ARVONTA! Myssy on cool ja lämmittää koko perheen päät

Kaupallinen yhteistyö MYSSYFARMI Kävin viime keväänä katselemassa Myssyfarmin uuden malliston julkaisua TRE-myymälässä. Olin tosi otettu, että minut oli kutsuttu paikalle, sillä suomalaisia kutsuttujen joukossa oli vain muutama. Suurin osa Myssyfarmin faneista kun on aasialaisia. Paikalla oli toimittajia ainakin Koreasta ja Japanista. Siellä suomalaiset Myssyt ovat todella cool. Mielenkiintoista! Mikä Myssyistä sitten tekee niin erityisiä?...

Kirjavinkit ja arjen kauniit esineet

Olen alkanut lukea paljon, ainakin entiseen minään verrattuna. Lapsena luin valtavasti, mutta melkein kaksikymmentä vuotta tahti oli ehkä noin pari romaania vuodessa. Minulla ei mukamas ollut aikaa lukea. Aivotreeni muutti kaiken, kuten Ylen haastattelussakin sanoin, vaikka elämämme on paperilla katsottuna aika kaoottista ja kiireistä, ei se tunnu siltä. Ja niin minulla on taas aikaa...

Ulkoilemaan ilman mikromuovia

Mikromuovista jaksetaan puhua, etenkin kosmetiikan yhteydessä. USA kielsi mikromuovia sisältävät kosmetiikkatuotteet ja siksi monia kosmetiikkatuotteita mainostetaan nyt muovittomina. Se on hyvä se! Itsekään en aio enää koskaan käyttää omalle tai lasteni iholle mitään muovia tai muuta petrokemian tuotteita sisältävää kosmetiikkatuotetta. Siinä on muun muassa yksi syy, miksi olen perustanut myös kosmetiikkaa myyvän nettikaupan. Kosmetiikan mikromuovista on tullut pahis, sillä useissa...

Lunta tai räntää – kenkäkaksoset Pomareissa

En ole erikoisen innostunut lasten vaatetuksesta. En varsinkaan niin, että hössöttäisin tiettyjen brändien tai tyylisuuntien kimpussa. En jaksa myöskään selata syksyn trendejä tai kiinnostua uusista printeistä. Minulle tärkeintä lasten vaatetuksessa olisi välttää keinokuituja (mikromuovi) ja PFC-yhdisteitä (ympäristölle ja terveydelle haitalliset kemikaalit). Mutta näiden molempien minulle tärkeiden periaatteiden noudattaminen on osoittautunut lähes mahdottomaksi ulkovaatteiden ja kenkien...

Pimeyden lapset

Pakko kertoa, mitä viikonloppuna tapahtui. Risukasaamme, eli helmikuisen harmaaseen Helsinkiin, paistoi aurinko pienen hetken verran. Ajattelin, että ihana mennä ulos, vaikka olimmekin päättäneet olla koko päivän sisällä (kaikilla on viikolla niin paljon menoa, että kiva joskus olla koko päivä aamusta iltaan sisällä tekemättä mitään). Puin lapsille villahaalarit, haalarit, kaulurit, lapaset, talvisaappaat ja pipot, niin...

Lumen koostumus ja onnen hiutaleita

Kiitos hyvistä juttuvinkeistä, joita sain edelliseen postaukseen. Kädet ovat todellakin olleet täynnä Kemikaalitutkan käynnistelyä viimepäivät. Onneksi viikonloppuna ehdin olla lasten kanssa moneen otteeseen luistelemassa ja pulkkamäessä. Luistelemassa on käyty parhaimmillaan kaksi kertaa päivässä. Asumme niin lähellä kenttää, että laitamme koko perhe luistimet jalkaan jo kotona. Aikuiset kävelemme kentälle suojissa ja lapset vedetään luistimet jalassa...

Pakkaseen ilman tekokuitua

 Yritän elää kuten saarnaan. Aion osallistua haasteeseen, jossa ei osteta yhtään vaatetta koko vuonna. Kun kerroin tästä Reinolle, hän sanoi, että eihän siinä ole mitään uutta. Jep. Ostan vaatteita todella harvoin. Mutta kyllä olen joka vuosi jotain ostanut. Tänä vuonna olen pohtinut paljon tekokuituja. Tekokuidut ovat muovista valmistettuja kankaita, joita käytetään todella paljon vaateteollisuudessa. Muoviset...

Tuntematon sotilas

Hei tuntematon lukija! Pahoittelen, minulla ei ole sinulle ystävänpäiväksi alekoodia tahi arvontaa. On vain vaatimaton ilmoitus, että välillä on yllättävän antoisaa kirjoittaa muutamille tutuille ja suurelle joukolle tuntemattomia. Alkuun ajatus oli pelottava. Nyt ei enää. Tunnutte tutuilta. Nyt tarvitsen kuitenkin omaa aikaa. Mutta se ei johdu sinusta. Perheemme on lähdössä matkalle Espanjaan. Facebookia, Instagramia ja Twitteriä saatan lomallakin päivittää. Leppoisia talvilomia teille jokaiselle!...

Pitääkö mun kaikki hoitaa?

”Äitien tekemä” Oscar-ehdokas, kuusiminuuttinen lyhytelokuva Pitääkö mun kaikki hoitaa? on nähtävänä Areenassa. Loistava lyhäri voisi kertoa minun elämästäni. Olen tehnyt kaikki leffan mokat yhtä lukuunottamatta: hautajaisiin en ole koskaan pölähtänyt vahingossa. Ehdokkuudesta uutisointi puhutteli. Tämän kirjoittajan mielestä Oscar-ehdokkaat suorastaan alennettiin, kun heidät esiteltiin äiteinä. Olen pohtinyt töiden ja äitiyden suhdetta omassa elämässäni. Varsinkin äitiysbloggaajana (brrr, en...

Tuike pimeydessä

Pimeys jysähti. Kaamosmasennus on jo ovella. Aamun ensimmäisten työmatkalaisten jäljiltä lätäköt leviävät sirpaleina pitkin katua. Kesä ja talvi eroaa. Riita jauhaa mustat lehdet ja rusahtelevat korret. Yhteinen astiasto on paiskattu maahan. Mutta aivan pian sataa ensilumi! Ja peittää jäljet. Erotuomio valkoisella paperilla, valkoisessa kirjekuoressa. Se on talvi nyt, ja ensi kesä on uusi kesä. (Innostuin...

Scroll to top