Mursuviikset rinnalla

Olisi monta tärkeää juttua, joista kertoa. Voisin kertoa siitä, kuinka näimme oravaemon poikineen kömpivän pihakoivussa olevasta pesästä. Tai siitä, kuinka poika itkee holtittomana, kun hän näkee minut tarhapäivän päätteeksi. Tai sitten siitä, kuinka iloitsen yhden tornin kaatumisesta.
Mutta tästä tulikin tällainen mikään-ei-mene-niin-kuin-olin-suunnitellut -ilta.
Myöhästyin niin pahasti tärkeistä juhlista, etten mennyt ollenkaan. (Nolotti.)
Poika nukahti seitsemältä Barbie kainalossa (Meille ei pitänyt IKINÄ tulla Barbie-nukkea.)
Tyttö on pakkoimetyttänyt minulla unileluaan. Kaksi tuntia. (Lasten piti mennä nukkumaan aina samaan aikaan.)
Tarkennus edelliseen: Tyttö on pakkoimettänyt minulla mursuviiksisistä rullaluistelija-Action Man -ukkelia, jota hän nyt peittelee ja pussailee vuolaasti. (Tällaista en olisi ikinä arvannut tapahtuvan. Joten en ole osannut ennalta päättää tahi toivoa, ettei tätä tapahtuisi IKINÄ meidän perheessä.)
kuva-9
Jotain hyvää tulikin nyt mieleeni! Lapset on siirretty nukkumaan omaan huoneeseen.
Hipsin tästä tuonne aikuisten kammarin puolelle… Enpä olisi uskonut, että tämäkin yö vielä koittaa!
 
 

6 Comments

  1. Tiina
    15.5.2013

    Mä en kyllä kyllästy lukemaa juttuja näist muksuista! Eiks niil oo 1,5v ikäero? Meilläkin, perässä tullaan! Vai että tollasta luvassa? 😉 <3

    Vastaa
    1. Maria
      15.5.2013

      Tällaista muun muassa. Ikäeroa on aika tarkalleen kaksi vuotta.

      Vastaa
  2. Tiina
    15.5.2013

    Mä en kyllä kyllästy lukemaa juttuja näist muksuista! Eiks niil oo 1,5v ikäero? Meilläkin, perässä tullaan! Vai että tollasta luvassa? 😉 <3

    Vastaa
  3. Rosa
    15.5.2013

    Samaa mieltä ja sama tilanne kuin yllä kommentoineella 🙂 Meillä ykkönen nukkuu omassa huoneessa, herää kyllä silloin tällöin.. Saa nähdä mitä tapahtuu kun nykyinen masuasukki tulee maailmaan..! Huh..

    Vastaa
  4. Maria
    16.5.2013

    Mursuviiksisistä rullaluistelija-Action Man -ukkelia – voi ihana…Koskaan ei voi tietää, mistä tulee se lempilelu tai unilelu. Kolmen lapsen äitinä luovuin ”meille ei tule koskaan” – päätöksistä toisen lapsen jälkeen, lapset kun osaavat yllättää meidät aikuiset aina. Toisaalta, sehän on juuri ihanaa, kun lapsilla on omat ajatukset ja luovuutta. Kuten meillä 3v. tyttö pukee sukkahousut aina aikuisten mielestä ”väärin päin”, mutta tytön mielestä ne kuuluu olla niin. Olkoot sitten, jos ei häiritse, mitä sillä loppujen lopuksi on merkitystä 🙂

    Vastaa
  5. […] Ja tyttömmehän hoivaa puolestaan hellästi action maneja. Laittaa nukkumaan, peittelee, pussailee, syöttää ja juottaa (ja imetyttää). Tytötkin voivat […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top