Lasten vitamiinivalmisteissa kiistanalaista ainetta

Suositut monivitamiinivalmisteet sisältävät ainetta, jonka epäillään olevan hormonihäiritsijä. Tanskalainen kuluttajajärjestö Think Chemicals tarkasteli kahdentoista monivitamiinivalmisteen sisältämiä lisäaineita.

Vitamiinien tuoteselosteet ovat todella pitkiä ja välillä on vaikea erottaa, mikä on vaikuttava ainesosa (esimerkiksi vitamiini tai hivenaine) ja mikä lisäaine. Tuoteselostetta tarkasti tutkiessa voi huomata, että vitamiinit sisältävät varsin paljon lisäaineita, joista osalla on myös haittavaikutuksia.

Kuluttajajärjestö havaitsikin, että muun muassa Multi-tabs-nimellä markkinoidut vitamiinivalmisteet sisältävät ainetta nimeltä BHT (butylated hydroxytoluene). Aine voidaan merkitä myös lisäainekoodilla E 321. Ainetta käytetään lukuisissa muovituotteissa, elektroniikassa, koneissa, kosmetiikassa, ilmanraikastimissa, tekstiileissä, nahassa, sellun tuotannossa ja niin edelleen.

Aineen epäillään olevan mahdollinen hormonaalinen haitta-aine. Vaikka Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen mukaan suomalaislapsilla sen hyväksyttävä päiväsaanti ylittyy, ainetta on käytetty lapsille suunnatuissa Multi-tabs-vitamiinivalmisteissa.

For exposure of children to BHT from its use as food additive, the Panel noted that it is also unlikely that this ADI is exceeded at the mean, but is exceeded for some European countries (Finland, The Netherlands) at the 95th percentile.

If exposure to BHT from its use as food contact material is also taken into account the new ADI would be exceeded by children at the mean and at the 95th percentile.

EFSA

Kemikalaitutka ei löytänyt tietoa vitamiinivalmistajan, Pfizerin, ylläpitämillä tuotteen sivuilla ei ole tietoa tuotteen sisältämistä lisäaineista. Valmistaja ilmoittaa vain tuotteen sisältämät vitamiinit ja hivenaineet. Pakkauksen kyljessä sekä kauppiaiden sivuilla on saatavilla koko tuoteseloste.

Pfizerin edustaja on kommentoinut, että aineen pitoisuudet ovat hyvin pieniä ja aineen saanti on hyväksyttävän päiväsaannin rajoissa.

mt_fi_mini_plus_

multivita_ainesosat

Kuvakaappaus Multi-tabs.fi-sivulta

tuotekoostuu

Kuvakaappaus Apteekkituotteet.fi-sivustolta

Kemikaalitutka ihmettelee, miksei koko tuoteseloste ole Multi-tabsin virallisilla tuotesivuilla.

Lähde:
Think Chemicals

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top