Pahoittelut taas kirjoitustauosta. Opinnot alkoivat ja rakennusterveysmaailma tempaisi mukaansa. Mitä tahansa teen, teen sen täysillä. Nyt pääni on täynnä höyrynvastuksia ja lämpötilaindeksejä. Sekä kaikenlaisia kiehtovia tutkimusmenetelmiä.
Olin koko viime viikon kotona vain iltaisin, jotka nekin menivät rakennusfysiikka-aiheisia tehtäviä laskiessa.
Poissaolo kostautui viikonloppuna. Olimme puistossa leppoisalla eväsretkellä (kevättuuli 10 metriä sekunnissa). Kun eväsleivät oli syöty, poika olisi halunnut vielä jäädä ulos. Kun hetken päästä lähdimme kotia päin. Poika lähti kävelemään vastakkaiseen suuntaan ”eri reittiä”. Ajattelin, että kyllä hän lopulta kääntyy ja juoksee meidät kiinni. Mutta ei. Hän käveli korttelin päätyyn ja kääntyi toiselle kadulle, niin etten enää nähnyt koko tyyppiä.
Juoksin etsimään poikaa. Neuvottelut käynnistyivät.
Kävin läpi kaikki sovittelutaktiikat: ”sä voit ensi kerralla valita reitin”, ”mennään kotiin ja tehdään jotain kivaa”, ”nyt kuule, sä olet iso ja sun pitää totella”… Istuin kaivonkannelle ja totesin, että ihan kivahan tässä kadunkulmassakin on viettää päivä.
Lopulta en enää keksinyt muuta ratkaisua kuin metri kerrallaan kantaa rimpuilevaa ja huutavaa poikaa, potkulautaa ja rullalautaa, samanaikaisesti kolmannella kädellä rattaissa istuvaa pikkusiskoa työntäen.
Pääsimme ulko-ovelle. Vastarinta oli vieläkin voimissaan. Poika ei suostunut tulemaan rappukäytävästä sitään. Painoin käytävän oven kiinni ja jätin pojan rappukäytään. Pillahdin itkuun ensimmäistä kertaa kuukausiin.
Tajusin, että tämä oli viimeinen kerta, kun kykenen fyysisesti pakottamaan esikoisen ”tottelemaan”. Kasvattaminen on helvetin vaikeaa.
Viiden minuutin päästä poika ja naapuri (myös kahden pienen lapsen äiti) soittivat ovikelloa. Minä ja poika halattiin. Sovittiin.
Illalla sain lahjaksi tomeran potretin. ”Äiti”.
Ja samaan aikaan huhtikuun Kaksplussassa on juttu ”Haluamme kasvattaa älykkäitä lapsia”. Kuinka ristiriitaista…
Share This
7.4.2014
Maria! Täällä kohtalotoverisi 🙂 Tämä kotiäitiys on ollut kyllä haastavin duuni (samalla ihanaa, samalla kamalaa) missä olen ollut…riittämättömyyden tunne jne. kai kuuluu myös tähän äidiksi kasvamiseen, mutta kyllä sitä vaan välillä täytyy irrottautua ja upota vaikka tänne blogiisi hetkeksi, niin jaksaa ottaa uuden uhman vastaan. Kyyneliltä ei ole täälläkään vältytty, mutta onneksi vielä huumori tallella ja kesä kulman takana! Voimia! Ps. Ihan mahtavaa, jos jaksat/ehdit opintojesi ja kaiken muun ohella vielä kirjoittaa tänne, yksi päivittäisistä rutiineistani on nimittäin kurkata, mitä sinne tänään kuuluu 🙂
7.4.2014
Kiitos! Ihana kuulla. Yritän aina pusertaa jotain tännekin! Vaikka sitten viimeisistä ajatuksen rippeistä…
7.4.2014
Maria! Täällä kohtalotoverisi 🙂 Tämä kotiäitiys on ollut kyllä haastavin duuni (samalla ihanaa, samalla kamalaa) missä olen ollut…riittämättömyyden tunne jne. kai kuuluu myös tähän äidiksi kasvamiseen, mutta kyllä sitä vaan välillä täytyy irrottautua ja upota vaikka tänne blogiisi hetkeksi, niin jaksaa ottaa uuden uhman vastaan. Kyyneliltä ei ole täälläkään vältytty, mutta onneksi vielä huumori tallella ja kesä kulman takana! Voimia! Ps. Ihan mahtavaa, jos jaksat/ehdit opintojesi ja kaiken muun ohella vielä kirjoittaa tänne, yksi päivittäisistä rutiineistani on nimittäin kurkata, mitä sinne tänään kuuluu 🙂
7.4.2014
No, eiköhän niistä ihan viisaita tule 😉 Mä seison tänään tunnin hytisemässä kerhon pihalla itkevän esikoisen kanssa 🙂 ”Jee!”.
Kauniit kuvat! Ja jes, on se aika kuukaudesta kun saa käydä lehtikiskalla! 🙂
7.4.2014
Wau, mitä kuvia! Niiiiin tuttu tilanne meidän kolmevuotiaan kanssa. Pikkuveli 7kk jää usein rattaisiin yksinään istumaan, kun rynnistän isosiskon perään, joka juoksee rappuset ylös metsään ja vastustaa koko ruumiillaan, kun on jotakin päättänyt. Tuplarattaat vois olla kivat joissakin tilanteissa, mutta toisaalta tyttö kyllä jaksaa kävellä vaikka kaksi kilometriä helpostikin, jos vain haluaa.
7.4.2014
Ihanat maalaukset! Ja kiva naapuri. 🙂 Toi tahtojen taistelu on kyllä niin uuvuttavaa, meillä väännetään nyt kaksi kertaa päivässä lääkkeen ottamisesta, ja mulla ei meinaa hermo riittää. Lupasin huomenna ostaa keksejä, katsotaan jos niillä lahjominen onnistuisi – tähän mennessä on vain uhkailu ja kiristys olleet käytössä, aika huonolla menestyksellä.
8.4.2014
Huh, ihan kamalaa kun on päättänyt ettei ikinä sorru uhkailuun, lahjontaan tai kiristykseen. Vielä kamalampaa on kun mikään näistä ei tehoa. MITÄ SITTEN TEHDÄÄN?
8.4.2014
Ihanat maalaukset! 🙂
Täällä bloginaapurissa on välillä samanlaisia tappeluita – viimeksi tänään aamulla tarhassa.
Opinnoista kiinnostaisi kuulla myös täälläkin. Itsekin kun opiskelen, niin vertaistuki olisi joskus tarpeen. 🙂
8.4.2014
Kiitos! Ja tervetuloa ”naapuriksi”!