Rodríguez ja leski

 


Espanjan kielessä on termi miehelle, joka jää kaupunkiin töihin muun perheen paetessa kuumuutta lomalle. Mies on silloin Rodríguez”.
Rodríguezinä on vapaa arjen tylsyydestä, vaimon kotkotuksista ja lasten kiukutteluista. Silloin mies hoitaa kotityöt tyylillään, jos ollenkaan. Työpäivän jälkeen mies on sitäkin vapaampi. Hän käy ulkona kuin poikamies ja tapaa ystäviään, jotka ovat myös rodríguezseinä.
Suomessa vastaava ilmiö määritellään surullisemmin. Moni jää kesäleskeksi, kun perheen lomia ei saada järjesteltyä samalle kuukaudelle. Töihin jäänyttä harmittaa ja lomailevilla on ikävä.
Minäkin olen leski, harjaantunut keikkaleski. Tänä kesänä keikkoja on ollut onneksi kohtuullisesti, joten hetkellinen leskeys on tuntunut vain mukavalta vaihtelulta kesäarkeen.
Keikkaleskeyden
hyviä puolia

  • saa mennä nukkumaan niin aikaisin kuin huvittaa (Yleensä viettämme iltaisin kahdenkeskeistä laatuaikaa ja katsomme katsomme leffaa, jonka kesken nukahdan.)
  • saa itse päättää päivän ohjelman
  • voi värikoodata lasten vaatteet omiin vaatteisiin sopiviksi
  • voi lähetellä romanttisia tekstiviestejä puolison kanssa

 
Sitten pieni kuvakooste meidän lauantain lomakohteista.
 

Kuinka moni äiti osaa ollien?

"Kypärä päähän ja heti!"

Kun kissa on töissä, me hiiret syödään ravintoloissa.

Miksei vellipurkeissa ole enää pillejä?

Ei hetkeäkään rauhassa.

Kävimme Suvilahdessa skeittailemassa, syömässä Lämpö-ravintolassa sekä tutustumassa arkkitehtiopiskelijoiden ”festareiden” tuotoksiin.
"Mamma, haisee pahalle!"

Intiaaniteltta oli tehty jalkalistoista ja pressusta.

Reino on nyt lentokoneessa nokka kohti kotia. Huomenna mennäänkin töihin koko perheen voimin. Reino juontaa Skidit Festarit -lastentapahtumaa ja pitää siellä Bongo Rock -keikan. Minä pidän Rakennetaan kaupunki! -arkkitehtuurityöpajaa. Lapset saa esittää kilttejä lapsia.
Tervetuloa, ehkä näemme siellä!

6 Comments

  1. Rosa
    28.7.2012

    Olipa hauska yllätys, tulette siis aivan naapuriin! 🙂 Saa näähdä törmätäänkö, paikalle ollaan tulossa kyllä!

    Vastaa
  2. Maria
    29.7.2012

    Tavattiinko? Toivottavasti oli hauska päivä!

    Vastaa
  3. Rosa
    1.8.2012

    Tosi kivaa oli, vaikkei törmättykään! Harmitti kyllä, että missasin Reinon keikan kun tyttö nukahti ja lähdettiin kävelylle vähän rauhallisempaan paikkaan! Illalla olisin sitten kuullut keikan ikkunasta kun asutaan vieressä, mutten sattunut olemaan kotona!

    Vastaa
  4. Taina
    4.8.2012

    Mäkin olen merileskenä aina 6viikkoa kerrallaan. Tähän on niin tottunut, että ei tuota edes ongelmaa. On kiva itse päättää mitä telkkarista katsotaan, vähemmän siivottavaa, eikä tarvitse motkottaakaan yhtään niin paljon kuin jos mies olisi kotona=D Tosin kaikki korjaushommat jää tekemättä kun ei omaa lainkaan teknillisiä taitoja.

    Vastaa
  5. Hanna
    22.6.2013

    Mitä nuo ensimmäisten kuvien pömpelit ovat, pakko kysyä?

    Vastaa
    1. Maria
      24.6.2013

      Ne on Pihlajasaaren uimakoppeja. Ihana paikka!

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top