Myrsky parisuhteella ja merellä

Kun parisuhde käy voimille, välimatka saattaa auttaa. Varsinkin jos välissä on myrsky.

Joululoma on ollut ihana mutta liian pitkä. Tällä kertaa me vanhemmat ehkä valmistauduimme huonosti, jäsentelemätön loma-arki alkoi viimeisinä päivinä käydä hermoille. Tuloksena oli kotona vellomista ja kinastelua samoista aiheista uudelleen ja uudelleen.
Lähdin ystäväni Lauran ja hänen tyttärensä sekä meidän lasten kanssa matkalle Tallinnaan.
Vietimme lähes koko matkan Swissôtellissa, joka näytti täyttävän kaikki tarpeemme: söimme hyvin, katselimme ilotulituksia 30.kerroksen drinkkibaarista ja kylvimme juuri sopivan lämpöisessä uima-altaassa. Matkan detaljeista, kuten hotellin ravintolan esimerkillisistä lastenruoka-annoksista kerron lisää toiste.

Isäni on asunut Tallinnassa viisitoista vuotta, joten olen aikoinani halkonut Itämerta muutaman täyteen leimatun passin verran. En ole silti koskaan pitänyt laivamatkustamisesta. Yleensä Helsinki–Tallinna-reitillä pahinta ovat laivan käytäviä luovivat kaljaturistit.
Tällä kertaa paluumatkallemme ennustettiin kovaa tuulta ja kohtalaista aallokkoa. Olen mennyt matkan niin monesti, että tiedän sen tarkoittavan minulle matkapahoinvointia sekä tuskanhikeä. Ennen laivan lähtöä kipaisin Tallinnan Stockmannille ostamaan matkapahoinvointilääkettä. Ja yllätys, matkapahoinvointilääkkeet ovat Virossa reseptilääkkeitä!
Sain apteekista mukaani oksettavia inkivääriuutekapseleita. Kulautin kapselin ja päätin luottaa luontaistuotteen lumevaikutukseen.
Paluumatkan ensimmäisen tunnin Tallink-Silja Linen Superstar keinui kohtalaisesti. Keskityin matkapahoinvoinnin torjumiseen ja inkiväärin makuisten röyhtäysten nieleskelyyn. Lauran tehdessä FunLoom-koruja lasten kanssa, laiva alkoi keinua niin paljon, että lapsikin alkoi valittelemaan huonoa oloa.
Olimme istumapaikoilla laivan matkamuistomyymälän oven lähettyvillä. Yhtäkkiä laiva kallistui. Kallistuma oli niin suuri, etten ole sellaista koskaan satojen tekemieni laivamatkojen aikana kokenut. Horisontin kääntyessä alkoi kaupan hyllyiltä putoilla tavaraa. Matkamuistotaulut, viinipullot ja mukit hajosivat säpäleiksi. Kaupasta sinkoutui ostoskorjeja meidän istumapaikoille asti.

Seuraavaksi laiva alkoi kallistua toiseen suuntaan. Tässä vaiheessa ajatukseni huusivat MITÄ HELVETTIÄ! Viimeinen tikki oli äänimerkki.

Hätätilanteessa hälytetään signaalilla, joka kuuluu koko laivassa. Hälytysääni on seitsemän lyhyttä ja yksi pitkä, millä tarkoitetaan, että jokaisen on siirryttävä omalle kokoontumisasemalleen.

Äänimerkki pisti korvien huminan läpi. EI VOI OLLA TOTTA. Laskin hälytysääniä. Yksi, kaksi, kolme. EI JUMALA. Olemme merihädässä. Neljä, viisi, kuusi. Kuuden kohdalla pelko hyökkäsi kysymyksineen. Miten selviän pelastusveneeseen kahden lapsen kanssa? Oliko laivalla lapsille sopivia pelastusliivejä? Kuinka kauan kylmässä vedessä pysyy tajuissaan?
Seitsemättä äänimerkkiä ei tullut, mutta minä ja moni muu olimme jo vetäneet takit päälle ja seisoimme hätäpoistumisteiden luona.

Kysyin etukäteen henkilökunnalta, missä laiva heiluisi vähiten, siksi jäimme laivan kuudenteen kerrokseen. Ylimmässä kerroksessa ihmiset olivat kaatuilleet tuoleillaan ja valuneet pitkin lattioita. Erään matkustajan jalka musertui juoma-automaatin ja seinän väliin. Hän poistui satamasta ambulanssin kyydissä.
Laivan heilumisen voimasta kertoo parhaiten kertoo ehkä tämä: suuri roskasäiliö oli liukunut metrin kolhien kahta autoa.

View this post on Instagram

Kontti siirtyny noin metrin ja siirtänä ooppelia mukanaan. Laivahenkilökunnan mukaan kontti oli kiinni oikeaoppisesti liinoilla… no itsehän en ahtaaja ole mut oiskai sen liinan voinu kiristääkkin minä vaan kysyn? 😀 #minävaankysyn #änkyrä #ahtaajat #oiromieslomalla #tallink #superstar #haisiwantäti #myrsky #yksihyllymukanurin #voivittu

A post shared by @ oiromies on Jan 3, 2015 at 10:13am PST

Pahinta keinutusta ei kestänyt kuin muutaman minuutin. Sitten laivan moottorit hiljenivät. Päässä jyskytti epäuskoisia ajatuksia, jotka keskeytyivät kuulutukseen, jossa kerrottiin, että laivan hissit on poistettu käytöstä.
Ihmettelin ääneen laivan hiljaisuutta. Henkilökuntaan kuuluva mies rauhotteli, että kapteeni varmaankin hidastaa vauhtia. Keinuminen muuttui siedettäväksi. Ja matka jatkui, hitaammin ja tasaisemmin. Kun satama vihdoin näkyi, nauroin.
Paniikin terästämillä aivoillani tein johtopäätöksiä:

• kapteeni ajoi liian kovaa eikä ennakoinut tulevia aaltoja
• tärkeintä on perhe ja läheiset
• adrenaliini on erittäin tehokas matkapahoinvointilääke
• on asioita, (myrsky) joihin ei voi vaikuttaa
• on asoita, (oma onnellisuus) joihin voi vaikuttaa

 
Myrskyyn joutuminen oli hyvä muistutus siitä, että elämä ei ole ikuista.
Kuoleman ja menetyksen pelko auttoi selkeyttämään ajatuksia molemmin puolin parisuhdetta. Miten turhaa käytännön asioihin takertuminen onkaan, varsinkin kun pohjalla on monta metriä tyyntä rakkautta. Miksi myrskytä edes pinnalla? Elämä on liian arvokasta tuhlattavaksi. Katkeruutta olisi kamala jättää taakseen.
Toinen havainto vahvisti tätä iänikuista. Oli vapauttavaa olla matkalla ystävän kanssa ja ikävöidä hetki puolisoa. Omaa tilaa ja aikaa kannattaisi järjestää jo ennen parisuhdemyrskyn puhkeamista.
Sanon hyvää yötä täydellisen kiitollisena elämästä.