No nyt on ollut vauhdikas päivä! Aamulla kävin koulimassa taimia ja kuopusta.
Periaatteeni on, että lasten pitäisi aina saada auttaa oikeissa töissä. Mutta nyt minulla on huono omatunto, etten keksinyt tytölle sopivaa tekemistä siksi aikaa, kun hoidin uusia vauvojani. En tajunnut, että taimet ovat liian hentoisia pienten nakkisormien käsiteltäviksi.
Joka tapauksessa. Rakennetaan puutarha! -projektin taimet pääsivät turvallisesti suurempiin ruukkuihin ja ulkoilmaan. (Kannattaa osallistua Facebook-tapahtumaan, jos haluaa ajankohtaista tietoa puutarhalla järjestettävistä lapsille suunnatuista työpajoista.)
Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon välisellä piha-alueella on nyt tukevoitumassa ja kasvamassa kesäkurpitsaa, koristekurpitsoja, avomaankurkkua, parsakaalia, salaattia, sitruunabasilikaa, maissia ja silpoydinherneitä. Nämä kaikki siis kaupunkilaislasten iloksi!
Leikkikoulupäivän jälkeen ehdimme hetkisen hoitaa omaa puutarhaamme.
Kasteltiin kukat lahjakannulla, istutettiin hernerivin eteen palsternakkaa ja kukkia
…ja kokeiltiin uusia potkulautoja!
Saimme Powerslideltä kokeiltavaksi lasten potkulaudat.
Uskomatonta, mutta kuopus potki itseään eteenpäin! Edessä oleva pyöräpari helpottaa tasapainoilua huomattavasti.
Pojan potkulaudassa painoraja on 50kg, joten itsekin pääsin kokeilemaan! (Jotain hyöytyä tästä pienestä koostani) Potkulautailu on hauska keino päästä paikasta A paikkaan pee, niin kuin pallokenttä.
Aika hurahti potkiessa. Sitten olikin jo kiire.
Poika meni ensimmäistä kertaa jalkapallotreeneihin leikkikoulukaverin seuraksi. Taisi olla liikaa potkulautailua alla, kun pallon perässä juokseminen ei enää lopputunnista enää huvittanut. Pojalla oli silti hauskaa. Monta kertaa hän on ohikulkiessa ihaillut pallokentällä harjoittelevia ”isoja”.
Itse olin treenin jälkeen aivan puhki. Tunti pelikentälle pyrkivän pikkusiskon metsästystä ja potkulautojen ja rattaiden kanssa sähläystä.
Pölyisen kentän laidalla hikoilu ei nyt heti pääse lempilajieni listalle.
19.5.2013
Ihania potkulautailijoita! Asiasta kukkaruukkuun, mun on ihan pakko kysyä, kun olen potkupyörää metsästänyt meidän tytölle, iholla sarjassa vilahti teidän pojan potkupyörä, mistä moinen oli hankittu? 🙂 Mikäli saa udella!