Joni Lappalainen on haastanut Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy:n oikeuteen sisäilmasairastuttamisista sekä tuottamuksellisesta toiminnasta. Joni kirjoittaa juttusarjaa Kemikaalitutkaan asian edetessä.

Asian pääkäsittely alkaa Keski-Suomen käräjäoikeudessa huhtikuun 20. päivä.

OSA I Oikeustaistoko? Homesairasko?

Joni, sun ois parasta ottaa lomaa et saat stressii alas. Joni, hengitä paperipussiin ku sä hyperventiloit. Joni, rauhoitu, ota ihan iisisti. Joni, kaikki on ihan hyvin.

––

Kuulostaako tutulta? Ehkä, ehkä ei. Voisinpa itsekin sanoa ettei, mutta valitettavasti nämä kaikki ovat arkipäivää ryhmälle yhteiskunnan usein hylkäämiä kansalaisia – ympäristöyliherkille. Tai näin ainakin moni meistä kokee, hyljeksintää nimittäin. Osalla tämä näyttäytyy vaikeuksina löytää sopivaa asuinsijaa, osalla taas esimerkiksi ilkeinä katseina tai ylimielisinä asenteina työ- tai opiskelupaikoilla. Uskallanpa väittää jo näin juttusarjani alussa suurimman osan meistä kuulleen jotakin yllämainitun muotoista useamman kuin yhden kerran joko oman tai läheisensä sairastumisen jälkeen. Olisi siis täysi valhe kieltää ja vastata: ”En, en ole kuullut. Mitä oikein meinaat?”

Kyllä, minäkin olen ympäristöyliherkkä, ja olen sairastunut altistuttuani mikrobitoksiineille opiskellessani paikallisessa korkeakoulussa useampi vuosi takaperin. Nyt saatat kohottaa kulmiasi ja olla kenties jopa huvittunut lukemastasi. Tai vastavuoroisesti saatat huokaista ajatellen: ”Ai, sinäkin.” Lieköhän mikään sairaus jakaa näin paljon yhteiskuntaa kahtia? Mutta liekö mitään ongelmaa todellisuudessa ratkaistaan tutustumatta ydinajatukseen? (» Moni kakku päältä kaunis, mutta sille en pane painoa.. »)

Ympäristöyliherkkyys on joka tapauksessa vakava yhteiskunnallinen ongelma. Ja kirjoittaessani vakavasta, tarkoitan huomattavasti vakavampaa kuin julkisessa keskustelussa annetaan tällä hetkellä ymmärtää, sillä sairaus todella vaikuttaa usean yksilön kykyyn suoriutua arkiaskareistaan. Tässä vaiheessa tämä kaikki saattaa kuulostaa korvaasi vaikealta käsittää. Älä huoli, niin minullekin sairastumisen ensiaskeleilla. Kaiken tämän hyväksyminen kovien oireiden keskellä ei tosiaankaan onnistunut muutamissa päivissä- tai viikoissa. Ei varsinkaan kun olin siihen saakka elänyt suhteellisen energistä ja aktiivista elämää. Kai sitä kieltämällä tavallaan toivoi ongelmien katoavan.

Eivät kadonneet.

––

Ensimmäinen askel olikin ongelman hyväksyminen. Seuraavaksi saavutettiin ymmärrys siitä, ettei ole tämän kyseisen ongelman kanssa yksin. Kolmanneksi ryhdyttiin toimiin haitan minimoimiseksi. Eräänlaista luovaa ongelmanratkaisemista. Valitettavasti monet saavuttavat kolmannen kohdan liian myöhään, ja niin kävi myös minulle. Ei mennyt kuin joitakin kuukausia, kun sain diagnoosin muun muassa epilepsiasta, kroonisesta väsymysoireyhtymystä, kilpirauhasen vajaatoiminnasta, astmasta, migreenistä, allergioista ja monikemikaaliyliherkkyydestä. Ja nämä kaikki todettiin homeperäisiksi. Systemaattisen etenemisen vuoksi tämä ei kuitenkaan enää ollut maailmanloppu, sillä olin ymmärtänyt ympäristöyliherkkyyteni jo tätä ennen.

Kyllä, kaksi kolmesta suomalaisesta koulusta kärsii sisäilmaongelmista.

Olin kuitenkin sairastunut vakavasti, eikä sille asialle voinut enää mitään. Oli turha pyristellä, saati haikailla menneen perään, sillä elin nyt useiden tablettien varassa. Eivätkä nämäkään tabletit ratkaisseet kaikkien sairauksieni lähtökohtaa: mikrobitoksiineja, kemikaaleja, ydinajatusta. Kyetäkseni elämään edes jollain tavoin inhimillisesti, oli väistämättä muutettava myös länsimaisia elintottumuksia ja vältettävä lisäaltistumista. Vahvat lisäravinteet ja probiootit tulivat ravinnevähäisen ruoan rinnalle sekä puhtaiden kasviksien ja hedelmien määrä kasvoi. Nyt, jo neljä vuotta myöhemmin, elän yhä tällä tavoin. Kuten niin moni meistä.

––

Olen jo vuosikausia vaikuttanut aktiivisesti yhteiskunnallisessa toiminnassa. Aloitin opiskelijajärjestötoiminnasta toisella asteella ja etenin sieltä myöhemmin aina kaupungin lautakuntiin saakka. Sisäilmaongelmat ovatkin yksi nykyajan kiihkeimpiä kuntapoliittisia keskustelykysymyksiä. Eikä ihme, sillä eritoten ympäristöyliherkät sekä heidän lähipiirinsä vaativat turvallisia koulu- ja työtiloja. Viranomaisten kanta on ollut, ja on yhä, selvä: ongelmia ei ole, vaikka oireilevia olisi kymmenittäin. Saatat yhä pyöräyttää silmiäsi epäuskoisena, mutta ohjeistan etsimään käsiisi sisäilmakysymyksiä koskevan uutisartikkelin mistä tahansa päin Suomea. Päätös oikeuskäsittelystä syntyi juuri näiden asenteiden sekä ympäristöyliherkkien kokemusten myötävaikuttamana. Siinä määrin uskon oikeudenmukaisuuteen. Niin uskoo myös perustuslaki.