Purjehdus lasten harrastuksena – Näin purhehduksen voi aloittaa

Luontoharrastus kaupungin keskustassa on mahdollinen!

En olisi ikinä, ikimaailmassa uskonut, että purjehduksesta tulee lastemme harrastus. Lapset aloittivat purjehduksen jo pari-kolme vuotta sitten, pojan parhaan kaverin innostamana. Ystävä kuitenkin lopetti harrastuksen, mutta meidän lapset jatkoivat ja heistä on tullut innokkaita purjehtijoita. Pikkusiskokin purjehtii jo toista kesää.

On ollut varsin kiinnostavaa kurkata itselle täysin tuntemattomaan purjehduksen maailmaan. Minulle ei olisi tullut pieneen mieleenkään, että myös lapset voivat purjehtia ja että purjehdus on ihan ympärivuotinen harrastus. Kerron tässä postauksessa millainen harrastus purjehdus on osoittautunut olevan.

Purjehdus harrastuksena – näin lapsi voi aloittaa

Upea meri saaristoineen ympäröi Helsinkiä, kuten muitakin Suomen kaupunkeja. Meri on monen kodin lähellä, mutta oikeastaan aika harva hyödyntää merta rantakävelyiden ja uimisen lisäksi. Sisämaassa purjehdusta voi harrastaa järvivesillä. Ainakin lapsuuteni kotikaupunkini Kuopion Kallaveellä sekä Tampereella harrastetaan junioripurjehdusta.

Meidän lapset ulkoilevat ja nauttivat harrastuksesta merellä säässä kuin säässä aina kun meri ei ole jäässä. He aloittivat harrastuksen HSS-purjehdusseurassa noin viisi- ja kuusivuotiaana, mutta aloittaa voi hyvin vuosia vanhempanakin. Silloin kannattaa aloittaa purjehdusleirillä.

HSS:llä purjehduksen voi aloittaa kahdella tapaa:

  • liittymällä alkeisryhmään, joka harjoittelee viikoittain
  • osallistumalla viikon mittaiselle päiväleirille

Meidän lapset aloittivat harrastuksen osallistumalla keväällä alkaneeseen alkeisryhmään ja viikkoharjoituksiin, mutta suosittelen myös todella lämpimästi viikon päiväleirejä. Leirin jälkeen harrastusta voi sitten jatkaa viikoharjoituksissa. Jotkut myös harrastavat purjehdusta vain kerran kesässä leirillä. Ei sekään ihan huono vaihtoehto ole!

Viikkoleirit ovat erinomainen tapa tutustua purjehdusharrastukseen matalalla kynnyksellä. Esimerkiksi HSS:llä järjestetään tänä kesänä kaksi leiriä:

Viikkotreenit jatkuvat läpi kesän. Harjoituksissa voi käydä 1-3 kertaa viikossa.

Purjehdusta säässä kuin säässä – Talvisin myös sisätreenit

Mielikuva on, että purjehduskausi olisi Suomessa kovin lyhyt, mutta hyvin varustetut lapset purjehtivat huhti-toukokuun alusta lokakuuhun. Treenit alkavat yleensä heti kun jäät ovat lähteneet. Pari kertaa meidänkin lapset ovat purjehtineet lumisateessa, mutta se ei kyllä ole vähentänyt innostusta.

Kun meri on jäässä, harrastus jatkuu sisällä viikottain. Talvisin on fysiikkatreenejä, teoriatreenejä sekä oheisharjoittelua. Oheisharjoittelu voi olla esimerkiksi viikottaiset yleisliikuntatreenit trampoliinisalilla tai uimakoulu. Harjoitukset järjestetään usein lähialueen kouluissa tai liikuntapaikoissa.

Varusteet ja harjoitukset

Purjehduksessa saattaa olla elitistinen leima, mutta itseasiassa se ei ole harrastuksena niin kallis, kuin voisi luulla. Omaa jollaa ei todellakaan tarvitse hankkia, vaan yleensä seuroissa on optimistijollia, joita lapset käyttävät treeneissä.

Muutkin varusteet voi saada edullisesti. Ensimmäisen vuoden meidän lapset taisivat purjehtia märkäpuvuissa. Syksyllä ja keväällä, kun vesi on kylmää on kuitenkin välttämätöntä hankkia kuivapuku. Jep, minäkin tiedän nykyään, mikä näiden pukujen ero on: märkäpuvussa kastuu, jos tippuu veteen ja kuivapuku pitää (toivottavasti) täysin kuivana.

Varusteet eivät ole tulleet meille kalliiksi, koska olen hankkinut kaikki märkäpuvut ja kuivapuvut lapsille käytettyinä. Myös pelastusliivit eli pellarit ostin seuran kirpparilta. Hanskoja ja muutamat kengät olen ostanut uusina veneilykaupasta. Ulkomaisista nettikaupoista voisi kuulema saada lasten varusteet suomalaisia kauppoja edullisemmin.

Tässä meidän tytöllä on märkäpuku
Taustalla olevalla pojallamme ja keskimmäisellä tytöllä on kuivapuku

Parhaat palat purjehduksesta

Parasta antia purjehdusharrastuksessa on ollut voiman tunne, jonka lapset ovat saaneet. Lapsista on myös välittynyt itsevarmuus ja luottamus omiin taitoihin, kun he ovat oppineet itse ohjaamaan venettä säässä kuin säässä.

Esimerkiksi tyttäremme yksi isoimmista kokemuksista on, kun hän purjehti kesäleirillä viisivuotiaana Kaivopuistosta Suomenlinnaan jätskille. Voi sitä vapauden tunnetta, kun tuuli puhaltaa purjeisiin ja aurinko paistaa ja määränpäänä on jätskikiska Suokissa!

Minähän voin vain kuvitella, miltä purjehtiminen tuntuu, koska en ole koskaan purhjehtinut. Mutta lasten ilmeestä voin nähdä että se on SIISTIÄ!

Sekin on ollut kiva huomata, että en ole ainoa vanhempi, joka ei tiedä mitään purjehduksesta. Purjehdusharrastus vaatii hieman hommaa vanhemmilta, sillä seuran talkoisiin tulisi osallistua pari kertaa kaudessa. Vastapalkaksi olen kuitenkin saanut ihania ystävyyssuhteita mukaviin vanhempiin. Joukossa on jopa todella aktiivivanhempia, jotka eivät itse ole vielä purjehtineet. Onneksi seura järjestää myös aikuisten alkeisleirejä, sellaiselle olisi tarkoitus minunkin vielä joku vuosi mennä.

Uskon, että purjehdus myös tuo tietynlaista luonteen lujuutta. Harrastuksessa on jotain samaa, kuin lapsuuteni rakkaimmassa harrastuksessa, ratsastuksessa. Molemmissa ollaan ulkona ja tekemisissä luonnonvoimien kanssa. Merellä allokko ja ilma kun voi olla mitä vaan eikä siinä auta kiukuttelu tai voivottelu, kun valmentaja päättää että keli kelpaa purjehtimiseen.

Myös jokavuotiset jollankaatotreeni ja pelastusharjoitukset Lohjan Meriturvassa ovat jääneet mieleen. Purjehduksessa opitaan tärkeää tietoa vesiturvallisuudesta ja vastuusta. Ja tietenkin lapset ovat saaneet myös paljon kavereita harrastuksen kautta.

Junnupurjehdusta löytyy ainakin täältä:

Purjehtia voi ainakin näillä paikkakunnilla:

  • Helsinki
  • Espoo
  • Kauniainen
  • Kirkkonummi
  • Porvoo
  • Lahti
  • Oulu
  • Turku
  • Tampere
  • Tuusula
  • Lohja
  • Kuopio

Suomen Optimistijollaliiton sivulta löydät listan kaikista paikkakunnista ja seuroista, joilla on optimistitoimintaa. Itse suosittelen tietenkin helsinkiläisille lämpimästi ainakin HSS:ää, koska sen toimintaan olen nyt tutustunut.

Tiesitko sinä, että lapsetkin voivat purjehtia? Voisitko harkita lapsen viemistä purjehdusharrastukseen? Vai purjehditaanko teillä jo? Millaisia kokemuksia teillä on tästä harrastuksesta.

Kuvat on Linnanmäkiregatasta, joka on yksi optimistijollailijoiden vuoden huipputapahtumista. Leikkimielisen kilpailun jälkeen kaikki pääsevät tietenkin Linnanmäelle.

Seuraa blogia tästä

11 Comments

  1. Nimetön
    17.5.2018

    Meidän lapset purjehtivat meripartiossa. Jollien lisäksi siis matkapurjehditaan lippukunnan suurilla ja pienemmillä aluksilla. Samalla opitaan yhdessä tekemistä.

    Vastaa
    1. Maria
      17.5.2018

      Ihana! Meripartiota myös harkitsimme, mutta aloitettiin sitten HSS kaverin takia.

      Vastaa
  2. Anna
    17.5.2018

    Hei! Ihana kirjoitus ja todella ihana harrastus. Minua kiinnostaisi kyllä tietää tarkemmin, että paljonko harrastus konkreettisesti kustantaa? Joskus muistelen jostain hintoja selanneeni ja kyllä silloin vaikutti hurjan kalliilta. Olisikohan 5-vuotias sopivan ikäinen aloittamaan?

    Vastaa
    1. Maria
      17.5.2018

      Tästä näkee aloittelijoiden harjoitusmaksuja. Meidän tytär sai aloittaa viisivuotiaana, mutta hän taisi olla poikkeustapaus. Suositellaan kai kuuden vuoden ikää, mutta jos on tosi tosi reipas niin voi aloittaa jo viisivuotiaanakin.
      https://holvi.com/shop/helsingforssegelsallskap/section/hss-juniors/hss-harjoitusmaksut-2018/opti-fun/

      Vastaa
      1. AnnaNa
        18.5.2018

        Kiitos linkistä. Pakko kyllä todeta, että harrastuksena todella kallis. Meillä kahden työssäkäyvän aikuisen ja kolmen lapsen perheessä ei ole mahdollisuutta laittaa koko vuoden harrastuksiin yhteensä sellaista summaa kuin esim. tuo leiri ja loppuvuoden purjehdukset 620€ kustantavat. Eikä lähipiirissäni ole ketään, joka oikeasti yhden lapsen harrastukseen tuollaisia summia laittaisi, eikä kata edes koko vuotta. Lisäksi varusteet, kyllä ne käytetytkin maksaa.

        Tuo jutussa ollut ”Purjehduksessa saattaa olla elitistinen leima, mutta itseasiassa se ei ole harrastuksena niin kallis, kuin voisi luulla.” lause saa kyllä minut hieman miettimään, että pidätkö purjehdusta oikeasti kohtuuhintaisena harrastuksena? Siis ihana harrastus toki ja olisi ihanaa, jos lapsillani olisi mahdollista itse valita. Mutta heille emme voi edes tarjota tätä vaihtoehdoksi, eikö varmasti kovin monessa muussakaan keskiluokan perheessä.

      2. Maria
        18.5.2018

        Ei purjehdus toki ilmaista ole, mutta edullisempaa ilmeisesti kuin jääkiekko, taitoluistelu, ratsastus tai jalkapallo.

        ”Jääkiekko ja uinti kevensivät urheilijanuorukaisen vanhempien kukkaroa keskimäärin noin 3 000 euroa vuodessa, jalkapallo parilla tonnilla. Omaa luokkaansa olivat yli 5 000 euroa maksava taitoluistelu ja kymppitonnin ratsastus.”

        Varusteisiin on mennyt kahden vuoden aikana n. 140€, siinä on käytetyt ja uudet varusteet yhteensä. Tässä siis tietoa harrastusten hinnoista. https://yle.fi/urheilu/3-9615066

        Monet luulevat että jokaisella pitäisi olla oma vene, mikä ei siis pidä paikkaansa.

      3. emmanen
        22.5.2018

        En tiedä onko myös harrastusmaksuissa ero pk-seudun ja muun Suomen välillä räjähtänyt suureksi, mutta en oikeasti tiedä mitä noin eskari- tai alakouluikäinen voisi ihan tosissaan harrastaa niin että se maksaisi kaikkine kuluineen reilusti alle satasen kuussa… Siis treenit, varusteet ja mahdolliset leirit, kisat tms.

        Kuten kirjoitettu, jäälajit on monta tonnia vuodessa, futis maksaa myös pari sataa kuussa, laskettelussa kausikortit ja varusteet myös satoja ja satoja euroja jne. Käsittääkseni myös voimisteluseurat ja tanssiseurat maksaa aika paljon.

        Kertokaa ihmeessä tänne jos on lajeja joita voi lapsena harrastaa ”vakavissaan” eli tarkoituksena oikeasti oppia ja tulla hyväksi jossain, ehkä kilpaillakin, niin että kustannukset oisivat vain kymppejä / kk.

      4. Maria
        23.5.2018

        Joo, mulla ihan sama havainto. Tanssikin on varsin kallis harrastuksena, vaikkei vaadi kuummoisia tiloja/varusteita.

      5. Nimetön
        24.5.2018

        Meidän kylässä pelataan lentopalloa ”tosissaan” 20 euroa / kausi. Siinä jää jo rahaa ostaa pelikengät ja treenivaatteet ennen kuin kokonaissumma nousee tuhansiin euroihin.
        Samaan hintaan voi harjoitella lisäksi vaikka yleisurheilua tai hiihtoa.

        Kamppailulajien alkeiskurssit maksavat 60 euroa/kausi. Pukua ei alkeiskurssille vielä tarvitse ostaa, mutta se kustantaa 20 euroa.

        Tanssi- ja voimisteluhareastuksiin edullisempia vaihtoehtoja löytyy esimerkiksi kansalaisopistoista.

        Toinen kysymys sitten onkin, pitääkö lapsen harrastaa ylipäätään mitään taitolajia tai seuraurheilua? Monipuoliset miikuntataidot kun ovat yksittäisiä lajitaitoja tärkeämpiä ja monipuoliset liikuntataidot hallitakseen ei seuroja tarvita. Omistaa toni pitää siinäkin, esimerkiksi lenkkitossut, luistimet ja polkupyörä, mutta tekeminen itsessään on ilmaista.

      6. kiipeilijä
        30.5.2018

        Kiipeily on suhteellisen edullinen laji, jota voi suht edullisesti harrastaa tosissaan ja kilpailla. Ainakin pääkaupunkiseudulla on junnuillekin valmennusryhmiä. Hinnat hiukka vaihtelee seuroittain, mutta Helsingissä 3 ohjattua treenikertaa viikossa (mikä on mun mielestä lapselle jo tosi paljon!) tekee koko vuodelle jaettuna vain vähän päälle satasen kuussa jos oikein laskin. Ja varusteet ei paljoa maksa. Hyvä koko perheen harrastus, suosittelen!

      7. Maria
        30.5.2018

        Kiipeily on kyllä hauskaakin! Ollaan käyty lasten kanssa Kiipeilykeskuksessa silloin tällöin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top