MYYTY!

Kauppakirjat on allekirjoitettu ja unelmamme on vaihtanut omistajaa. Kauppojen kunniaksi syötiin pizzat ja korkattiin viinipullo.
Ja ostimme hetken mielijohteesta uuden kodin.
 
2h + k + terassi + tooosi iso tontti

Tai, no kesäkodin nyt ainakin.

Tuntuu kuin elefantti olisi hypännyt selästä. Omakotitalo on nimittäin noin 527 kertaa kalliimpi kuin uusi telttamme. Sen 15 kiloa tuntuvat repussa perhosen siiviltä, satojen tuhansien velkataakkaan verrattuna.

Ja tontin rajat on vaihdettu mahdollisuuteen mennä minne vain. Eihän sitä omasta talosta raaskisi minnekään noin vain lähteä! Ja pelakuutkin pitäisi kastella, ja takkaa lämmitellä.

Maisema terassilta

Hienojen maisemien lisäksi, yksi teltalta vaadittu ominaisuus on helppo pystytys. Kodin rakentaminen kun on yksi parisuhdetta eniten rasittavista elämänvaiheista. No, tällä kertaa se kävi nopeasti ja vailla aviokriisiä.

Yksi pitkäaikainen unelmakin toteutui. Mietin lapsena, että olisiko mahdollista yhdistää kaksi makuupussia vetoketjuilla. Onhan se!

Ensimmäinen telttayö elämän lähtöruudussa onnellisesti takana. Makuupussissa on oikein mukavaa kahdestaan. Ja kolmistaan.

Vauvan lisäksi minut herätti yöllä kesäsateen ropina, pari ukkosen jyrähdystä, lintujen laulu, epävireinen kukko ja yksi telttaan törmännyt ampiainen. Kivaa vaihtelua!

Olen myyty. Mennään yhdessä kohti huomista.

Mamma, etanoillakin on aina koti mukana! 

39 Comments

  1. Rosa
    3.8.2012

    Ihanaa 🙂 Onnea teille! Telttailu on parasta, nauttikaa!

    Vastaa
  2. Tanja
    3.8.2012

    Hienoa, onnea! Meillä on oma talo myynnissä ihan samoista syistä. Toivottavasti saadaan se pian myytyä, niin pääsen nauttimaan tuosta samasta vapauden tunteesta 🙂 Kyllä pieni koti ja isot unelmat on parempi kuin toisin päin!

    Vastaa
  3. Viki
    3.8.2012

    Onnea uuteen telttakotiin ;-). Telttailin aikoinaan paljon lasten kanssa, se on mukavaa. Ja nukutti niin hyvin, ettei ikinä!

    Vastaa
  4. 22
    3.8.2012

    Jes! Onnea! Olen onnellinen puolestanne! Varmasti helpotti kovasti ja nyt voi jatkaa rennommin eteenpäin! 🙂
    Ihanaa kesää ja kiitos tästä mahtavasta blogista, jonka uusia kirjoituksia aina innolla odotan!

    Vastaa
  5. 22

  6. sofi
    3.8.2012

    Miten voi myydä hometalon niin, ettei joudu loppuiäkseen maksumieheksi?
    Voi vapauden tunne kärsiä….

    Vastaa
  7. Mildred
    3.8.2012

    Onnea! 🙂
    Pidän kovasti blogistasi, ja postauksistasi!
    Hyvää kesää! 😀
    Ps. Telttailu on todella hyvää vaihtelua elämään 😉

    Vastaa
  8. jan
    3.8.2012

    Jopa juppijengi eka pakkasilla taas etsiskelee halogeenivalaistua sisätilaa.

    Vastaa
  9. Tylleröinen
    4.8.2012

    Maria Ja Reino asuvat teltassa!!!! Lukee Iltalehdessä 😀
    Jos käyttäisin teinilyhenteitä, tähän kohti tulisi ”LOL”
    On se kaunista kuinka iltapäivälehdet tekevät euroja maalaamalla asiat ihan omilla ehdoillaan.
    Mutta tsemppiä Maria ja perhe!!
    Harvoin seuraan blogeja, saati kirjoittelen tällaisia kommentteja.
    Pidän nöyrästä ja kauniista persoonastasi.
    Terveisin kotiäiti joka on myös keväällä tehnyt ”aika toivottomat asuntokaupat” 😀

    Vastaa
  10. Tylleröinen

  11. Tane
    4.8.2012

    En ikinä veisi alle vuoden ikäistä asumaan telttaan koko kesäksi.. Aika vastuutonta lapsen äidiltä ja isältä, mutta sellainen kuva minulle jäi myös teistä Iholla-sarjan perusteella.

    Vastaa
  12. sosiaalityöntekijä
    4.8.2012

    lastensuojeluilmoitus pamahti. voitte odottaa yhteydenottoa hyvin pikaisesti.

    Vastaa
  13. Telttailija
    4.8.2012

    Voi Tane, mikä hätä lapsella on teltassa? Ihan hyvin pystyy asumaan kesäaikaan! Kyse on enemmänkin omasta asenteesta.

    Vastaa
  14. what
    4.8.2012

    En nyt oikein ymmärrä, miksi kesällä teltassa asuminen on asia, josta pitää ilmoittaa lastensuojeluviranomaisille. Ratkaisu ei liene pysyvä, ja ainakin itse näkisin asian niin, että lapsi on luultavasti onnellisempi asuessaan teltassa onnellisten ja iloisten vanhempien kanssa kuin isoäidin nurkissa riitelevien vanhempien kanssa.

    Vastaa
  15. SIIS HUHHHHUHH
    4.8.2012

    Kyllä taas ihmiset jaksaa sättiä ja puuttua toisten elämään! Ennemmin olisin huolissani monesta muusta asiasta kuin huolehtevien ja rakastavien vanhempien kanssa teltassa asuvista lapsista. Tsemppiä Maria!

    Vastaa
  16. höpsis
    4.8.2012

    Ei he nyt koko kesää siellä teltassa asukkaan?!
    Mikä sen mukavampaa ja terveellisempää kuin nukkua raittiissa ilmassa,nukkuuhan vauvatkin rattaissa,niin talvella kuin kesällä. Ennen nukuttiin paljonkin teltoissa kesällä ja varmasti moni perhe telttailee vielä tänäkin päivänä,mikäs sen kivempaa tapaa viettää yhdessä aikaa!
    omituista vouhotusta nykypäivänä joka asiasta!
    Niin ja onnea talon myynnistä! 🙂

    Vastaa
  17. mistä kiikastaa?
    4.8.2012

    Siis mistä noin iso haloo ? ettekö hyvät ihmiset ymmärrä, etteivät Maria ja Reino tekisi mitään, mikä tekisi pahaa heidän lapsilleen ? aikamoista puhetta nämä ”En ikinä veisi alle vuoden ikäistä asumaan telttaan koko kesäksi.. Aika vastuutonta lapsen äidiltä ja isältä, mutta sellainen kuva minulle jäi myös teistä Iholla-sarjan perusteella. ” siis mitä ihmettä ? kuka on puhunut koko kesästä ? nyt on herranjumala elokuu, ei kyllä ole kesää enään kuin pari viikkoa! ”Aika vastuutonta lapsen äidiltä ja isältä, mutta sellainen kuva minulle jäi myös teistä Iholla-sarjan perusteella” miksi minulle jäi semmoinen kuva sarjasta, etteivät he koskaan tekisi mitään vastuutonta, varsinkaan, mikä koskee omia lapsiaan, jotka ovat saaneet pitkän odotuksen jälkeen ? Ja ei ole ennenkään sossut puuttuneet asiaan, jos telttailee pari viikkoa ? Tällä kommentilla halusin vain ilmaista tukeani Mariaa, Reinoa, Fideliä ja Lunaa kohtaan, niin monet itkut iholla-sarjan aikana itkin, kun heitä seurasin TV:stä. Voin sanoa suoraan, että nuin hyväntahtoisia ihmisiä, kuin nämä, saa hakemalla hakea… Tsemppiä vain koko perheelle, ja ottakaa ilo irti telttailusta ! 🙂

    Vastaa
    1. Maria
      9.8.2012

      Kiitos!
      Ei ole yhteydenottoja sossusta vielä tullut…
      Kaikkea hyvää!

      Vastaa
  18. mistä kiikastaa?

  19. Mari
    5.8.2012

    Sun blogin lukemisesta tulee niin hyvälle mielelle 🙂
    Ja ihana kesäkoti. Meidänkin oli tarkoitus ostaa kesäkoti, mutta loma ei mennytkään niin kuin oli suunniteltu ja kerrostalolähiössä kökitty :/
    Aurinkoisia elokuun päiviä!

    Vastaa
    1. Maria
      9.8.2012

      Kiitos! No, ei me olla kuin kaksi kertaa päästy telttailemaan.
      Voihan sitä vielä elää kesää elokuussakin… Aurinkoa tosiaan!

      Vastaa
  20. mariiaaaa
    6.8.2012

    Hei oikeasti ihmiset hyvät, tuskin maria tarkoitti tällä tekstillään, että he asuisivat ihan päänsääntöisesti teltassa.. Välillä vois vähän miettiä ennen kuin rupee hiekoittaa ja uhkailee ilmoituksilla lastensuojeluun. Itse sain käsityksen, että Maria kirjoitti vitsikkääseen sävyyn tulevasta kodista. Eiköhän Marian perheellä ole ihan oikeakin asunto, missä he asuvat 🙂
    Tsemppiä Marian perheelle ja onnea asunnon myynnin johdosta.

    Vastaa
    1. Maria
      9.8.2012

      Kiitos!

      Vastaa
  21. Mannaryyni
    6.8.2012

    Me tykätään myös telttailla 🙂 Ihme kommentteja…
    yhdestä kommentista tuli mieleen, että asutteko keskenänne nykyään, ette enää siellä äidilläsi?

    Vastaa
    1. Maria
      6.8.2012

      Kiitos ihan kaikille kommenteista. Ihan omassa kodissa asutaan. Huh, onneksi!

      Vastaa
    2. Maria
      9.8.2012

      Ihan omassa kodissa.

      Vastaa
  22. yksinäinenäiti
    6.8.2012

    ”myyty” Voisinpa iloita samaa. On todella uuvuttavaa myydä omaa kotia, jonka piti olla se meidän hyvä koti, mutta olosuhteiden ja taloustilanteen takia se ei voikaan olla meidän koti 🙁 Kun vaan pääsisi eteenpäin! Ihanaa lukea näitä Marian kirjoituksia. Omat pienet suht samalla ikäerolla ja oli lohduttavaa ja mukavaa seurata teidän elämää Iholla sarjassa.

    Vastaa
    1. Maria
      9.8.2012

      Toivottavasti menee pian kaupaksi. Aikaa siihen menee enemmän tai vähemmän, mutta elämästä kannattaa nauttia silti.

      Vastaa
  23. 22
    6.8.2012

    Maria, voisitko kirjoittaa blogikirjoituksen, jossa kertoisit positiivisesta elämänasenteestasi, mistä se kumpuaa, millä pidät sitä yllä yms.. 🙂 Tahtoisin oppia yhtä positiviiseksi ja iloiseksi kuin sinä. 🙂 Tai ainakin yrittää! Anna vinkkejä! 🙂 Iloa elämään! Miten jaksoit vaikeimpinakin aikoina?

    Vastaa
    1. Maria
      6.8.2012

      Kiitos vinkistä. Varmasti kirjoitan!

      Vastaa
  24. tapsa
    6.8.2012

    Siis missä toi teltta on, jonkun toisen maalla vai? Ettekö tiedä että on laitonta majoittua pysyvästi toisen maalle

    Vastaa
  25. HAHAHA! :D
    12.8.2012

    Toi Tane ja tapsa on varmaan sama henkilö ja koittaa saada riitaisaa keskustelua aikaiseksi 😀 Tuskin on tosissaan tuollasta kirjottanu tai sit on ihan uuno hahaha 😀

    Vastaa
    1. Maria
      17.8.2012

      Hulluja piisaa…

      Vastaa
  26. mazza
    16.8.2012

    Paljon onnea Maria ja Reino + perhe!
    Ihanaa, että pääsette eteenpäin elämässä.
    Meillä antaa ratkaisut vielä odotuttaa itseään. Eli purkaako vai korjaako hometalon…Mutta eiköhän meilläkin iloksi vielä muutu joku kaunis päivä.

    Vastaa
    1. Maria
      17.8.2012

      Kiitos. Rohkeutta ratkaisuihin!

      Vastaa
  27. mazza
    16.8.2012

    Paljon onnea Maria ja Reino + perhe!
    Ihanaa, että pääsette eteenpäin elämässä.
    Meillä antaa ratkaisut vielä odotuttaa itseään. Eli purkaako vai korjaako hometalon…Mutta eiköhän meilläkin iloksi vielä muutu joku kaunis päivä.

    Vastaa
  28. Elma
    20.8.2012

    Luen ihmeissäni näitä haukkumiskommentteja. No, jos joku oikeasti on lastensuojeluilmoituksen tehnyt, niin eipä siitä tässä tilanteessa mitään seuraa. T. Oikea lastensuojelun sosiaalityöntekijä.
    p.s. luen innolla Maria blogiasi ja samastun sinuun monessa kohtaa!

    Vastaa
  29. Talosguruko
    7.9.2012

    Asuntokupla on sitten romahtamassa? Kauheitahan nämä nykyiset ylitiiviit talot ovatkin, ja tehty huolettomasti vettä jo valmiiksi sisällä. Rakentamisen byrokratia vaan lisääntyy, lupia lupia ja lupia mutta laatu laskee, hinta nousee.

    Vastaa
  30. […] Niinpä mökkeilyn sijaan me nykyään telttailemme. […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top