Isänpäiväunet ja yllätysvieraat

Vein mieheni isänpäivänaattona yllätysillalliselle Ravintola Solnaan.

Tänään olemmekin sitten viettäneet isäinpäivää hämärässä tunnelmassa. Perheemme on kohdannut menetyksen ja kevyt krapula minut.
En nyt jaksa kertoa itsestäänselvyyksiä. Luettelen tässä jo aamupäivällä alta pois suoritetut pakolliset toimenpiteet: ”Paljon onnea vaan iskä!”-herätyslaulu, lasten itsetekemät lahjat, ruokapöydän kokonaan kattava aamiaisbufee ja yhteinen ulkoiluhetki harmaassa puistossa.
Iltapäivällä omistauduimme hämärälle ja päiväunille. Totisesti olemme nauttineet tästä hiljaisuudesta, oleilusta ja toisistamme. Kukin tyylillään:

Vanhimman pojan lisäksi päivänsankarin kunniaksi saapui muitakin yllätysvieraita.
Vihanneslaatikosta, kyssäkaalin kyljestä löytyi kaunis kotilo. Ajattelimme sen pökränneen jääkaappiin, mutta salaatin nähdessään se kurkotti sarvensa.
Ilo lasten silmissä toi vilpitöntä valoa muuten harmaaseen päivään.
”Meillä on vihdoin oma lempieläin!”
”Ei kun lemmikkieläin!” -korjasi isoveli.
Syötimme sille salaattia ja vesipisaroita. Tunsimme kotilon kuuluvan perheeseemme katsoessamme sen verkkaita liikkeitä. Se tuntui olevan yhtä hitaalla kuin mekin tänään.
Hienoa, vihdoin meillä on lemmikkieläin, jonka avulla voi tutustuttaa lapset elämän kulkuun! En vain tiennyt että kaikki kävisi niin nopeasti…

Yhtäkkiä ovikello soi ja saimme lisää yllätysvieraita: mummo ja isomummo astelivat rymistellen eteiseen ja siitä keittiöön. Jatkoin ruuanlaittoa. Taas kalaa ja juureksia uuniin. Pesin ja revin salaatinlehtiä suureen kulhoon.
Ja muistin.
Petteri! Petteri on hävinnyt!
Etsimme hädissämme kaikkialta. Googlasimme, kuinka nopeasti etana liikkuu. Kuinka suurella alueella pitää varoa astumista uuden perheenjäsenen päälle? Pelkäsimme joka askeleella pientä, mutta karmivaa rusahdusta…
Vilkaisin uuniin. Lohi, kyssäkaali, porkkanat, perunat ja juuriselleri olivat saaneet hieman väria pintaan. Mutta uunissa oli muutakin.
Pahin oli tapahtunut. Petteri oli kiivennyt uunivuoan reunalle, kun viskoin kasviksia vuokaan. Nyt se makasi uunin pohjalla kotelo kohti taivasta.
Valkosipulivoikin oli unohtunut, joten Petteristä ei saisi ruokalajia. Joku kerta valmistan vielä Escargots à la Bourguignonnea, ihan vaan meidän etanan kunniaksi.
 

”Sen nimi olisi voinut olla Petteri Punakuono, koska se paloi poroksi. Sarvetkin sillä oli. Huomenna on kyllä pouta.” -Poikamme 3v
Kaunista huomista siis ja onnea vielä isille!