Dynamiitista zen-mestariksi / Vieraskynä

Tässä blogihistorian ensimmäinen vieraskynä. Koulut, päivähoito, harrastukset ja niiden mukana arki ovat varmaan jo suurimmalla osalla lukijoista alkaneet rullata. Toivottavasti hermot eivät vielä ole kireällä, mutta kahdeksan aamut, pesukoneeseen kadonneet tarhatossut ja iltavillit takuuvarmasti yllättävät jossain vaiheessa syksyä. Tässä on ammattilaisen uudenlainen työkalu rauhalliseen arkeen.
Kerron myöhemmin, miten nämä opit toimivat meidän perheessä!

Miten kuulosuojaimet muuttivat minut rauhalliseksi vanhemmaksi

Haluan kertoa sinulle salaisuuden. Erään asian, jonka tajusin viime keväänä. Ja tämä oivallus on auttanut minua muuttumaan räjähtelevästä dynamiittivanhemmasta lähemmäs sitä lehmänhermo – zen-mestari -meininkiä, jota olen aina ihaillut. Uskon myös, että tämä huomioni voi auttaa myös sinua.
Olen puheterapeutti, FT, Katja Koski. Minulla on kaksi lasta, ihanaa tytärtä, jotka ovat syntyneet sopivasti parin vuoden välein. Vanhempi täyttää kohta viisi ja nuorempi on parivuotias. Työskentelen päivittäin vaikeimmin vammaisten lasten kanssa. Heillä on paljon erilaisia haasteita sekä puheen että muidenkin kehityksen osa-alueilla. Olen työssäni hyvä, pystyn muuttamaan näiden lasten käyttäytymistä helposti. Mutta kotona – no se oli eri juttu. Minua on aina kuvailtu nopeaksi ihmiseksi. Ja ne lehmänhermot – no ehkä ”lyhytpinnainen” on parempi termi kuvastamaan olemustani.
Viime syksynä minulla oli asiakkaana tyyppi, jolla oli paljon aistiyliherkkyyksiä. Hän ei pitänyt melusta, eikä voimakkaasta kosketuksesta. Hälinä sai hänet rauhattomaksi. Sain nähdä erään todella taitavan toimintaterapeutin (hei vaan Hannalle, jos tätä luet!) työskentelevän hänen kanssaan. Asiakkaalle laitettiin kuulosuojaimet suojelemaan kuuloa, ja ympäristöä rauhoitettiin oleellisesti. Asiakkaan toiminta järkevöityi kertaheitolla.
Jäin miettimään omaa aistimaailmaani. Olen hyvin auditiivinen ihminen – ehkä siksi minusta tuli puheterapeutti. Opin parhaiten auditiivisen kanavan kautta, olen ollut aina todella huono tekemään luentomuistiinpanoja enkä ole kokenut niistä juurikaan hyötyväni. Lasten saamisen myötä kuuloaistini on aika kovalla koetuksella. Lapset hälisevät, kuulen jatkuvasti kolinaa, kahinaa, rapinaa, itkua, huutoa. Kaikkea mikä rasittaa kuuloa. Iltaisin olen mieluiten hiljaisuudessa. Katson telkkariakin äänet pois.
Erään huudon täytteisen iltarutiinin lopussa (erityisesti minä huusin että ”nyt päät tyynyyn ja nukkumaan!”…) mieleeni iskeytyi yhtäkkiä vastaus siihen, miksi en jaksa pysyä rauhallisena lasteni kanssa. Minun kuuloaistini rasittuu liikaa päivän aikana ja lopuksi ainoa purkautumistapa on sama kuin sillä talvella tapaamallani asiakkaalla – tulen levottomaksi, en jaksa keskittyä ja lopuksi räjähdän.
Seuraavana päivänä lähestyin lasten nukuttamista eri näkökulmasta. Laitoin kuulosuojaimet päähän. Näytin idiootilta, mutta selätin kuuloaistin kuormittumisen ja sain lapset nukkumaan ilman huutoa (siis omaani 🙂 ) Kuten myös talvisella asiakkaallani, myös minun toimintani järkevöityi heti kun kuuloaisti saatiin kuriin! Ja tämä aistien ylikuorman hallitseminen on se salaisuuteni, jonka avulla tästäkin dynamiittivanhemmasta on vähitellen kuoriutumassa melkoinen lehmänhermo – zen-mestari.
Mitä siis teen nykyään eri tavalla?

Olen käynyt kaikki hankalimmat tilanteet läpi miettien näkö-, kuulo-, tunto-, haju-, tasapaino- ja sisätuntemusaistiani.  Esimerkiksi juuri tämä nukuttamisprosedyyri on ollut minulle aina vaikea. Olen jo itse väsynyt ja haluaisin päästä hiljaisuuteen saamaan sitä omaa aikaa. Siinä vaiheessa kuuloaistini on kuormittunut päivän touhuista, joten nykyään laitan kuulosuojaimet aina päähän ennen kun ryhdyn laittamaan lapsia nukkumaan.  Huolehdin, että olen iltaisin ravittu eli syön pienen iltapalan lasten kanssa. Näin huolehdin sisäaistituntemuksestani, eli nälän tunteesta. Tuntoaistini kuormittuu jos hoidan kahta lasta yhtä aikaa. Erityisesti pienempi haluaisi istua sylissä koko hammasharjaus – yöpuku – iltasatu -matkan ajan. Olen pyrkinyt siis siihen, että hoidan lapsi kerrallaan iltarutiinit läpi. Silloin kosketusta tulee vähemmän ja lapset eivät pyöri jaloissa yhtä aikaa.
Olen myös armollinen itselleni. Aistini ovat kovalla koetuksella. Jos hermostun, mietin mikä siihen on syynä ja voin yrittää korjata sen seuraavana iltana. Jo pelkkä aistikuorman tiedostaminen on auttanut minua ymmärtämään paremmin itseäni – ja samalla myös rauhoittamaan omaa toimintaani. Ajattelen mielessäni että nyt on liikaa aistikuormaa ja siksi minusta tuntuu näin ahdistavalta.
Mitä sinä voit tehdä?

Listaa ylös kaikki vaikeat tilanteet lasten kanssa. Kirjaa mitkä kaikki aistit kuormittuvat näiden tilanteiden aikana. Mieti myös oletko nukkunut ja syönyt tarpeeksi. Miten voit helpottaa kutakin aistia? Mieti tilanteen jälkeen auttoiko kokeilemasi keinot? Tämän jälkeen olisi kiva kuulla tuohon alle Marian blogin kommenttilaatikkoon, että oliko tästä neuvosta hyötyä ja mitä kikkoja käytit saadaksesi aistien ylivaltaa vähän vähemmäksi. Olen nimittäin parhaillaan kirjoittamassa kirjaa siitä, miten voit muutamalla helpolla askeleella muuttaa lapsesi käyttäytymistä ja omien aistien huomioiminen on tärkeässä osassa tätä MOPOksi kutsumassani menetelmässä. Kirjaani ja siihen liittyvään ilmaiseen mini-oppaaseen voit tutustua osoitteessa www.mammakaveri.fi.
Arabialaisen sananlaskun mukaan ”Vanhemmuus on helveteistä suloisin”. Nykyään meidän perheessä on vieläkin suloisempaa, kun olen viimein löytänyt lehmänhermoni ja sisäisen zen-mestaruuteni. Kuulosuojaimet päässä – tietenkin!
🙂 Katja
 
Maria jatkaa:
Oletko kokeillut vastaavaa tekniikkaa kotona?
Mitä mieltä olet Vieraskynä-konseptista, saako näitä olla lisää?