Saako lasten harrastuksista lintsata?

Tänään koko päivän päässäni keskusteli kaksi erilaista äitiä.

”Lapsen harrastusten kuuluu olla hauskoja ja mukavia, eikä ne saa kuormittaa arkea yhtään. On tärkeä levätä, helliä itseä ja kuunnella kehoa”

Laiskimusmutsi

Toisaalta.

”On tosi tärkeää näyttää lapselle että harrastuksiin mennään, vaikka sillä hetkellä ei huvittaisi. Se kasvattaa luonnetta ja itsekuria. Itsensä voittamisesta tulee hieno olo.”

Natsiäiti

Välillä katselin lumisadetta tunsin itseni kamalan laiskaksi ja mukavuudenhaluiseksi äidiksi, joka oli täysin valmis päästämään suustaan että ”Lapset hei, tänään ei tartte mennä purjehdustreeneihin. Voidaan vaikka katsoa joku leffa ja tehdä popcornia sen sijaan.”

Aina väliin iski sinnikäs sissiäiti, joka mietti että ”Kyllä minä olen lapsena ratsastanut pilkkopimeässä -30 asteen pakkasessa ohuissa sormikkaissa varpaat ja sormet vitivalkoisina jääpuikkoina. Ja tässä sitä ollaan näin hyvissä voimissani, joten minun lapseni menevät treeneihin säällä kuin säällä.” Samalla kehittelin taktiikkaani, jos lapset päättäisivätkin etteivät halua mennä tänään purjehtimaan.

Lahjonta, uhkailu tai kiristys taitavat kuulua harrastuskuvioon monessa perheessä, uskoisin?

Ollako mukavuudenhaluinen rentoäiti vai tiukkis natsimutsi?

Laiskuus luonteenpiirteenä pelottaa. Ehkä koska olen hieman laiska? En tiedä, mutta äitinä en missään nimessä haluaisi olla laiska. Ja vaikka saattaa olla monia hyviä syitä jäädä pois treeneistä, pelkään että ne ovat vain tekosyitä laiskuudelleni.

Olen mukavuudenhaluinen ja mielestäni lasten tulee tylsistyä hyvin usein. Ja tylsistymiseen tarvitaan paljon ihan vapaata aikaa. Siksi meillä on harrastuksia ja yleensäkin ohjelmaa hyvin kohtuudella. Mutta en haluaisi näin olevan vain siksi että olen laiska, vaan siksi että se on mielestäni hyvä päätös ja tukee lasten hyvinvointia.

Toisaalta haluan olla äiti, joka kannustaa ylittämään itsensä. Haluan että lapset oppivat tekemään silloin tällöin oman mukavuusalueen ulkopuolella olevia asioita pelottomasti, rentoina ja mielenkiinnolla. Tätä voi oppia juurikin harrastusten avulla. Itse muistan monesti sen, miten ei olisi yhtään tehnyt mieli lähteä polkemaan pyörällä kilometrien päässä olevalle rapaiselle ratsastustallille. Ratsastustunnin ja hevosen hoitamisen jälkeen kotiin päästyä olo oli kuitenkin niin voittaja!

En silti missään nimessä halua olla se äiti, joka täyttää arjen ja viikonloput aikatauluilla ja lukuisilla harrastuksilla. Meillä on siis ihan ok silloin tällöin myös lintsata harrastuksesta tai jopa jättää se kokonaan pois. Mikä on hyväksyttävä syy, en tiedä?

Purjehdusta lumisateessa

Itse olin ihan varma, että molemmat lapset haluaisivat tänään jäädä pois treeneistä. Mutta väärässä olin! Lapsista toinen oli aivan superinnoissaan harrastuksesta, toista jouduin tänään hieman lahjomaan. Sanoin että jos päättää mennä, treenien jälkeen saa suklaapalan. Ja paikan päälle pitää joka tapauksessa mennä viemään sisarus ja siellä voi sitten keskustella valmentajan kanssa, voiko treeneistä jäädä pois.

Tekniikka toimi! Kun lapsi näki valmentajan, palasi into harrastukseen samantien. Niinpä molemmat lapset olivat pitkät treenit merellä, välillä auringon paisteessa, välillä lumisateessa, mutta koko ajan silti aikamoisen koleassa kelissä.

Koko päivän mietin etukäteen kannattaako lapset viedä treeneihin vai ei.

Purjehdustreeneistä tuli joka tapauksessa kotiin kaksi todella punaposkista, iloista lasta ja yksi äiti, jonka sormet ja varpaat oli jääpuikot – ihan niin kuin lapsena.

Missä teillä menee raja? Milloin harrastuksista saa lintsata? Vai oletteko te perhe, jonka lapsen kohdalla on läsnäololistassa ruksi jokaisella tunnilla?