JESSS! Joulu on ohi. Kuten uhkailinkin, meillä oli ankea joulu. Paitsi että, mitään ei puuttunut, vaikka kaikkea oli vähän. Homeremonttimme valmistui aatonaattona. Viimeiset remonttimiehet lähtivät aatonaattona kuudelta illalla. Toivotimme hyvät joulut sahapölyn keskellä.
Siivosin koko yön. Muistin taas millaista on olla promillen humalassa väsymysksen takia. Viimeksi olen ollut sellaisessa kännissä hoitaessani huonosti nukkuvaa vauvaa. Aamulla haahuilin epätodelliselta tuntuvassa kodissa: puolitoista kuukautta pois käytöstä olleet makuuhuoneet palatsin saleilta.
Joulun koittaessa kitsastelin energiastani. Toteutin joulun pienimmällä mahdollisella vaivalla. Olin niin saita, että jouluaterialla meillä oli vain sienisalaattia, perunoita, herneitä ja hanhea. Jälkiruuaksi suklaata (paitsi minulle, kun en pidä siitä).
Lahjoja oli oikeasti niin vähän kuin manasin. Eikä kenellekään jäänyt huono mieli. Joulupukkina meille tuli Esko Eerinkäinen, joka joulujuttujen lisäksi puhui lapsille hienosti siitä, että kiusaamista ei saa sallia. Kontista tuli rummut, nukkekodin valot ja ristipistotyöt.
Yksi lahja ei ollut paketissa, mutta pehmeä se. Meille tuli kuin tulikin kissanpentu! Ja se on ihana! Siitä lisää pian.
PS: Kynttilöitä ei sytytetty, mutta koti täyttyi lämmöstä. Kaikesta ankeudesta huolimatta, tämä joulu oli TÄYDELLINEN!
27.12.2015
Nyt pitää sitten kehua, ettei kellekään jää sellainen kuva, että jotain puuttui. Aina niin täydellinen Mari-a!