

Hyvinvointia uudesta näkökulmasta
Lapset opettavat vanhempiaan. Mutta kuinka moni uskaltaa oikeasti kuulla tai katsoa, mitä kummallista kakarat vanhemmistaan kaivavat esiin pienillä tahmaisilla sormillaan?
Puolitoistavuotiaaksi asti poikamme lausui vain sanojen ensimmäisen tavun. ”Pa” tarkoitti palloa, paitaa, pastaa ja paikkaa. Olimme ihmeissämme (ja ylpeydestä sekaisin), kun matkalla Barcelonassa poika yhtäkkiä vaihtoi tavuista monisanaisiin lauseisiin.
Yksi asia kuitenkin ihmetytti ja nauratti. Vielä noin puoli vuotta sitten poika vastasi aina kysymyksiin sanalla ”niin”. Haluatko lisää maitoa? -Niin. Haluatko pukea postimiestakin? -Niin.
Aloin miettiä missä vika. Kuuntelin itseäni. Huomasin, että vastaan itse kysymyksiin aina niin. -Niin. En halua pahoittaa kenenkään mieltä enkä paljastaa mielipidettäni. Haluan pitää tilanteen avoimena. Savolainen kiero luonteenpiirre kenties?
Reino on yrittänyt kovistella minua tästä. ”Sano suoraan mitä ajattelet ja haluat!”. Ja vastaan tietenkin ”niin”. Aivan kuin kivi-sakset-paperi -pelissä olisi neljäs ase, joka voittaa kaikki. Ja miestä ärsyttää.
Uusimmat opit itsestäni olen saanut vauvalta. Kymmenkuisemme on oppinut pudistamaan päätään ja sanomaan ”ei”. Ja minä kun olin lukenut kasvatusoppaasta, ettei ensimmäisenä vuotena pitäisi kieltää lasta lainkaan.
Olen kai kymmenen kuukautta hokenut viattomalle vauvalleni ei. EI saa nousta seisomaan syöttötuolissa. Ei saa syödä paperia. Ei saa ottaa vessaharjaa. Ei saa purra veljeä. Ja taas, EI saa nousta seisomaan syöttötuolissa ja EI älä syö paperia! Surullista. No, olenpahan päässyt niin-ongelmasta!
Voisin luovuttaa juuri saamani Maailman paras äiti -mitalin vauvan ensimmäisen leikin takia. Se oli puhelinleikki. Tästä päättelen vauvamme nähneen minun aina vain sanovan ei sitä, ei tätä ja haloo, kuka siellä. Ja minä olen kesällä sitä paitsi yrittänyt vähentää puhelimen näpertämistä.
No, kyllä tämä kai tästä. Joskus vaan tulee näitä päiviä.
This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.
Opi mielen voimasta, kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja kemikaalipihistä arjesta.
22.7.2012
Haikeana muistelen tämän luettuani oman poikani ”niin” -ikää.
Nyt hän on jo 14, pitempi kuin äitinsä, äänenmurros päällä ja lempirepliikki: ”onko sulla joku ongelma?” 🙂
22.7.2012
mä NIIN muistan Iholla -sarjan mukavan kohtauksen jossa sinä Maria istut poikasi kanssa keittiön pöydän ääressä, ja juttelet pojalle että: ”pitäis siellä talolla vielä rapata..” Fidel sanoo kokoajan: ”Niin” ja välillä oikein muikealla intonaatiolla: ”Nii-in” 🙂 se oli tosi hauska kohtaus! kiva lukea sun blogia täältä Espanjasta käsin.
23.7.2012
Niinpä. Hauska kuulla, ja terveisiä Espanjaan!
27.7.2012
Hauska kirjoitus!! Meillä tuo NIIN on HÄH! Se kuulostaa niin hauskalta 2 veen suusta.