Postaus on tehty yhteistyössä Instrumentariumin kanssa
Kävin ensimmäistä kertaa ikinä blogitapahtumassa pari viikkoa sitten järjestetyssä Bloggers Inspiration Dayssa. Nopean piipahduksen aikana ehdin nauttia pari lasia luomuviiniä ja -kuohuviiniä ja kokeilla erilaisia kehyksiä Instrumentariumin pisteellä. Olen pitkään nauttinut haukankatseestani, mutta nyt alan ensimmäistä epäillä näenkö sittenkään niin hyvin.
Pohdin, voiko jatkuvalla puhelimen ja tietokoneen näytön tuijottamisella olla osuutta asiaan. Huomaan, että silmät eivät kovin ainakaan nauti edellämainittujen loimujen tuijottamisesta.
En usko, että saan silmälaseja vielä vuosiin (vai toivonko vaan), mutta eipä siinä ole onneksi mitään pelättävääkään. Huomasin, että maailma on täynnä tyylikkäitä kehyksiä! Tavallaan ehkä olen jopa vähän kateellinen niille, jotka saavat vetää nenälleen lukulasit ja näyttää niin pirun viisailta. Ehkäpä sittenkin kannattaisi käydä näöntarkastuksessa.
90-luvun Harry Potter-lasit
Kun olin kahdeksanvuotias luokkakaverini sai silmälasit. Kärsin koulussa ajoittain päänsärystä, ja lääkäri sanoi, että se voi johtua näöstä. Joten eiköhän minun pitänyt valehdella silmälääkärissä, jotta minäkin saisin lasit. Kyllä, tämän voi lukea ehkä yhdeksi typerimmistä asioista, joita olen elämäni aikana tehnyt!
Nyt kun jälkeenpäin mietin, olen aika varma, että päänsärky johtui koulun homeisesta sisäilmasta. Itseasiassa olen aika varma, kyseisessä koulussa on sittemmin todettu laajat homevauriot.
Halusin kuitenkin lasit väen vängällä ja sainkin ne! Muistan miten oudolta tuntui pitää laseja kun kaikki näytti hetken hassusti vääntyneeltä ennen kuin silmät tottuivat. Itsekin näytin hassulta kippurasankaisissa, pyöreissä laseissani. Ne olivat juuri samanlaiset kuin Harry Potterilla, mutta ruskeat.
Ilahduttavaa, että olin muodin edelläkävijä. Instrumentarium on koonnut vuoden kiinnostavia muotivirtauksia TrendWalk-sivulleen. Vuoden 2016 trendejä voi tutkailla täältä. Valitsemani pokathan oli ihan tyyliikkäät!
Kasarin lapsena itseäni viehättää erityisesti nuo 80- ja 90-lukujen muotokielestä inspiroituneet mallistot. Ja siellähän on juuri sellaiset lasit kuin luokkakaverillani vuonna 1993!
Toinen virkistävä juttu TrendWalk-sivuilla oli että Alicia Keysin meikittömyys on saanut myös huomiota. Siinäkin olen ollut edelläkävijä! Taisin olla ainoa BID-tapahtuman kävijä, jolla ei ollut pisaraakaan meikkiä.

Miten te aikuisijällä yhtäkkiä lasit saaneet olette sopeutuneet? Tässä yritän valmistautua tulevaan…
PS. Ehdit vielä osallistua tähän arvontaan!
24.11.2016
Hei!
Suosittelen ehdottomasti tutustumaan Jacob Libermanin kirjaan ”Take Off Your Glasses and See”. Itse olen tämän kirjan tekniikoilla päässyt -5 vahvuisista laseista jo reilun puolen vuoden aikana -3 tuntumaan, ja matka eikun jatkuu! (Kyllä, olen itsekin tästä erittäin ihmeissäni, eihän optikkojemme mukaan näkö voi tuolla tavalla ihmeparantua) Mutta kyllä voi, olen sitä nyt itsekin todistamassa! 🙂
Lasit eivät ole siis sinullekaan mikään välttämättömyys tulevaisuudessa, ellet nyt sitten niillä pelkillä pokilla halua fiilistellä 🙂
Kivaa Joulun odotusta ja kiitos kivasta blogista! 🙂
25.11.2016
Kuulostaa ihmeelliseltä! Just sellaiselta mikä mua kiinnostaa. Varmasti tutustun!