Hiihtoloman lintsarit

 
 
Kukkuu täältä äitiyden mustasta aukosta!

 
Enkö vasta äsken valitellut joululoman pituutta? Noh, hiihtolomahan se jo seuraavaksi kurkisteli kalenterissa. Pojan leikkikoulu menee ranskalaisen systeemin mukaan ja loma tuntui pitkältä kuin keskiaika
Ei ole mitään turhauttavampaa, kuin yrittää tehdä töitä. Tekeminen on ihanaa, mutta pelkkä yrittäminen stressaa järjettömän paljon. Siispä tein tenän ja heittäydyin mediapaastolle pariksi viikoksi sen sijaan, että olisin yrittänyt tehdä työjuttuja lasten kanssa.
Voisihan sitä tehdä hommia kun lapset nukkuu, mutta tiedättekö, tyttömme on oppinut nukkumaan ja minä nauttimaan yhtenäisistä öistä. En tällä hetkellä raaski tinkiä minuuttiakaan paksuista yöunista.
TASAN PUOLITOISTA VUOTTA YÖLLISTÄ KÄRSIMYSTÄ ON OHI!
Käytiinhän me lomalla Tapiolan uimahallissa uimassa ja tervehtimässä niitä ”yön yli levänneitä pullia” ja ai että nauratti! Enkä tuntenut pätkääkään kateutta!
Takaisin asiaan. Onneksi täällä on ollut uusia kiinnostavia bloggaajia viihdyttämässä teitä! Toivottavasti heillä on uudemmat tietokonteet, jotka toimivat tämän blogialustan kanssa paremmin.
Kymmenen vuotta vanha PowerBookini ei ihan pysy kyydissä, mikä aiheuttaa hermoromahduksen joka kerta, kun yritän kirjoittaa tänne…
 
 



 
Lomani saldoksi tuli 600m hiihtoa lasten isoisoäidin suksilla, parin lumilinnan suunnitelmat sekä kevyttä turhautumista muista arkkitehtisuunnittelutöistä.
 
Aina kun olen turhautunut, äitini muistuttaa, kuinka sitkeä olen. Sain sukset ekaluokkalaisena. Äitini hiihti kanssani pari kertaa lammen kiertävän lenkin. En suostunut lähtemään kotiin, vaan jäin tunneiksi hiihtämään yksinäni.
Kun tulin kotiin äitini kysyi, oliko kivaa. ”Oli ihanaa! Kaaduin ainakin sata kertaa!”
 
Sitkeydestäni huolimatta, en ole vielä edes uskaltanut katsoa, kuinka pian ja kuinka pitkä on tuleva pääsiäisloma… Ensiksi pitäisi saada kunnon voitelu tähän arkeen.
 
 
Seuraavaksi otan neuvoa-antavan merisuolakylvyn ja lähden hakemaan poikaa koulusta.
Ylös hangesta vaan!