Painajainen iholla

Ilmeisesti blogikollega Demin tatuointitarina jäi pyörimään päässäni. Heräsin aamulla hikisenä, sydän kurkussa pompottaen. Nostin heti peittoa ja katsoin jalkojani: olo helpotti hieman. Ei kuvia ihollani – se oli vain pahaa unta.
Näin unta, että olin ottanut tatuoinnit jalkapöytiini. Unessani tatuoija oli luonnostellut suuntaviivoja ja piirtänyt ihooni merkkejä. Kun hän oli lataamassa neuloja, heräsin.
Minulla on jonkinasteinen tatuointifobia. Ei riitä, ettei itselläni ole mustetta. Jostain syystä verenpaineeni nousee, kun näen tatuoituja ihmisiä, varsinkin lähietäisyydeltä.
Tämän pelon paljastaminen on minulle aika suuri juttu, sillä en missään nimessä halua arvostella muiden hyvin perusteltuja valintoja tässä asiassa. Tämä ei ole minulle esteettinenkään kysymys. En pidä tatuointeja (tai ainakaan kaikkia) rumina.
Jostain syystä minä silti reagoin näin. Pelkään, että tatuoinnit tarttuvat tai että tatuointien läheisyys saisi minut hairahtamaan ja ottamaan yhden, kuten unessani kävi.
Tiedän, että tämä on aivan totaalisen järjenvastaista!
Ei aina ole ollut näin. Joskus teini-ikäisenä kai ajattelin, että ”olisipa makeeta ottaa tatska”. Äitini osoitti ulko-ovea ja sanoi: ”Tuosta et tule sisään jos otat tatuoinnin”.  Jotain hyötyä äidistäkin joskus on. Nyt olen onnellinen, etten ottanut tatuointia. Olisi kamalaa kulkea tribaali selässä. Mieluummin näyttelen vaikka aikuisiän akneani.
Haluan pitää itselläni mahdollisuuden riisuutua kaikesta. Rakastan olla alasti. Jos olisin tatuoitu, naulitsisin itseeni merkityksiä, arvoja, mielipiteitä – typeriä, mitättömiä merkkejä omasta egostani.
Joka ikinen aamu haluan herätä vapaana olemaan jotain muuta kuin eilen olin.

P.S. Painajainen oli myös Hell’s Kitchenissä järjestämäni 30-vuotissynttärit. Ei tullut ruokaa, ei. Olen siis kavereineni mukana jaksossa 5, joka on nyt nähtävillä Maikkarin Katsomossa
Kuva on tästä haastattelusta, joka tehtiin ennen kuvauksia. Ja aikaahan nyt taas on! Ollaan enimmäkseen alasti. Heh heh.