Laki syrjii syöpäsairautta aiheuttaville aineille altistuneita lapsia

Laki syöpäsairauden vaaraa aiheuttaville aineille ja menetelmille ammatissaan altistuvien rekisteristä (717/2001) velvoittaa työnantajaa pitämään listaa työpaikalla esiintyvistä tekijöistä, jotka aiheuttavat syöpäsairauden vaaraa. Kyse voi olla työn teossa tai tuotantotavassa käytetystä materiaalista, mutta yhtälailla tekijällä tarkoitetaan esimerkiksi työtilan sisäilmassa tai rakenteissa todettua syöpää aiheuttavaa rakennusmateriaalia.

1990-luvulle asti rakennetuissa rakennuksissa voi esiintyä esimerkiksi syöpää aiheuttavia PAH-yhdisteitä tai asbestia. Myös maaperästä puutteellisten alapohjarakenteiden kautta sisäilmaan kulkeutuva radioaktiivinen radonkaasu aiheuttaa syöpää. Kyseisiä aineita on löydetty lukuisista koulu- ja päiväkotirakennuksista sisäilmatutkimusten myötä. Myös urheiluhalleissa, joissa lapset saattavat viettää kymmenenkin tuntia viikossa, on todettu olevan erittäin PAH-pitoisia materiaaleja.

Työnantajalla on velvollisuus ilmoittaa opettajan tai hoitajan altistumisesta Työterveyslaitoksen ASA-rekisteriin. Työnantajan tulee ilmoittaa ASA-rekisteriin vuosittain ne työpaikan työntekijät, jotka ovat altistuneet syöpäsairauden vaaraa aiheuttaville aineille vähintään kahdesta neljään tuntia päivässä tai vähintään 20 työpäivän ajan. Altistustaso voidaan myös todeta henkilökohtaisin mittauksin.

Lapsille vastaavaa rekisteriä ei ole olemassa, vaikka koulun, päiväkodin tai urheiluhallin kohdalla altistuneista suurin osa on lapsia.

Rekisteröinnistä voisi olla hyötyä uuden tutkimustiedon kannalta. Lasten altistumisen vaikutuksia syöpäsairauden vaaraa aiheuttaville aineille ei ole tutkittu tarpeeksi. Lapsena kyseisille aineille altistumisen pitkäaikaisseurauksia ei tiedetä.

Lähteet:
Työterveyslaitos
Säteilyturvakeskus
Sisäilmayhdistys
Kemikaalitutka

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top