Designpääkaupunkivuonna Helsingissä tapahtuu paljon myös lapsille. Eräänä sadepäivänä en keksinyt lapsille muuta ohjelmaa, joten tallustelimme Paviljongille. Kuten yleensä, menotietojen selailun sijaan luotin sattumaan. Osuimmekin onnekkaasti Sarjakuvakeskuksen työpajaan.
Poikamme valitsi maalattavakseen tietysti sankareistaan suurimman, Batmanin. Sitä maalattiin ihailtavan hartaasti ja huolella. Vihdoin löysin mukavaa ja helppoa päivänvietettä ilman kitinöitä, joiden armoille uhmaikäisemme on tänä kesänä heittäytynyt liian usein.
Palasimme kotiin yltäpäältä maalissa, suojatakista huolimatta. Eteisen lattialla kirjeiden seassa kiilsi musta lappunen. Maalaava posteljoonimme huomasi heti sankarinsa ja luuli, että hänet on kutsuttu katsomaan Batman-elokuvaa. Mukaan otettaisiin mehua vihreässä nokkamukissa ja popcorneja.
Voi itkua, kun selitin, mitä ikäraja ja 12 tarkoittaa. ”Minä olen jo iso ja minua ei pelota. Minua ei pelota lainkaan! Mamma, minä sanon sen niille!” Niin, mutta. Kulta pieni se ei ole…
Esikuvia
ensi-illoissa
Olen ulkona monista pop-jutuista. Luulin tähän asti, että Robin on Kissanaisen nimi. Lisäksi en ymmärrä taistelu- ja tappelukohtauksia. Kirjaimellisesti, en ymmärrä. En vaan pysy mukana. Kuka nyt löi ketä? Kumpi on voitolla? Miksi auto lensi ilmaan ja räjähti? Miten tuo tyyppi voi nyt juosta ja hypätä rotkon yli, vaikka sitä juuri äsken puukotettiin. Sen pääkin oli vielä vähän lytyssä.
Sen lisäksi, etten ymmärrä taistelukohtauksia, en käsitä miksi väkivaltaa kuvitetaan niin yksityiskohtaisesti. Mitä hyötyä, tai edes iloa, on siitä, että tiedämme miltä näyttää, kun luoti lävistää ihmisen mistä milloinkin? Eikö mielikuvitus riittä hätkähdyttämään?
Surullinen tapaus, joka sattui toisaalla saman elokuvan ensi-illassa liittyy tähän pohdintaan. Elokuvissa, telkkarissa, musiikissa kuin uutisissakin meille syötetään kaikenlaisia mahdollisia tarinoita. Kun oma mielikuvitus ei riitä ratkomaan ongelmia, ihminen valitsee jostain tutusta, keksitystä tai oikeasti tapahtuneesta, valmiin ratkaisun. Jos väkivaltaisia malleja on paljon tarjolla, on olemassa suurempi todennäköisyys sille, että joku jossain valitsee äärimmäisen ratkaisun.
Ja taas koko maailma saa tietää. Ja taas saamme lisää tarinoita tarinoiden joukkoon.
Silti Yön ritari -elokuva oli ihan hyvä. Ihan hyvä supersankarielokuvaksi, joita olen aina pitänyt aikamoisena hömppänä. Se olisi kuitenkin ollut yhtä hyvä ja paljon vähemmän puuduttava, jos väkivaltakohtauksia olisi typistetty reilusti.
Täällä liimaillaan nyt Batman-tarroja. Mietin, saisikohan elokuvasta mitenkään kolmevuotiaalle sopivaksi sensuroitua versiota? Poikamme ei millään jaksaisi odottaa kymmentä vuotta nähdäkseen lepakkomiestä ja sen hienoja härveleitä.
Se minkä voi kuvitella, useimmiten myös tapahtuu. Niin kävi myös minulle ja kengilleni.
Jostain syystä koko leffaillan ajan pelkäsin, että kahdentoista käyttövuoden jälkeen mummolta saadut charlesjourdanini hajoavat juuri tänään. Ja niin tietenkin kävi!
Elokuvateatterin rappusissa hajosi ensimmäinen remmi. Siitä hetkestä pelkäsin toisen kengän kohtaloa. Kotiovella viimein napsahti toinenkin kenkä. Jaahas, ja aamulla suutariin.
Share This
27.7.2012
Siis tuskin malttaa odottaa näitä sun tekstejä, olet vaan niin ihana ja olis mahtavaa jos jossain ohjelmassa tulisit taas myös tvhen 🙂 lisää tekstiä 🙂 toivottavasti kengät tuli kuntoon
27.7.2012
Kiitos! Aurinkoa!
27.7.2012
Siis tuskin malttaa odottaa näitä sun tekstejä, olet vaan niin ihana ja olis mahtavaa jos jossain ohjelmassa tulisit taas myös tvhen 🙂 lisää tekstiä 🙂 toivottavasti kengät tuli kuntoon
28.7.2012
Ihanaa lukea sun blogia! 🙂 Minä en kanssa yhtään ymmärrä taistelukohtauksia ja väkivaltaa elokuvissa ja TV:ssä, enkä haluaisi että sellaisia meillä kotona katsotaa. Oma isäni pakeni sotaa kotimaastaan, ja minusta on ihan tolkutonta että täällä missä on rauha, kuunnellaan aseiden paukuttelua huvin vuoksi..?! Surullista.
1.8.2012
”Robin on Kissanaisen nimi”, ihana. 🙂
20.9.2012
Oma pieni poikani on myös hulluna batmaniin ja huomasin että vuoden 1960 batman leffa on mukavan leppoinen väkivallaltaan, vähän hutaistaan toista nenään, mutta ei mässäillä liialla verellä tai muulla.
Jokerikin on ihan ok siinä suhteessa että tarjoilee itse panttivangilleen teetä ja vielä ilman jekkuja 🙂
21.9.2012
Loistava vinkki, kiitos! Pitääpä etsiä toi leffa.
22.6.2013
Voi, voin täysin samaistua tuohon, että en _ymmärrä_ tappelukohtauksia, en pysy perässä. Muutenkin samaa mieltä, että väkivaltaa on liikaa ja vie turhan paljon aikaa tärkeämmiltä asioilta. Joka tapauksessa, Yön ritaria pidin aivan huippu elokuvana, olen tainnut sen katsoa yhteensä 3 kertaa, se jo kertoo jotakin. Kerrassaan vain hämmästyttävä. Naurattaa myös sinun ja Reinon yhteiskuva, voisin kuvitella miten olet valittanut olevasi aivan liian ylipukeutunut mieheesi verrattuna, miten ette nyt mätsää yhtään ja miten on typerä olo olla niin hienoksi pynttäytyneenä toisen näyttäessä lähinnä..no..en nyt keksi kuvaavaa sanaa. Mutta et valittaisi kuitenkaan liian tosissaan, enemmän leikillään.. toisaalta en tunne sinua niin hyvin että voisin tietää totuutta 🙂
24.6.2013
Eihän mulla ollut kuin musta mekko!