Minkä nuorena oppii, se kannattaa osata isonakin

Kävin tänään lasten kanssa lasten ja nuorten kuntoklubilla, Gymillä. Lapset ovat käyneet siellä käytännössä jo vastasyntyneistä ellei jopa aiemmin: vatsassani. Olen pomppinut trampalla ja seissyt käsilläni molempien raskauksieni aikana. Varovaisesti tietenkin, silloin kun vatsa oli kohtalaisen pieni vielä.

Lasten pomppiessa ja temppuillessa tänään mietin, miten tärkeitä taitoja lapset oppivat: kuperkeikat, hyppiminen, käsilläseisonta, kärrynpyörä, roikkuminen ja kiipeily ovat perusliikuntataitoja, joiden ihannetilanteessa pitäisi säilyä repertuaarissa koko elämän.

Sen lisäksi että kehitän aivojani, on yksi tavoitteeni säilyttää nuorena opitut taidot. Vaikka en periaatteessa urheile tai harrasta mitään taitolajia, en ole varmaan koskaan ollut kuukautta seisomatta käsilläni. Jos huomaan pään käyvän liian kuumana, seison käsilläni vessanovea vasten. Kärrynpyöriä teen lasten kanssa puistossa leikkiessä. Puolivoltti pitää tehdä myös vähintään pari kertaa kesässä, jotta taito säilyisi ikuisesti. Jonglööraamiseen opin neljätoistavuotiaana, sekin on taito, jota pitää ylläpitää. Pari kertaa vuodessa nappaan hedelmäkorista sekalaiset hedelmät ja näytän lapsille mitä mamma osaa.

Kaikki taidot eivät tule niin helpolla. Pianoa en osannut soittaa kovin hyvin lapsena ja nyt olen ottanut jo toista vuotta pianotunteja. Täytyy sanoa, että edistys soittimessa on kovan työn takana. Vähän samalla tavalla kävi ranskankielentaidolleni, joka ruostui sinä aikana kun en käyttänyt.

Minusta on kiva näyttää lapsille, että myös aikuiset voi leikkiä ja temppuilla, edistyä pianossa tai oppia uudelleen ranskaa. Lapsia kannattaa kannustaa oppimaan uusia taitoja, mutta vielä parempi on jos voi itse näyttää mallia, miten lapsena tai nuorena hankitut taidot säilytetään läpi elämän.

Tämä oli vain tällainen lyhyt muistus: ”Minkä nuorena osaa, sen vanhana taitaa” ei pidä ihan täysin paikkaansa. Lapsena ja nuorena opittuja taitoja kannattaa pitää yllä!

Tässä tyylinäyte voltista:

Minkä supertaidon voisit tänään näyttää lapsillesi?

*Kuva Dorit Salutskij

8 Comments

  1. Nimetön
    25.10.2017

    Lukutaidon

    Vastaa
  2. Krista
    25.10.2017

    Hei! Ihana teksti:) osaisitko vastata kysymykseen että onko siitä haittaa jos maalaa työkseen raskauden aikana vesiohenteisella maalilla joka päivä?

    Vastaa
    1. Maria
      26.10.2017

      Vesiohenteisessa ei onneksi ole liuottimia. Mutta toisaalta kyllähän vesioheneteisetkin maalit voi sisältää kemikaaleja, joille ei ehkä olisi hyvä altistua ainakaan joka päivä. Ainakin huomattavasti lisää kokonaiskuormaa. Joudutko työn puolesta maalaamaan vai? Tietty parempi olisi jos ei tulisi tällaista riskiä.

      Vastaa
  3. Krista
    25.10.2017

    Entä onko tietoa sivustoista mistä saisi selvyyden esimerkiksi tiettyjen aineiden kuten ardex vesieristeaineen käytöstä raskauden aikana. ? Netistä todella hankala löytää tietoa☹️

    Vastaa
    1. Maria
      26.10.2017

      Ei näistä yksittäisten tuotteiden altistumisesta raskausaikana ole tietoa. Ardexista tiedän vain kokemusperäisesti, että varsin haisevaahan se on. En suosittele ottamaan riskiä. Hyvää hengityssuojainta tietenkin suosittelen, mutta siinäkin on se ongelma että jos pitkään pitää hengityssuojainta raskaana olleessaan niin saattaa saada vähän liian vähän happea. Itselläni tulee ainakin hengityssuojaimen kanssa tukehtuva olo vaikka en olisikaan raskaana.

      Vastaa
      1. Krista
        2.11.2017

        Kiitos vastauksista:) olen huomannut että on todella vaikeaa saada tietoa eri kemikaaleista liittyen raskauteen. Ja kyllä, maalaan työkseni ja käytössä paljon erilaisia kemikaaleja yms. Olen soitellut työterveyslääkärit ja myrkytyskeskukset yms kaikki läpi ja alkaa olemaan aika neuvoton olo kun ei löydä tarpeeksi tietoa kemikaalien vaikutuksesta raskauteen ja ylipäätänsä hedelmöittymiseen. Asiaa ei ole ilmeisesti tarpeeksi tutkittu ja olisi pitkä lista kemikaaleja mistä haluaisin tarkan vastauksen sikiön kehitykseen, miten vaikuttaa. Neuvoton ja epäturvallinen olo tällä hetkellä. Tuntuu ettei kukaan tiedä mistään mitään ja tarkkoja vastauksiakin on vaikea edes kemikaalisivuilta ei tunnu löytyvän.:(

      2. Krista
        2.11.2017

        Ja kyseessä tosiaan vielä alkuraskaus.

      3. Maria
        2.11.2017

        Joo, ikävä kyllä tietoa en usko että tulet löytämään, vaikka kuinka etsit. Suosittelisin ottamaan varman päälle, jos vaan mahdollista. Eli siis mahdollisimman vähän maalaushommia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top