Syntymätarina

Äidit eivät voi itselleen mitään. Ainakaan minä tai äitini. Synnytystarina saattaa olla ensimmäinen asia, joka kerrotaan uudelle tuttavalle. Tarinat kulkevat samanlaisina vuosi vuoden jälkeen.
Lasten syntymän jälkeen omakin syntymäpäiväni on muuttanut merkitystään.
En ole vielä kertonut synnytystarinoitani teille. Aloitan tarinalla tupsahtamisestani maailmaan.
Laskettu aika oli 12. heinäkuuta. Sinä päivänä vanhempani lähtivät päiväretkelle soutelemaan Kallavedelle. Illalla he menivät yleiseen saunaan. Naistensaunan lauteilla istui vanha savolaismummo. ”Ai tulit laps’saunaan, rupsuta sitä mahhoos oikein kunnolla” -hän neuvoi äitiäni.
Yöllä äitini heräsi. Hän käänteli kylkeä muutaman tunnin, ennen kuin sanoi isälleni, että nyt on juuri oikea aika. He ajoivat synnytyssairaalaan. Vastaan ei tullut yhtään autoa. Aurinko paistoi.
”Ai, synnytyshän on jo käynnissä.” sanoi kokenut kätilö. Äitini luotti kätilöön, toimi hänen ohjeidensa mukaan ja nautti jokaisesta hetkestä. Kipulääkkeen lääkettä ei tarvittu.
Tunnin päästä, aamulla kello 5.30, syntyi pieni tyttö. Äitini joi kupin kahvia, katseli mustia silmiään availevaa tyttöä ja soitteli ystävilleen ympäri maailman.
”Maailman ihanin kokemus, voisin tehdä saman joka päivä uudelleen.” -kertoo äitini jokaiselle tapaamalleen raskaana olevalle naiselle.
Kiitos äiti elämästä!