Minimoi kynttilänpolton terveysriskit

Usein kuvitellaan, että kaikki mitä on tehty ennenvanhaan, kuten kynttilöiden poltto, on turvallista tai jopa terveellisempää kuin sen moderni vastine. Joskus saattaa kuulla jopa sanottavan, että kynttilän polttaminen puhdistaa ilmaa.

Lukuisten tutkimusten mukaan kynttilöiden polttaminen kuitenkin pilaa sisäilmaa. Kauneinkin kynttilä tuottaa sisäilmaan terveydelle haitallisia haihtuvia orgaanisia yhdisteitä (VOC-yhdisteitä) ja pienhiukkasia.

Oikeilla toimenpiteillä voidaan kuitenkin minimoida hiukkas- ja muut päästöt ja nauttia kynttilänvalossa tunnelmoinnista kohtuudella.

Vaha, värit, lyijy ja tuoksut

Kynttilöitä valmistetaan yleensä sulattamalla vahaa muottiin, jossa on sydänlanka. Kynttilän valamisessa voidaan käyttää monia erilaisia vahoja. Yleisimmin kynttilöitä tehdään raakaöljypohjaisesta parafiinistä tai kasvi- tai eläinpohjaisesta steariinista (joka voi olla myös geelimäistä).

Kynttilöitä voidaan valmistaa myös hunajantuoksuisesta, luonnollisesta mehiläisvahasta, tai vaikkapa soijavahasta. Steariini voi olla valmistettu eläinperäisistä materiaaleista, joten vegaanien kannattaa olla selvittää kynttilöiden raaka-aineiden alkuperä.

Ympäristön kannalta parasta olisi polttaa kynttilöitä, jotka on valmistettu uusiutuvista raaka-aineista. Raakaöljyä ei pidetä uusiutuvana luonnonvarana, sillä sen muodostumiseen menee tuhansia vuosia. Kaupassa tietoisen kuluttajan kynttilävalintoja auttaa Joutsenmerkki. Esimerkiksi Joutsenmerkityt Havi-kynttilät on valmistettu 90% uusiutuvista raaka-aineista.

Värikkäät kynttilät saattavat sisältää raskasmetalleja. Polttaessa värien sisältämät raskametallit vapautuvat sisäilmaan hiukkasina ja kulkeutuvat keuhkojen kautta elimistöön.

Kynttilän väriaineen lisäksi lyijyä voi olla kynttilän sydänlangassa. Kanadalaistutkimuksen mukaan kahden tunnin oleskelu tilassa, jossa paloi kynttilöitä, joissa on metallinen sydänlangan vahvike, aiheutti terveydelle vaarallisen lyijyannoksen. Myös lääkärien terveyskirjastossa on julkaistu tutkimus sydänlankojen lyijystä ja niiden vaikutuksesta terveyteen. Kynttilälankojen vahvikkeena käytetään muun muassa sinkkiä, lyijyä, tinaa ja kadmiumia.

Lahtisen vahavalimoon asiantuntijan mukaan suomalaisisten kynttilöiden sydänlangoissa ei ole raskasmetalleja. Kaupoissa kuitenkin myydään paljon ”esimerkiksi aasialaisia halpiskynttilöitä”, joiden sydänlangoissa voi olla haitallisia aineita. Metallilanka nimittäin tehostaa huonolaatuisen kynttilän palamista. Ohuenohut metallilanka on kudottu sydänlangan sisälle niin että sitä on mahdoton havaita. Esimerkiksi geelikynttilöissä on usein vahvistettu sydänlanka. Geelikynttilöiden on raportoitu myös vapauttavan sisäilmaan bentseeniä sekä muita haitallisia kemikaaleja.

Joutsenmerkityt kynttilät eivät sisällä raskasmetallien lisäksi tuoksuaineita eikä muita haitallisimpia kemikaaleja. Tuoksukynttilöiden on jo moneen kertaan todettu olevan terveydelle vaarallisia. Tuoksukynttilöiden hajuaineet voi aiheuttaa esimerkiksi päänsärkyä, pahoinvointia, astma- tai allergiaoireita. Tutkimuksen mukaan tuoksukynttilää ei tarvitse edes sytyttää, vaan haitallisa kemikaaleja vapautuu vaikka kynttilä olisi sytyttämättömänä huonetilassa. Sytytettynä tuoksukynttilöistä vapautuu kaikkien tavanomaisten ”kynttiläpäästöjen” lisäksi myös formaldehydiä. VOC-yhdisteiden lisäksi tuoksukynttilöistä todennäköisesti muitakin haitallisia kemikaaleja.

Pienhiukkaset

Pienhiukkaset ovat se, mistä eniten puhutaan, kun puhutaan kynttilöiden terveysriskeistä. Pienhiukkasia pidetään yleisesti suurimpana ympäristön terveysriskeistä. Kynttilöiden polttaminen on yhtä epäterveellistä kuin passivinen tupakanpoltto. Kynttilänpolton vaaroista ei jostain syystä kuitenkaan varoiteta lapsiperheitä, toisin kuin vaikkapa passiivisen tupakoinnin vaaroista. Huonolaatuiset kynttilät aiheuttavat tietenkin enemmän pienhiukkaspäästöjä kuin laadukkaat kynttlät, mutta myös kynttilän käytöllä voi vaikuttaa pienhiukkasten määrään.

Joskus myös erityisen laadukkaat kynttilät aiheuttavat pienhiukkasia. Esimerkiksi mehiläisvahalevystä rullatut, käsityönä tehdyt kynttilät voidaan mieltää laadukkaiksi. Ikävä kyllä löyhästi tehdyt kynttilät palavat hyvin epäpuhtaasti.

Pienhiukkaset aiheuttavat ongelmia etenkin sydän- ja verisuonitaudeista kärsiville. Pienhiukkaset kulkeutuvat nimittäin keuhkoista verenkiertoon. Myös astmaatikot, allergiset ja esimerkiksi sisäilmasta sairastuneet saattavat jopa kokea hengittämisen epämiellyttäväksi tilassa, jossa palaa kynttilä.

Polttotapa

Vähiten pienhiukkasia sisäilmaan tulee, jos kynttilän sijoittaa ulos: vaikkapa parvekkeelle, kuistille tai pihalle. Toinen hyvä paikka kynttilöille on takka, sillä hiukkaset ja muut päästöt kulkeutuvat hormia pitkin taivaan tuuliin.

Vetoisa ikkunalauta on ehkä huonoin paikka sijoittaa kynttilä. Kynttilä savuttaa enemmän, jos liekki lepattaa. Kynttilän liekkiä kannattaa siis seurata. Kun kynttilä palaa tasaisesti, eikä liekki heilu, päästöjä tulee vähiten. Kynttilän voi myös yrittää sijoittaa niin, että ilmavirta kulkee lyhintä tietä poistoilmahormiin. Näin voi pienentää hengitettävien hiukkasten määrää.

Ennen sytytystä kannattaa varmistaa, ettei sydänlanka ole liian pitkä. Sydänlankaa voi tarvittaessa lyhentää, jopa palamisen aikana. Sopiva mitta sydänlangalle on yleensä noin 1 cm. Jos sytyttää jo poltetun kynttilän, nokeentunut osa sydänlankaa kannattaa leikata pois. Lapsille kannattaa opettaa, että liekkiä ei häiritä (puhallella tai sammuteta), sillä silloin kynttilä savuttaa ja silloin kynttilästä vapautuu eniten pienhiukkasia.

Kynttilänpolton pikaopas:

  • Polta mieluiten kotimaisia, Joutsenmerkittyjä tai muita laadukkaita kynttilöitä
  • Älä polta sisällä ”halpiskynttilöitä” tai tuoksukynttilöitä, mehiläisvahasta rullaamalla tehtyjä kynttilöitä
  • Sijoita kynttilä ulos, takkaan tai lähelle poistoilmaventtiiliä
  • Älä sijoita kynttilää vetoisaan paikkaan, tai paikkaan jossa ohikulkevien ihmisten aiheuttama ilmavirta häiritsee liekkiä
  • Tarkkaile liekkiä – lepattava liekki palaa epäpuhtaasti
  • Huolla kynttilän sydänlankaa polton aikana ja ennen polttoa. 1 cm riittää! Jos sydänlanka on liian pitkä, kynttilä palaa epäpuhtaasti. Langan voi lyhentää saksilla kynttilän palaessa.
  • Muista paloturvallisuus!
  • Sammuta kynttilä liesituulettimen alla. Sammuttaessa päästöjä vapautuu paljon.
  • VINKKI: Jos saat lahjaksi huonolaatuisia kynttilöitä, polta ne ulkona!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top