotusta lapsen yskään
Meillä on nyt sama ongelma. Olen antanut höyryhengitystä. Luin, että puhaltaminen pienellä vastuksella auttaa irroittamaan limaa keuhkoputkesta. Niinpä olen laittanut lapsen lämpimään kylpyyn ja antanut leluksi nenäimurin letkun, johon on hauska puhaltaa ja katsoa kun vesi kuplii. Lämmin höyry ja puhaltelu saa liman irtoamaan.
9. doula kokemuksia
Tämä ”edelliskuukauden hakusanat top 10” -postaus on mahtava tilaisuus kertoa raskausjutuista. Jos olisin tiennyt että Suomessakin olemassa doulia, olisin ehdottomasti ottanut sellaisen mukaan esikoisen synnytyksessä. Toisen lapsen ollessa perätilassa, minulle suositeltiin silti normaalia synnytystä. Olin vakuuttunut, että pystyisin siihen. Luin paljon tietoa perätilasynnytyksistä ja valmistauduin siihen henkisesti. Tapasin ihanan doulan, joka olisi tullut mukaan synnytykseen. Yksityislääkäri oli kuitenkin jyrkästi perätilasynnytystä vastaan, joten päädyimme sektioon. Joka olikin myös ihana kokemus!
pyramidi
10. ekologinen elämäntapa
Mietin kaikkien valintojeni ja tekojeni vaikutuksia maailmaan. Löysin eilen kaverin seinältä hauskan pyramidin. Tein siitä oman versioni.
 

6 Comments

  1. Siiri
    10.4.2014

    Miten sulla on voinut olla rakenneultra viikolla 12 kun yleensä se on viikolla 20??

    Vastaa
  2. Siiri
    10.4.2014

    Miten sulla on voinut olla rakenneultra viikolla 12 kun yleensä se on viikolla 20??

    Vastaa
  3. Anne
    11.4.2014

    Kylläpä tuli surullinen mieli luettuani haastattelunne uusimmasta lehdestä. Opetatte vauvaa lukemaan, lastenne pitäisi olla jotenkin keskimääräistä älykkäämpiä ja osaavampia, aivan kuin tavallisuus olisi jotenkin pahasta. Onkohan koskaan tullut mieleen, etteivät nämä ole esimerkiksi sairauden vuoksi aina ihmisen omia valintoja, mutta se ei henkilön otsassa lue? Teillä on tiukka talouskuri, mutta lapset syö päivälliseksi tavallisen arkipäivänä lohta ja avokadoa? Olen ilolla lukenut kantaa ottavaa blogiasi, josta on huokunut erilainen ja erilaisuutta hyväksyvä elämänasenne ja viisaus. Jutun luettuani olin tosi pettynyt. Tekisi mieleni oikein toivoa, että teidän kohdallenne olisikin sattunut lukihäiriöinen ja kognitiivisista pulmista kärsivä isänsä näköinen lapsi,,,, mutta sitä en toivo kellekään, koska jokainen lapsi on arvokas, olivat ominaisuudet sitten mitä tahansa.

    Vastaa
    1. maria
      11.4.2014

      Tällaista palautetta odotinkin! Kiitos väärinymmärryksestä.

      Vastaa
  4. Laura
    15.4.2014

    Raskausviikolla 12 niskapoimu-ultra ja viikolla 20 rakenneultra. Kai niitä liikkeitä voi tuntea h12, vaikka yleisimmin kyllä h16 jälkeen, lähempänä h20. Useimmilla varhaisilla viikoilla liikkeiksi tulkittavat tuntemukset on kuitenkin suolenliikkeitä ja ilmakuplia. Sikiö on kuitenkin vielä aika pikkunen. Perätilan voi (tietyin edellytyksin) hyvin synnyttää alakautta, yksityislääkäri on kauhukuvilla pelotteleva tyyppi. Vielä ei ole tullut vastaan yhtään synnyttäjää/vauvaa, joka olisi hänen kriteereillä normaali. Ja äidit kantaa pennosensa dosentin kukkaroon. Hyvä kuitenkin, että sektiosta jäi positiivinen kokemus.

    Vastaa
    1. maria
      16.4.2014

      No minusta ei saa kyllä millään kriteereillä ”normaalia” synnyttäjää. Jos haluat lukea, niin täällä on koko tarina. https://www.kaksplus.fi/blogit/kotitalouskriisi/3dt-paahan-ja-synntamaan/

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top