Miksei minusta tullut balettitanssijaa?

Viime kuussa Kaksplussan bloggaajan kirjoitus baletti-harrastuksen karsastamisesta sai huomiota medioissa. Siitä tuli mieleeni oma kokemukseni baletista. Kävin pienestä asti sunnuntaisin satubaletissa ja tietenkin jossain vaiheessa menin alkeisbalettiin ja siitä ensimmäiseen balettiryhmään. En ollut ikinä kovinkaan intohimoinen balettitanssija, mutta silti olin vissiin ihan taitava. Samaan aikaan ratsastin, joten baletti oli minulle aina kakkosharrastus. Balettitunnit järjestettiin aivan meidän kodin vieressä, joten helppoakin se oli.

Jossain vaiheessa oli tarkoitus siirtyä ”oikeaan balettiin” ja kärkitossuihin. Ennen tätä siirtymää ryhmälleni järjestettiin intensiivikurssi, jossa tutustuttiin baletin historiaan. Katsoimme dokumentin Isadora Duncanista, tanssijasta joka oli modernin baletin uranuurtaja. Hän kuristui kuoliaaksi kun hänen kaulahuivinsa takertui rattiin avoautoa ajaessaan.

Tämän dokkarin jälkeen katsoimme ohjelman ammattitanssijoista, jotka kertoivat jalkaongelmistaan. He avasivat näytöksen jälkeen veriset tossut, josta paljastui kamala näky. Menin kurssilta kotiin ja kerroin äidille, että olen lopettanut baletin. Opettaja soitti kotiin ja yritti vielä suostutella minua jatkamaan, että minussa olisi ainesta vaikka mihin. Pidin pintani. Olin kymmenen kun lopetin. Lisäksi muistin kommentin, jonka opettaja oli aiemmin sanonut: ”Olet taitava, mutta sinulla on liian lyhyt kaula tullaksesi balettitanssijaksi.”. Hassua että tuollainen pieni tokaisu kaulastani on jäänyt vuosiksi päähäni.

Ei minulla silti ole mitään balettia vastaan lasten harrastuksena. Mutta uskon, että paremmin hyvinvointia tukevia ja vähän hauskempiakin tanssilajejakin on… Tänä vuonna meidän lapset ovat pitäneet välivuotta tanssiharrastuksesta, toivottavasti vielä joskus jatkavat.

Harrastetaanko teillä balettia?