Sanni ja ympärileikatut tytöt

sanni_vahinko

Suomen tämän hetken suosituimman artistin Sannin musiikkivideo poistettiin eilen Youtubesta videoon kohdistuneen palautteen vuoksi. Olen pohtinut pitkään kulttuurista väkivaltaa ja vihdoin sain hyvän esimerkin ajatukseni tueksi.
Musiikkivideo oli koostettu klipeistä, joita nuoret fanit (joista moni on vielä lapsi) olivat lähettäneet idolilleen. Lapset lauloivat Sannin Vahinko-nimisen kappaleen sanoituksia. Ei sitä suoraan sanota, mutta vaikea olla tulkitsematta laulun tekstejä mitenkään muuten: kappale kertoo seksistä.

Jos haluut testaa mua yhen kerran vaan,
mulla on mesta mihin mennä,
siellä on kaapissa pari coronaa,
jos meil ei juttu muuten lennä,

Laulu seksistä

Eikä seksissä mitään pahaa ole! Seksi on ihan mahtava asia, josta on todellakin syytä kirjoittaa pop-kappaleita. Seksi voi olla kaunista, rumaa, ihanaa tai väkivaltaista. Ja taide on vapaa puhumaan tai näyttämään mitä vaan. Eikä taiteen missään nimessä pidä olla hyväksyttyä tai edistää vain yhteiskunnallisesti hyväksyttyjä arvoja. Taide voi näyttää myös nurjan puolen, kuten vahinkoseksin, joka Sannin biisissä kuhkaillaan.
Mutta onko Sannin biisi taidetta? Ehkä. Onko sillä taiteen vapaus tai pitäisikö lasten idolilla olla vastuu ja jotkin rajat? En tiedä, enkä siihen halua edes puuttua.
Ehkä biisin tekijätiimille on käynyt vahinko, ehkä heillä ei ole lapsia. Ehkä he eivät vilpittömästi ole ajatelleet, millaisia assosiaatioita syntyy, kun leikitellään ajatuksella, että pedofiili voi katsella (ja tietenkin katselee!) seksistä laulavia lapsia musiikkivideolla.
Minulle tämä biisi, hassu musiikkivideo, videon poistaminen nähtäviltä ja tämän kaiken myötä syntynyt kohu kuitenkin aiheutti sen, mitä hyvä taide parhaimmillaan aiheuttaa. Oivalsin jotain. Oivalsin, että kulttuurinen väkivalta on hyvin läsnä (myös) meidän kulttuurissamme.

Jos haluut niin jää tyynyjuttelemaan,
mutta jos et annan sun mennä,
mulle on ilo olla sun vahinko,
vahinko va va vahinko

Lapsille Vahinko-biisin sanat eivät varmasti tarkoita mitään. Joku äiti kertoikin kysyneensä lapseltaan, että mitä laulussa sanotaan. Ei lapsi tiennyt. Lapsille biisi merkitsee ehkä paljon kaikkea positiivista. Lapset tuntevat itsensä osaksi joukkoa, laulaessaan moniäänisesti yhteisen idolin biisiä. Aivan kuten ympärileikatut tytöt tuntevat itsensä osaksi huolehtivaa yhteisöä, kun heitä viedään silvottavaksi.
tyttö_sanni
Tässä ei oikeasti ole mitään eroa. Ympärileikkaus, duckfacet, lapsiavioliitot, tekoripset jne. Kaikki ovat yhden saman asian ilmentymiä. Systemaattisen kulttuurillisen väkivallan avulla naiset on saatu tuntemaan itseään huonommiksi, jonka jälkeen pitää tehdä sirkustemppuja, jotta voisi tuntea itsensä taas kauniiksi ja hyväksytyksi.
Joku, tai jokin hyötyy siitä, että naiset tuntevat itsensä epävarmoiksi, rumiksi tai ei-seksikkäiksi. Länsimaissa tätä käytäntöä pitävät yllä markkinavoimat, joiden kassaan kilahtaa, kun maskara myy. Toisaalla kulttuurista väkivaltaa ylläpitävät uskonto ja vanhat jäärät, jotka eivät halua luopua vallasta.
Joku päivä heleä-ääniset lapset kasvavat ja ymmärtävät, mitä ovat laulaneet. Ja tuntevat itsensä tosi hölmöiksi ja hyväksikäytetyiksi. Itse olen sitä mieltä, että lapsia aliarvioidaan yhteiskunnassamme todella rankasti. Moni lapsi sanoo (tai toivoo) mielummin ettei ymmärrä, vaikka todellakin ymmärtää.

Silikonit vai ympärileikkaus

Kulttuurista väkivaltaa on kaikissa kulttuureissa. Ja sen näkevät parhaiten muut kulttuurit. Minusta onkin kovin tekopyhää arvostella muiden kulttuurien väkivaltaisia tekoja, kuten ympärileikkausta tai lapsiavioliittoja niin kauan, kuin naisten seksuaalisuuteen kohdistuva henkinen väkivalta on omassa kulttuurissamme niin syvällä.
Kuuntelin vähän aikaa sitten kiinnostavan luennon. Siinä esitettiin ajatus, että henkisestä väkivallasta voi usein olla jopa vaikeampaa toipua, kuin fyysisestä hyväksikäytöstä. Eli ympärileikatuilla tytöillä on paljon toivoa!
Muille toivotan onnea ja suosittelen avaamaan säästötilin silikoneja varten.
Ja Sannille kiitokset todella tärkeän aiheen nostamisesta! Joskus asiat vaan pitää vääntää rautalangasta. Tai kuukautisverestä.
PS: Mitä mieltä sinä olit Sannin biisistä nousseesta kohusta?

14 Comments

  1. Tuikku
    17.8.2016

    On aina ollut näiden hyvinvointiyhteiskuntien kohdalla taipumus elää kaksinaismoralismissa. Suomessa naisen asema on edelleen aliarvostavaa, vaikkakin osa miehistä pitääkin naisia tasa-arvoisina olentoina, vertaisinaan. Olen erittäin pöyristynyt siitä miten naiset itse kaiken saadakseen riisuvat ja näyttävät itsestään vain tyrkkytissipersepuolensa ja siirtävät tämän tavan omille tyttärilleen pukemalla ne seksistisesti. Ajattelematta luultavasti sen vaikutuksia.
    Myös miehet voivat omalla esimerkillään vaikuttaa siihen kuinka naista tulee kohdella ja opettaa tyttärilleen että ovat ihania ja mahtavia ilman persvakoa vilauttavia housujaan tai korkokenkiä. Naisellisesti saa pukeutua kun neiti niin haluaa, vaikkakin sse voi olla vaikeaa kun media suoltaa lähes alastomia vartaloita joka tuutista koko ajan ja taukoamatta.
    En ajattele tätä ainoastaan tyttöjen ongelmana vaan samanlaiseen tissipersekulttuuriin kasvavat myös pojat. Ja paineeseen. Että tyttöjen sivutissin kaverina näkyisi mahdollisimman suuri varjo reittä vasten.
    Me fanitetaan tyttöjen kanssa Sannia ja Vahingon lisäksi lauletaan Että mitähän vittua. Mutta me myös keskustellaan niistä biiseistä. Tosin pienimmän kanssa on ehkä vielä keskusteltava yhdestä. Neiti tuumasi illalla kainalossa ollessaan, että ”äiti laula se Antti Tuiskun unilaulu”. Olin jo kaivelemassa vanhempaa biisikavalkaadia Tuiskun ohjelmistosta, kun neiti tarkensi, ”äiti se biisi, jossa se laulaa Tuu mun kainaloon…” Nyt on uniaika ja sängystä kuuluu nanaanananananaa, ihana Sanni laulaa.

    Vastaa
    1. Maria
      17.8.2016

      Ah, kiitos kommentista. Tän tyyliset postaukset on niin vaarallisia. Osa ymmärtää ihan väärin ja osa ei ymmärrä lainkaan. Haluaisin juurikin pohtia tätä asiaa.
      On niin ristiriitaista, kun tässä yhteiskunnassa vapaus tarkoittaa sitä, että halutessaan saa pukeutua myös niin että näyttää siltä, että joutuu esineellistämisen alaiseksi. Moni nainen pukeutuu feminismin nimissä äärimmäisen seksikkäästi. Aikamoinen ristiriita!
      Olen ihan samaa mieltä, että tässä samassa paineessa kasvavat myös pojat.
      Ja toi biiseistä keskustelu on tosi hyvä vinkki kaikille!

      Vastaa
  2. Huugi
    17.8.2016

    täysin viattomia on nekin lapset jotka joutuvat pedofiilien uhreiksi. Aikuisten tulee suojella lapsia ja aikuisten tulee nähdä miten eri asioita voidaan tulkita myös ei niin kivojen näkökulmasta. Lapseni voi viattomuudessaan juosta tien yli, minun tehtävä on vahtia että näin ei käy.

    Vastaa
  3. Huokaus
    18.8.2016

    Mitä on tyynyjutteleminen?

    Vastaa
    1. Maria
      18.8.2016

      Ilmeisesti käännös englanninkielisestä ”pillow talk”-termistä. Eli sellaista mukavaa jutustelua, jota on seksin jälkeen. Tää on mun käsitys ja se, miten itse käytän tota sanaa.

      Vastaa
  4. Hh
    18.8.2016

    Erittäin hyvä asia,että biisistä ts videosta nousi kohu. Asioista myös kappaleiden sisällöstä tulee pystyä keskustelemaan lasten kanssa. Salailulla tai asioiden vääristämiselläsken nyt tuskin saadaan hyvää aikaa.
    Itse koin kappaleen häiritsevän ahdistavana. Niin, johtuuko se sitten oman elämän kokemuksista, ehkä niin. Minua vaivaa se, että kappaletta pidetään hilpeänä ja hyväntuulisena. Musiikki ehkä on, vaan sanat puhuvat toista kieltä.
    Omat lapseni alakouluikäiset pojat pohtivat miksi Sanni(kappaleen tarinan kertoja) yrittää viedä jonkun toisen miehen… Voisiko joku yrittää varastaa iskän?! Kyllä lapsetkin kuuntelevat sanoituksia ja miettivät niiden tarkoitusta.
    Omien lasten kanssa sanoitusten tulkintaa olemme kyllä harrastaneet ihan pienestä pitäen, välillä aiheista joita itsekään ei tahdo ymmärtää; kuten kanibalismi, murha jne. Ei lapset rikki mene, eikä asiat ahdista ne raskaammatkaan kun ne puidaan halki poikki ja pinoon.

    Vastaa
  5. Nimetön
    19.8.2016

    Asiaa, mutta eiköhän naisten ympärileikkauksen rinnastaminen tekoripsiin yms. ole ison ja hyvin väkivaltaisen asian vähättelyä.

    Vastaa
    1. Maria
      22.8.2016

      Minun mielestäni molemmissa on kyse kulttuurisesta väkivallasta.

      Vastaa
  6. Laura
    2.9.2016

    Hei Maria! Oletko vielä pessyt suolalla hiuksesi? Onko se parempi vaihtoehto kuin palashampoo? Toimisiko pieni suihkepullo levitykseen?
    Kiitos tästä blogista, haluan viedä omaani ja lasteni elämää alati luonnollisempaan suuntaan, ja tämä blogi on niiiin hyvä tietopankki.

    Vastaa
    1. Maria
      3.9.2016

      Molemmat mielestäni hyviä!

      Vastaa
  7. Jenni.liisa
    8.9.2016

    Itse mietin kun tän biisin kohia käsiteltiin että itse lapsena lauleskelin kaverin isoveljen levyjen tahtiin Sabrinan ”Boys boys boys” ja vaikken englantia osannut ”tiesin” laulun seksuaalisen viritteen ja kyuntelimmekin biisiä salaa. Ja omen samaa mieltä että kulttuurimme ajaa naisia edelleen esineellistämisen suuntaan. Vaikken sitä halua myöntää mutta myös minä ajadun tälläämään itseäni vääristä syistä ja koen olevani ruma yms. Harvemmin mediassa alaston mies esitetään seksiobjektina vaan se on hauska, vitsi tms. mutta nainen on aina kohde.

    Vastaa
  8. höpöhöpöä
    8.10.2016

    On karu fakta, että toiset piirteet viehättävät ihmisiä enemmän kuin toiset. Vaikka minkäänlaiset markkinavoimat eivät yrittäisi vaikuttaa tähän, silti lähes rinnattomaksi jäänyt nainen olisi erittäin todennäköisesti kateellinen isompirintaiselle kaverilleen, josta paljon useammat miehet pitävät ja toivoisi itselleen isompia rintoja. Sama pätee meikkeihin. Meikattu nainen on useimmista kauniimpi kuin meikkaamaton. Naissukupuolen biologinen ominaisuus on miessukupuolen viehättäminen juuri ulkonäön avulla. Siksi se on naisille usein selkeästi tärkeämpää kuin miehille.
    Ja vapaus on vapautta myös silloin, kun joku toimii sen nojalla sinun mielestäsi väärin. Jos nainen nauttii ollessaan jonkun katseiden puolialaston kohde tai pitää kehostaan enemmän hankittuaan silikonit, sen arvosteleminen ei ole sinun asiasi.

    Vastaa
  9. Pirita
    9.1.2018

    Lasten ympärileikkaus, alaikäisenä avioon pakottaminen ja kaapuun piiloutumisen vaatimus ovat erittäin järeitä kulttuurin keinoja hallita ihmisjoukkoja / kansoja. Sellaisen vertaaminen tekoripsien käyttöön on täysin suhteetonta ja melkoisen älyvapaata analysointia, joka toisaalta sopii valtaapitävien globalistiseen mössödiskusrssiijn, jossa kaikki me tullaan Afrikasta ja ollaan muutenkin ihan samanlaisia.

    Vastaa
  10. Pirita
    9.1.2018

    Lasten ympärileikkaus, alaikäisenä avioon pakottaminen ja kaapuun piiloutumisen vaatimus ovat erittäin järeitä kulttuurin keinoja hallita ihmisjoukkoja / kansoja. Sellaisen vertaaminen tekoripsien käyttöön on täysin suhteetonta ja melkoisen älyvapaata analysointia, joka toisaalta sopii valtaapitävien globalistiseen mössödiskusrssiijn, jossa kaikki me tullaan Afrikasta ja ollaan muutenkin ihan samanlaisia.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top