Olen lauantaina kolmekymmentä. Olen naimisissa, minulla on kaksi lasta. On ihana koti ja ura, joka vie yllättäville poluille. Aineksia kolmenkympin kriisin en näin ollen saa kasaan.
Olen tosi tyytyväinen kaikkeen juuri NYT. Olisiko siinä kriisin itua?
Mikään ei pysy näin. Kakarat, liian nopeasti kasvavat! Kohta meidän perheessä ei ole enää pienenpienten, oikein pikkuruisten jalkojen tepastusta. Elämä ilman polvenkorkuista, jonka voi milloin vain napata syliin ja pussata punaiseksi, tuntuu oudolta. Älyttömän tyhjältä ja tylsältä.
Elämä ilman pikkulapsia tuntuu myös vähän pelottavalta. Silloin minulla ”kotiäidillä” olisi vihdoin mahdollisuus tehdä täysillä jotain. Sitä jotain, missä minä olen hyvä. MITÄ? Kun on pieniä lapsia, kaikki ymmärtävät, kun unohdan ostokset kauppaan ja ilmaannun palaveriin paita jogurtissa jaPupu Tupuna -tehtäväkirja kokouspapereiden välissä.
Mitä jos olen sellainen muutenkin?
Ostin kuukausi sitten viimeisen vaippapaketin. Olemme laittaneet vaippoja nalleille ja nukeille, lisäksi käytän vaippoja hiusmyssynä, kun puhdistan kasvot iltaisin. Mutta tytölle niitä ei tarvita. En tiedä pitäisikö iloita vai surra. Huuhdon potan useammin kuin ennen.
Olen iloinen, kun tyttö osaa kertoa kun pitää päästä vessaan. Hän jopa tunnisti ravintolan vessanoven nähtyään kyltin, jossa oli tyttö potalla. Ja kun lapsi on päivän Linnanmäellä ilman vaippaa, on hän vaipaton, kuuluu määritelmäni.
Mutta olen myös surullinen. oliko se viimeinen vaippapaketti. Viimeinen vaippapaketti IKINÄ? Siis ennen Tena Ladyja. En tiedä. Kuka tietää, tuleeko meille enää ikinä vauvaa. Yritän selittää itselleni, että luovuin viimein viimeisistä vauvatavaroista: kantoliinasta, vauvan riippusängystä, rintapumpusta ”tilanpuutteen takia”. Pinnasänky on vielä sentään varastossa.
Viisaudenhammaskriisin takia minulle tuli lisäksi yllättäen kamala vastenmielisyys kaikenlaisia lääketieteellisiä toimenpiteitä kohtaan. Raskaus ja synnytys eivät tunnu tavoiteltavilta, vaikka vastasyntyneen vauvan tuhinan haluaisinkin vielä kuulla.
Eihän sitä elämässä koskaan tiedä.
Silti suren nyt viimeistä vaippaa.
Share This
12.7.2013
Voi vaippa.. meidän pitäisi saada täällä tyttö pois vaipoista.. Neiti on jotenkin kiintynyt vaippoihinsa 🙁 Ei kyllä pelkää pottaa, muttei halua siinä nakuna istua, saatika tehdä sinne jotain – ellen vahingossa saa häntä sinne juuri oikeaan aikaan. Huoh!
Oliko teidän eka vielä vaipoissa kun tyttö syntyi?
14.7.2013
Poika ei tarvinnut vaippoja enää ollenkaan puolitoistavuotiaana. Yövaipasta luovuttiin vuoden iässä. Kun pikkusisko syntyi, oli ollut siis puoli vuotta vaipaton.
Meillä on ollut vvv koko ajan käytössä vaipan rinnalla. Eli missään vaiheessa ei ”aloitettu pottailua”, vaan lapset ovat tottunet tekemään tarpeensa välillä vaippaan ja välillä pottaan (tai mukiin) ihan vastasyntyneestä asti.
Uskon, että tällainen lempeä siirtymä on helpompaa, kuin kertarysäyksellä siirtyminen pottaan.
15.7.2013
Totta. Mä aina jattelin että vvv on meidänkin juttu, mutta en sitten millään saa tulkittua tytyöstä mitään merkkejä ennen kuin asia jo tapahtuu.. Täytyy varmaan vaan ruveta vessailemaan yhdessä, juoksen sielä kuitenkin kokoajan tämän masuasukin takia 😀
21.7.2013
vvv voi olla vaikeaa, jossei sitä aloita ihan vastasyntyneen kanssa. Vaikkei saisi merkkejä, vessaan kannattaa mennä aina: unien jälkeen, ruuan jälkeen, kun tullaan kotiin ulkoa. Isot onnittelut raskaudesta!
12.7.2013
Ihanasti kirjoitettu. Ja näinhän se menee, elämä on luopumista
12.7.2013
Ihana teksti!
12.7.2013
Tiedän niin tuon tunteen kun annoin jäljelle jääneet vaipat eteenpäin meinasi tulla itku, taloudessamme ei enää ole vauvaa. Miten nopeasti lapset kasvaakaan. Kolmivuotiaskin muistuttaa, etten ole äiti sun vauva enää. 🙂 Toisaalta kun kuulee valvotuista öistä pikku vauvojen kanssa niin on tosi tyytyväinen, että se vaihe on takana.
14.7.2013
Joo, kokonaisen yön nukkuminen tuntuu vieläkin ihmeelliseltä ja todella ihanalta. Unta arvostaa ihan eri tavalla kuin ennen. En ymmärrä, miten niistä öistä on edes selvinnyt…
14.7.2013
Tutulta kuulostaa, täällä myös podetaan luopumisen haikeutta, kuopus, oma ”vauvani” täytti juuri 5 v, esikoisella tulee täyteen täysi 10. Ihanan positiivisesti osaat suhtautua kolmeen kymppiin. Minä myös täytin sen maagisen 30 tässä pari päivää sitten ja kehittelin kamalan kriisin itselleni. Minulla muuten samanniminen tuo esikoinen kuin sinulla, vietättekö hänellä nimipäivää? Uteliaana kysyn, meillä kun on jäänyt poikaparan nimpparit viettämättä=(
21.7.2013
Vau, onko teillä samanniminen esikoinen!
Luulin että ollaan suunnilleen ainoita Suomessa… Ollaan yritetty viettää nimipäivää, kun pojan toisen nimen nimipäivä. Mutta ollaan onnistuneesti joka kerta unohdettu! Onneksi poika ei ole vielä osannut kaivatakaan nimipäivää.
Onnea myös!
23.7.2013
Meillä nimi kulkee miehen suvussa ja mielestäni on maailman kaunein nimi! Harmi vaan kun ei ole nimipäivää, mutta kiva kun löytyy kaimoja. Itse en välttämättä olisi halunnut näin harvinaista nimeä antaa, mutta kun muuten oli niin kaunis ja miehelle tärkeän läheisen nimi, jota haluttiin muistaa.
Toisaalta monesti ne nimpparit taidetaan unohtaa vaikka nimipäivä löytyisikin, niin kuin sanoit, eli ehkäpä tästä nyt ei traumoja jää 😉
26.7.2013
Ei traumoja. Pakko vielä kysyä, onko miehesi ulkomaalainen vai ihan suomalainen? Me valittiin espanjalaisvaikutteiset nimet, koska haluaisin säilyttää häivähdyksen espanjalaisia juuriani…
2.8.2013
Mieheni on Etelä-Amerikasta ja me myös olemme halunneet lasten nimien kautta tuoda isän juuria esille.
Blogisi on mainio! Itse en yleensä ehdi/jaksa seurata blogeja, mutta tätä on tullut luettua enemmänkin =) Kyselit jossain kohti lukijoiden vinkkejä aiheista jotka kiinnostaa; olisi mukavaa lukea lisää millä tavoin espanjalainen taustasi tulee lasten kanssa esille, käyttekö Espanjassa, osaavatko lapset kieltä, ehkä jotkut juhlapyhät jne…
4.8.2013
Ok, ymmärrän, samat syyt siis nimivalinnan taustalla. Ja hyvä ehdoitus, kirjoitanpa joskus kulttuurien kohtaamisesta lapsiperheessä.
25.7.2013
Olet vasta kolmekymmentä, tosiaan! Niin nuori! Itse tein ensimmäisen 31-vuotiaana, toisen 33-vuotiaana ja kolmannen eli iltatähden 39-vuotiaana. Olet niiin äitityyppiä, että olen aivan vakuuttunut että teet vielä kolmannenkin lapsen! Aikaahan sinulla on yllin kyllin! Kun nuo sinun kaksi kasvavat isommiksi, on aivan mieletöntä tehdä se vauva vielä kerran. Se on totaalisen erilaista, se ei tule siihen jo valmiiksi olemassa olevaan hullunmyllyyn vaan on aivan oma lukunsa. Iltatähti. Ihana. Erilainen. Minulla on sellainen ja olen aivan hulluna siihen. Kaikkeen siihen vauvamaisuuteen, pussailuun, pieniin jalkoihin, sotkuun, vaipanvaihtoon – kaikkeen. Hykertelen, nauran ja itken tätä kaikkea ihan joka päivä. Kuten sanoin, se miten olen sinuun tässä blogissasi tutustunut olen aivan vakuuttunut että tuo vauvasi ei ole viimeisesi. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!
26.7.2013
Voi ei, aivan IHANA viesti! Kiitos jokaisesta sanasta. Sitä on vaan niin vaikea ajatella elämää vuosia eteenpäin. Olen ilmeisesti sellainen ”kaikki heti nyt” -tyyppi.
Ja samoin, hyviä ajatuksia sinne.
29.7.2013
Ihana kirjoitus, kiitos Maria! Sä todella osaat pukea tunteet sanoiksi. Olen liikuttunut ja samoissa ajatuksissa täällä sun kanssa x
30.7.2013
Kiitos, tämä kirjoittaminen tuntuu välillä todella vaikealta. Joten arvostan tosi paljon pientä kannustusta. Kiitos! Ja tsemppiä pohdintoihin!