Etkö ymmärrä?

Saimme uuteen kotiin muuttaneen tuttavaperheen pianon pitkäaikaishoitoon. Harjoittelen Etkö ymmärrä? -kappaletta. Lapset eivät ymmärrä, mistä kappaleesta on kyse. Minä en ymmärrä, mikseivät pienet tahmasormet voisi antaa minun harjoitella rauhassa. Reino ei ymmärrä, miksi soitan nuoteista. Miksi yritän soittaa nuoteista.
Koko perhe yrittää ymmärtää meidän kaksivuotiasta.
Keittiössä
– Miten sä TAAS kaadoit maidon pöydälle? sanon äkkipikaisesti, ihan turhan vihaisena.
– Nuna ei ymmärrä maitolasia, tyttö sanoo päätään pyöritellen, käsiään levitellen. – Nuna haluaa mattaraa (puoli vuotta sitten se oli tättärää).
– Sano saisinko makkaraa, sanon tällä kertaa kärsivällisesti. –Pyydä kauniisti.
– Joo. Tiitos Nunalle.
– Ole hyvä.
– Tiitos ruatapöydästä, tyttö sanoo kiivetessään alas syöttötuolia.
– Saat luvan poistua pöydästä, sanon ja jään pyyhkimään pöytää.
Lastenhuoneessa
– Eiiii! Luna otti mun Elsan (tiikeripehmolelun), isoveli huutaa raivona.  – Ei saa ottaa kädestä, vaan pyydä kauniisti: saisinko Elsan? veli opettaa.
– Joo.
– Ei kun sano sä! veli opettaa taas.
– Sä, tyttö näpäyttää ja lähtee juoksemaan Elsa kädessään. – Ota tiinni maranini! (Ota kiinni mandariini)
Sohvalla
– Nunalle metto, metto mulle. NYT. Luna on pittuinen pirtetta. Oi.
– Äiti lukee nyt. Soita vaikka leikkipuhelimella, ehdotan tytölle.
– Henrit on tautana. Henrit on totitoti toti tautana, tyttö sanoo puupalikkaan. – Haloo, mitä tuuluu Henrit? Hyvin tuuluu. Hei hei.
– Nyt metto. Nuna on pirtetta.
– Äiti lukee nyt. Ota vaikka lääkärilaukku, sanon ja yritän keskittyä vielä hetken kirjaan.
– Äitipupu on pipi. Äiti ei tuule mitään, tyttö sanoo surkealla äänellä.
– Joo, sanon ja käännän viimeiselle sivulle. –Tutki äitipupun korvat.
– Joo, tyttö sanoo ja katsoo leikki-instrumentilla korvaan. – Täällä on auto!
Hämmentäviä onnentunteita. Jatkan pianotreenejäni. Toivon, etteivät naapurit kuule. Lapset pimputtelevat, leikkivät ukkosta ja pikkulintua. Siihen vielä mä lisäsin, että sinusta välitän.