Käytännön vinkit avantoon – Avanto ja valkosormisuus eli raynaud’n ilmiö

Olen käynyt avannossa jo vuodesta 2014, jolloin naapururini opetti minulle ”villin” avantouinnin salat. Kävimme monia kertoja avannossa niin että kävelimme rannalle, heitimme vaatteet pois ja hyppäsimme mereen. Myöhemmin pääsin hänen vieraanaan avantoon seuran uimaseuran pukukoppia käyttäen. Tänä vuonna olen ottanut jäsenyyden Altaalle ja ihastunut aamusauna + avanto -konseptiin, jään usein saaren kahvilaan vielä aamupalalle...

Saunan remontti helpon kaavan mukaan

SunSauna, Maria Nordin

Kaupallinen yhteistyö Sunsauna Ostimme vuosi sitten kesämökin, jonka olemme remontoineet ihan täysin. Saunan remontti oli viimeinen silaus. Olen suunnitellut remontin suurimmilta osilta itse, mutta saunan suunnittelussa luotin kuitenkin sauna-asiantuntijaan. Vaikka olen itse arkkitehti, vaatii saunan suunnittelu paljon erityistietoa esimerkiksi mitoituksen ja turvamääräysten osalta. Minulla kyllä olisi suunnitteluoppaat kirjahyllyssä, josta tiedot löytyisivät nopeasti, mutta silti...

Scroll to top