Vau! Uusi Kaksplus on hieno! Kirjoittaminen tuntuu ihan erilaiselta.
Meillä on tänään erikoispäivä. Aamu alkoi lasten neuvolakäynnillä. Ensimmäistä kertaa ikinä saimme ajan tädille, joka meillä on joskus ennenkin ollut. Tätä ennen täti on vaihtunut JOKA KERTA! Neuvolarupattelut sujuivat kuten yleensä. Sattumalta joku peruutti lääkäriajan juuri kun olimme lähdössä ja saimme mennä neuvolantädiltä suoraan lääkärille. Kätevää.
Kaikki hyvin, lapset kulkevat kuin junat käyrillään. Poika sai kovasti kehuja piirustustehtävistä. Uskon, että lastentarhassa tehdystä harjoituksista on hyötyä. Itse olen ollut aina sitä mieltä, että kädentaidot ja ajattelu kehittyvät yhdessä. Leikkikoulussa he ovat harjoitelleet todella järjestelmällisesti erilaisten ja erisuuntaisten viivojen, muotojen ja kirjainten piirtämistä.
Neuvolasta menimme suoraan ryysyläisleiriin. Reinon tuttava pyysi meitä avustajiksi tv-sarjaan. Lapsilla oli hauskaa, oli kaikenlaisia ”hienoja” leluja ja uusia tuttavuuksia. Kuvausten jälkeen poika oli kuitenkin himan pettynyt. Hän olisi halunnut esittää monsteria! ”Ensi kerralla”, sanoi ohjaaja.
Nyt tyttö nukkuu ja poika katselee erikoisluvalla ohjelmia Netflixistä.
Nyt, jännittävä hetki. Painan ”julkaise” -nappia ja jään ihailemaan lopputulosta. Toivottavasti toimii.
Aurinkoista päivää!
2.10.2013
No eihän se ihan täysin toiminut. Yksi kuva on ylösalaisin. Yritän korjata…
3.10.2013
Kivoja kuvia!
4.10.2013
Tuo viimeinen kuva Lunasta ja rattaista <3
13.6.2014
[…] katsoneet lasten kanssa Ihan sama -seikkalusarjaa? Kerroin, että olimme lasten kanssa avustajina sarjan kuvauksissa. Lapsille kolahti postiluukusta tästä hyvästä ensimmäiset […]